Maailma ei loppunutkaan!

Koska  olen pieneltä vanhoillislestadiolaiselta kylältä kotoisin ja iältäni jo tuplasti 20 v,  eivät nämä maailmanlopun asiat enää hetkauta puoleen eikä toiseen, lähinnä ihmettelen vain, miksi tämä maailmanloppu ja sen ennustelu ovat saaneet aina osan ihmisistä vauhkoksi?!

 

jud.jpg

Edesmennyt vinttihuoneiston asukki, Kiertokoulun ja Kansakoulun opettaja, isotätini Anna iloitsisi lukiessaan, että joku toinenkin uskoo maailman loppuvan – hän ennusti sitä tapahtuvaksi koko ikänsä, kunnes hänen maailmansa loppui vuonna -78, ollessaan kutakuinkin 82 vuotias. Hän vain tyynesti nukkui pois tästä ajasta ja ikuisuudesta, omassa vuoteessaan, ilmekkään värähtämättä.

Hänen juttujensa pohjalta on suvussa säilynyt sanonnat ”se on viimeinen kevät”… ”lähetän vielä nämä viimeiset joulukortit”  jne. koska tätillä oli tosiaan tapana jokavuosi mainostaa sitä, ”kuinka ne viimeiset ajat” olivat käsillä – ilmeisesti hän ennusti niillä vain omaa kuolemaansa, ei niinkään sitä virallista maailmanloppua. Kuuluisaksi muodostui myös hänen jokavuotinen mainoksensa siitä, että  ”en seuraavaa joulua näe” – sen hän kyllä sitten osasikin ennustaa, sillä hän kuoli juuri ennen joulua ja hautajaiset olivat niin kovilla pakkasilla, että olisi luullut Annan itse valinneen sään – ”Jäätykööt suku haudallani – mokomat syntiset!”

Isotäti ehti pelotella maailmanlopulla opettajana ollessaan useiden kylien lapset, sekä kaksi sukupolvea omia sukulaisiaan asuessaan vinttihuoneessaan. Lähinnä pelottelu kohdistui siis lapsiin, eli isääni sisaruksineen  ja sittemmin heidän jälkeläisiinsä – eli serkkuihini, sisareeni ja minuun. Isotädillä ei ollut omia lapsia, eikä hän lapsista pitänytkään – siksipä heidät piti saada kilteiksi ja kuuliaisiksi keinolla millä hyvänsä  ja paras keino – sen ajan opettajan auktoriteetinkin mukaan – oli tietysti pelottelu!

Jumala sinkoaa tulta ja tulisia kiviä , hukuttaa kaikki teidät tulimereen, jossa kiehutte helvetintuskissa, te kaikki jumalattomat, jotka syntiä olette tehneet.”

Isotäti saarnasi meille ”pyhäkoulussa”, jota yritti pitää meille huoneistossaan, kunnes äitini kielsi sen. Itse en niistä jutuista muuta muista, kuin lasisen meren – mutta ei sillä kuulema ollut mitään tekemistä tuon helvetti tarinan kanssa….

Kuitenkin yksi tädeistäni kärsii vieläkin pelkotiloista, vaikka on jo yli 60v – isotädin saarnat osuivat sittenkin hedelmälliselle maaperälle! – Hän pelkää kummituksia, maailmanloppua ja kuolemaa. Itse koen tulleeksi niiden kanssa sinuksi yllättävän helposti, johtuisiko siitä, että valtasin vinttihuoneiston sisareni kanssa muutama vuosi Annan poisnukkumisen jälkeen ja nukuin hänen sängyssään. Ajattelin vain, että jos tulet, niin voidaan vähän jutella – paljon olisi ollut kyseltävää, vaan koskaan en siihen tilaisuutta saanut. Harmi.

Niin tuli Isotädille maailmanloppu – ei ehkä se, mistä niin suut vaahdossa saarnataan – vaan hänen maailmansa loppu.

Tuskin me toisetkaan sitä tulimerta tai muita helvetin lieskoja tullemme näkemään, vaikka sitä ennustelisivat Amerikoissa asti!

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta