Kun Vanhapiika/-poika Sinkuksi muuttui
Ajatukseni lähti raviin luettuani blogeja sinkkuudesta, erityisesti luettuani Vieraan Miehen ”Sinkkuputkessa” -blogin Kirjoitukseni ei liity artikkeliin, jonka pohjalta hänen bloginsa oli kirjoitettu, eikä suoranaisesti kenenkään blogiin, vaan sinkkuuteen yleensä.
***********
Ennen se, joka ei vielä kolmikymppisenä ollut naimisissa, oli vanhapiika tai vanhapoika. Heidän sukunsa ja vanhempansa, tuttavansa olivat huolissaan ”kun ei tuota kukaan huoli” ja tämä vanhapiika/-poika oli itse eniten huolissaan, kun ”ei minua kukaan huoli” ja kaikki toiset menivät naimisiin jo nuorina, eikä sitä omaa kumppania sitten kuulunut, ei vaikka kuinka rukoili tai kirkossa istui – eikä sieltä tansseistakaan ketään saatille lähtenyt/ ketään saattelemaan päässyt.
Eikä silloin puhuttu sinkuista, eikä hyväksytty mokomaa ajatustakaan, että varsinkaan nainen voisi asua ja elellä yksin. Paitsi jos nainen oli lapsia vihaava opettaja tai muuten omillaan toimeentuleva. Jotain vikaahan siinä täytyi kuitenkin olla – ja heti pahasti! – ellei sitten ollut ”miehiin /naisiin menevä, huono nainen tai pukki-mies”.
Se oli sitä samaa aikaa, kun ei erottu – herranen aika, jos erosi!!! – tietysti, jos puoliso kuoli, niin sitten oli mahdollista päästä ”vapaille markkinoille” ja mielellään nopeasti uusiin naimisiin, muuten ei ollut toivoakaan paremmasta, kuin siitä, jolle papin aamenessa oli lupautunut: ”Kunnes kuolema meidät erottaa”. Kas kun silloin ei tullut enempää ruumiita?
Ja avopari oli susipari (no voi hyvänen aika!!!) ja isätön lapsi äpärä tai lehtolapsi (kauniisti sanottu lapsesta?)
Näillä vanhoilla ajatuksilla on vieläkin sijansa suomessa ja sinkku on oikeasti vanhoille ihmisille vieras käsite. Vanhoilla tarkoitan nyt niitä 70-100 vuotiaita, en 40 -50 vuotiaita, jotka osan mielestä on jo vanhoja… eli ehkä siksi ne isotätit ym. sukulaiset hössöttää ja häärä sinkkujen naimisiinmenosta ja puoliso-asioista…. tai tiedä sitten, jos vain yrittävät ystävällisesti jutella jostain ”oudon otuksen, tuon sinkun” kanssa?
Ja sitten on ne, jotka eivät edes yritä olla kohteiliaita ja jutustella, vaan isoon ääneen kailottavat ”No mitenkäs ne sinun nais/mies asiasi edistyvät? Jokos sitä on kaveri löytynyt – kas kun et tänne sitä mukanas tuonut ??” ja sitten muka kuikuillaan väkijoukkoon naureskellen. Sinkku parka saa mielessään kirota, ”olisi muuten viimeinen paikka, johon seuralaiseni toisin….”
Ärsyttävää!!!
Voin kuvitella, miten joulupöydässä touhuun kyllästynyt sinkku tyrkkää kinkut utelijoiden neniin sanomalla vaihtaneensa suuntautumistaan homoksi/lesboksi/metroseuksuaaliksi/ puumanaiseksi/pedofiiliksi… ihan miksi tahansa! ja vain siksi, että on lopen kyllästynyt puoliso-perhe-seurustelu uteluihin ja haluaa tehdä niistä lopun. Niin itse ainakin tekisin sinkkuna, ellen keksisi jotain todella pätevää tekosyytä olla osallistumatta koko sukujuhliin, jossa kaikilla muilla on joku puolison tyylinen otus käsipuolessaan. Jopa niillä kaukaisilla sukulaisilla, joita ei kukaan tavallinen huolisi. Enkä jättäisi menemättä siksi, ettei minulla ole puolisoa tai jotenkin häpeäisin asioitani, vaan siksi, etten todella haluaisi pilata toisten joulua avautumalla aiheesta ”elämäni-ei-kuulu-teille” ja tosiekseen, miksi haluaisin viettää joulua tai yleensä juhlia sellaisten ihmisten kanssa, joiden seuraassa kokisin olevani jotenkin ”outolintu”?
Kaiken tämän utelun ja päivittelyn lisäksi media heittää sinkut kansan silmille typerissä puolisonhaku ohjelmissa: ”Maajussille Morsian”, ”Unelmien Poikamies” ym.
Surullista. Siis ei se, että sinkut ovat sinkkuja, vaan se, millaisen epätoivoisen kuvan sinkkujen elämästä voi saada – totuus kun on yleensä aivan toinen.
Me kaikki ihmiset haluamme olla ihmisiä ja hyväsyttyjä sellaisina kuin olemme, riippumatta siitä, miten elämäämme elämme ja mitä valintoja teemme, riippumatta kansalaisuudesta, rodusta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Suvaitsevaisuutta – kaikilta ja kaikille.