Mammografia vastaus – jo vihdoin!

Kahden pitkän viikon odotus on ohi:

Mammografiassa löydetty muhkura osoittautui hyvänlaatuiseksi!!!! 

Painajaiseni on vihdoin ohi ja voin huokaista helpotuksesta – ainakin toistaiseksi! Uusia koepaloja tullaan kuitenkin ottamaan säännöllisesti ja jos uusia muhkuroita ilmaantuu tai tulee muita muutoksia, ne tutkitaan välittömästi.

Kiitos kaikille Teille, jotka myötäelitte kanssani nämä tuskaiset viikot!
Helpotus oli todella suuri, enkä voi sanoin kuvata sitä onnen ja energian tunnetta, mikä pikkuhiljaa valtasi mieleni, kun ymmärsin kirjeestä lukemani tekstin!

Mutta esitän vielä pienen pyynnön kaikille ja erityisesti niille, jotka  epäilevät jotain olevan vialla tai löytävät epämääräisen muhkuran rinnan alueelta tai kainalostaan: Menkää HETI lääkäriin!

Vaikka kuinka olisitte epäluuloisia, onko sitä muhkuraa oikeasti vai ei – antakaa lääkärin varmistaa asia, sillä syöpä ei välttämättä tee mitään isoa muutosta rintaan tai selkeää pattia, se voi olla myös outo ”harjanne” tai  ”monttu”, pieni poikkeama rinnan muodossa. Kasvaimien koko ja muoto vaihtelee – keskimääräinen koko on n. 0,5-5cm.
Rohkeasti vain tutkimuksiin, sillä hoitamattomana syöpä tappaa!!

Ja te jotka taistelette rintasyöpää tai muita syöpiä vastaan: Voimia taisteluunne ja etsikää vertaistukea – kaikki vaikeatkin asiat muuttuvat helpommiksi, kun on ymmärtäviä ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita.
Älkää luovuttako!!!

Olen Joululahjani saanut –  tässä oli todella lahjaa jo useamman vuoden edestä ♥

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

Deittisivu parisuhteeseensa kyllästyneille

Maaliskuussa Johanna Palmén kirjoitti Rönsy blogissaan ”Oletko naimisissa, mutta kaipaat jännitystä”  pohjoismaisista Victoria Milanin deittisivuista. Nyt deittisivusto on noussut myös suomalaisten suosioon omalla, suomenkielisellä sivustollaan.

Radio Novan  kertoo, että suomalaiselle sivustolle on ehtinyt rekisteröityä jo  70.000  anonyymiä jäsentä, vaikka sivusto on vasta lanseerattu maahamme!! Tavoitteena sivustolla on saada 200.000 suomalaista jäsentä!!

 

vic.jpg

Tuo luku kertoo jo omaa tarinaansa siitä, missä suomalaisissa parisuhteissa mennään,  kun 70% jäsenistä on miehiä ja tyypillinen käyttäjä on eteläsuomalainen 35v mies.

Onkohan tuo 30v miehelle joku rajapyykki, jonka jälkeen iskee vielä halu viettää vaarallista ja vauhdikasta, ”nuorenmiehen elämää”, vaikka olisi millainen parisuhde, vaimo ja lapset??

Miksei sille puolisolle voi kertoa suoraan, että ”kaipaan jännitystä, vähän ruoskaa ja mielettömiä roolileikkejä” , silä eihän nykypuolisot ole mitään ”tynnyrissäkasvaneita” ja tietävät aivan varmasti, mitä kaikkea voi oman puolisonsakin kanssa kokea ja kokeilla.

Olen joskus miettinyt, pitäisikö parisuhteen tai jopa avioliiton alussa kirjoittaa sopimus, jossa määrättäisiin suhteelle ns. tarkistuspäivä vaikka kolmen vuoden välein. Jos molemmat olisivat tyytyväisiä suhteesseen, niin ei muuta kuin yhdessä kohti seuraavaa tarkistuspäivää ja jos taas jompikumpi tai molemmat haluaisivat jotain muuta, niin sopimus päättyisi ja suhde olisi ohi ilman isompaa taistelua.

Parisuhteet sairastuvat puhumattomuudesta – kykenemättömyydestä kertomaan toiselle haluistaan ja tarpeistaan, siitä, miltä tuntuu ja mikä tuntuu hyvälle tai pahalle. Ja toinen paha on se, että puolisosta tulee itsestäänselvyys.

Pysykää sinkkuina tai opetelkaa puhumaan tunteista ja haluista puolisonne kanssa!

Suhteet Rakkaus Mieli Uutiset ja yhteiskunta