Kömpelöä askartelua
Postimerkit ostettuna valmiiksi ja H-hetki, eli halvempi viimeinen lähetyspäivä näkyy uhkaavana merkintänä kalenterissa
”Muista Dementikko postittaa ne Joulukortit siinä punaisessa kuoressa!!!!”
Hyvähän se olisi ne kortit postittaa, mutta kun taideteokset köllöttelevät vielä näkymättömissä erivärisissä kartongeissa, samoin toivotustekstit tusseissa ja askartelijat – joiden haaveilin ehtivän ne kortit taiteilemaan- ovat maailman tuulissa. Mieleni tekisi lähteä kauppaan valitsemaan kauniita, Karton ulkomailta hankkimia kuvia, joita suomalaisen työn avainlipulla varustettuissa kortteissa kaupitellaan niille, jotka eivät ehdi itse korttejaan kyhäillä.
Vaihtoehtoja punnittuani päätin kuitenkin tarttua toimeen ja aikaansain melkoisen kimalle – liima – koriste silppu – kulta-/hopeatussi – pahvinpala -sekamelskan leviteltyäni askartelutarvikkeita pöydälle mietintää ja sommittelua varten.
En voinut, kuin ihailla, mitä kaikkea kiiltävää ja mielenkiintoista pussukoihin oli vuosien aikana kertynyt ja mitä kaikkea uutta olinkaan tälle vuodelle varannut kadonneen nuorison iloksi – harmi, kun eivät ehtineet avukseni – ja mikä onni, että kaikkea tarpeellista löytyi PALJON.
Ainoa asia, mikä osoittautui vaikeaksi koko korttitouhussa, olivat nämä jäykät ja kömpelöt sormet, jotka sotkivat, pudottelivat ja sössivät koristeet vääriin paikkoihin – muuten nautin suunnattomasti leikkaa-liimaa -touhuilustani!
Sain osan korteista valmiiksi ja osan hyvälle alulle – ehkäpä ehdin tänäkin vuonna saada kortit ajallaan matkaan, ainakin nyt tilanne vaikuttaa lupaavalle!
Mutta se Joulumieli – minne se on piiloutunut, kun en sitä löytänyt taustalla soineesta joulumusiikista, enkä kultaisesta glitter-sotkusta käsissä ja kasvoillani??