Kulttielokuva: Illallinen yhdelle

Vaikka yleensä valitan, että tv:ssa esitetään aina samoja elokuvia,  tämä elokuva on silti pakko nähdä yhä uudestaan joka vuosi!
….ja jostain syystä se jaksaa naurattaa vieläkin!

Yle1 esittää elokuvan perinteisesti 31.12. – mutta tälläkertaa jo päivällä klo 15.05.

 

dinner.jpg

Der 90. Geburtstag oder Dinner for One

 

Yläluokan miss Sophie (May Warden) täyttää 90v. Hän on joka vuosi kutsunut syntymäpäivilleen neljä vanhaa ystäväänsä:  Sir Tobyn, amiraali von Schneiderin, Mr. Pommeroyn ja Mr. Winterbottomin.
Valitettavasti viimeinenkin näistä herroista on kuollut, joten hovimestari James (Freddie Frinton) joutuu tarjoilun ohessa esittämään kaikkia vieraita. Illallisen aikana kohotetaan useita maljoja miss Sophien syntymäpäivän kunniaksi – ja James parka alkaa humaltumaan…

Lyhytelokuvan – kesto 18min – sketsin on kirjoittanut brittikirjailija Lauri Wylien ja sitä on esitetty teatterissa jo vuonna 1940. Elokuva kuvattiin Hampurissa 1963 elävän yleisön edessä ja esitettiin saksan tv:ssa ensimäisen kerran uudenvuoden aattona 1972, jonka jälkeen elokuva on noussut kulttielokuvan maineeseen Saksan  lisäksi myös mm. pohjoismaissa, joissa elokuva esitetään perinteisesti uudestaan aina uudenvuoden aattona. Guinessin ennätysten kirjan mukaan elokuvasta on tullut maailman uusituin tv-ohjelma.
 

*******

Ps. Niiden iloksi, jotka eivät ehdi tv:n ääreen juuri tuolloin, on elokuva ladattu myös YouTube:n sivuille: Illallinen yhdelle

 

 

 

 

 

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen Höpsöä

”ÄLÄ TULE SIELTÄ!!!!”

….ja sitten rysähti!

Ratapiha oli sohjossa ja pieni punainen oli pysähtynyt poimimaan matkustajan ratapihan rakennusten välistä.

Ajoin autoani kohti pihaa ja reissustaan kotiutuvaa  ”peräkammarin poikaa”, miettien ajaisinko pienen punaisen vasemmalle puolelle, mutta päätin kuitenkin ajaa viralliselle parkkipaikalle – eli sen punaisen oikealle puolelle.

Siinä töyssyisessä sohjomössössä poukkoillessani huomasin yhtäkkiä sen pienen punaisen peruutusvalon  syttyvän ja auton lähtevän  peruuttamaan vauhdilla kohti!!!

Karjuin autossani: ”Älä tule sieltä”  ja sitten rysähti!

Törmääjä singahti ulos autostaan, kuin vieteri! Kasvot kalpeina säikähdyksestä hän tunnusti : ”Minun syytäni, en katsonut yhtään sinnepäin, kun lähdin peruuttamaan”.
Totesimme vauriot todella vähäisiksi: pienellä punaisella oli kaikki ok ja omassa autossani oli vain kämmenen kokoinen ruma painauma etulokarissa –  eli ei todella mitään vakavaa –  ja matkamme jatkui puhelinnumeroiden vaihdon, sekä helpottuneiden huokailujen ja naureskelujen jälkeen.

Tänään pienestä lommosta tehtiin arvio, joka pisti miettimään, miten kallista on ajaa kolari! Oikominen kaikkine maalailuineen ja töineen n.500e! Mitähän olisi maksanut oveen osunut tälli?

Eihän se ole sinun pussistasi pois!” tuumasi korjaaja.
Ei niin,  mutta jonkun toisen pussista se on! ”

Harmittaa syyllisen puolesta – pitikin sattua ja juuri näin ennen Joulua!

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli