”ÄLÄ TULE SIELTÄ!!!!”
….ja sitten rysähti!
Ratapiha oli sohjossa ja pieni punainen oli pysähtynyt poimimaan matkustajan ratapihan rakennusten välistä.
Ajoin autoani kohti pihaa ja reissustaan kotiutuvaa ”peräkammarin poikaa”, miettien ajaisinko pienen punaisen vasemmalle puolelle, mutta päätin kuitenkin ajaa viralliselle parkkipaikalle – eli sen punaisen oikealle puolelle.
Siinä töyssyisessä sohjomössössä poukkoillessani huomasin yhtäkkiä sen pienen punaisen peruutusvalon syttyvän ja auton lähtevän peruuttamaan vauhdilla kohti!!!
Karjuin autossani: ”Älä tule sieltä” ja sitten rysähti!
Törmääjä singahti ulos autostaan, kuin vieteri! Kasvot kalpeina säikähdyksestä hän tunnusti : ”Minun syytäni, en katsonut yhtään sinnepäin, kun lähdin peruuttamaan”.
Totesimme vauriot todella vähäisiksi: pienellä punaisella oli kaikki ok ja omassa autossani oli vain kämmenen kokoinen ruma painauma etulokarissa – eli ei todella mitään vakavaa – ja matkamme jatkui puhelinnumeroiden vaihdon, sekä helpottuneiden huokailujen ja naureskelujen jälkeen.
Tänään pienestä lommosta tehtiin arvio, joka pisti miettimään, miten kallista on ajaa kolari! Oikominen kaikkine maalailuineen ja töineen n.500e! Mitähän olisi maksanut oveen osunut tälli?
”Eihän se ole sinun pussistasi pois!” tuumasi korjaaja.
”Ei niin, mutta jonkun toisen pussista se on! ”
Harmittaa syyllisen puolesta – pitikin sattua ja juuri näin ennen Joulua!