Huomenna…

… saan vihdoin tiedon viikko sitten mammografian yhteydessä otetusta koepalasta!

Viikon olen sinnitellyt ja yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa, koska päätin heti, että se ei ole mitään vakavaa – pelkkä hyvänlaatuinen möhkäle.

Mutta nyt – viime metreillä alkaa pelko silti hiipimään mieleeni, entä jos sittenkin….

Olen kohdannut ”viholliseni” kerran aikaisemminkin – voittanut taistelun ja jatkanut elämääni, tosin ensimäiset vuodet jouduin ramppaamaan tutkimuksissa tuon tuosta, kunnes kahden vuoden jälkeen käyntikertoja vähennettiin kerta vuoteen ja sain huokaista helpotuksesta.

Nyt tuosta kaikesta on 10 vuotta – senverran pyysin itselleni jatkoaikaa toiveissa, joita esitin pimeyteen niinä öinä, kun en osannut nukkua. Pyysin, että saisin lapseni aikuisiksi, että he pärjäisivät, etteivät he jäisi ”pieniksi orpo-reppanoiksi”.
Nyt he ovat lähes aikuisia – tiedän, että he pärjäävät – mutta silti jollain tasolla vielä tarvitsevat äitiä… tai ainakin aikuista ystävää.
Kaiken lisäksi elämäni on muuttunut tuona kymmenenä vuotena niin paljon, että haluaisin vielä jatkaa tämä ”riutuvan ruhoni raahaamista” muutaman lisävuoden.

Pidetään peukkuja vielä yksi yö ja esitetään toiveita pimeyteen – jospa huomenna olisi tarjolla vain hyviä uutisia!