Me lapset odotimme Vappua – kevään karnevaalia – jota ei koskaan oikeastaan juhlittu erityisesti. Tai siltä ainakin lapsena tuntui, kun suurinosa juhlista oli vain aikuisille. Paitsi joulu ja syntymäpäivät.
Kaiken lisäksi Vappuna oli aina turkasen kylmä, vaikkei aivan lapissa asuttukkaan.

Meidän kylällä järjestettiin vappumarssit, joihin osallistui kourallinen paikallisia aatteenkannattajia. He marssivat liput, sekä kyltit käsissään, laulaen ja iskulauseita huudellen, punamullalla maalatulta työväentalolta junanradan yli kylän keskustaan, jossa karvalakki-mies piti jokavuotisen puheensa, josta en muista kuin taputukset hyvän vapun toivotuksien jälkeen.

Parhaiten muistan marssijat ja marssijoiden perässä hoippuvat miehet, jotka hirmuisessa humalassa huutelivat aivan omia työväenhenkisiä iskulauseitaan. Äitiä hävetti heidän puolestaan –  meitä lapsia nauratti –  ja poliisit huolehtivat lopusta.

Koska asuimme kauempana kylästä, olin harmissani, kun kaupat ja kioski olivat kiinni – sen kerran, kun kylälle pääsin, en voinut ostaa edes purkkaa. Mutta sain punaisen ilmapallon, joka sekin karkasi tuulen mukana kohti korkeuksia – kumma juttu, että niin kävi aina lapsena.

Nyt vappuna ei ole odotusta, ei marssia, ei karnevaalia, eikä karkaavia ilmapalloja. Simankin jätin tekemättä – sitä kun ei kukaan koskaan juo. Munkkeja paistan vasta huomenna – ovatpa ainakin tuoreita, jos joku sattuu poikkeamaan.

Tänä Vappuna ei ole krapulaa, ei vapina, eikä tutinaa – on iloinen mieli siitä, että yksi  juhla on jälleen takanapäin ilman sen suurempia järjestelyjä. Ehkä juhlisin toisin, jos olisin vielä töissä ja lapset olisivat pieniä – silloin arjella ja juhlalla oli vielä suuri ero, nyt kaikki päivät ovat samanlaisia.
Aurikoista ja hyvää Vappua teille kaikille!!