Ihanaa olla töissä, vaikka ihanaa oli olla myös pojan tyttäreni Pinjan kanssa päivät. Olen vaan niin sosiaalinen ihminen, että kaipaan todella paljon ihmiskontakteja ja ehkä kotona oloa tuli täyteen 9-vuotisen kotiäitinä olon aikana, ihanaa sekin oli enkä kyllä kadu päivääkään. Onneksi voin kuitenkin hakea Pinjan aiemmin hoidosta muutaman päivänä viikossa :).

Olen työskennellyt 20 vuotta erityisopetuksessa. Aloitin koulunkäyntiavustajana ja siitä sitten lyhyempien sijaisuuksin kautta päädyin tekemään erityisluokanopettajan sijaisuuksia, nyt niitä opettaja vuosia on kertynyt jo 10 ja 11:sta lähti liikkelle ihan uusin haastein. Viime vuoden olin pitkästä aika tytöttömänä ja suoritin vaihteeksi opintoja avoimessayliopistossa. Sainkin suoritettua kaikki kieliopinnot ja tekstiilityön aineopinnot (25op).
Ehkäpä minusta vielä joskus tulee ihan muodollisestikin pätevä ope!  Välillä kyllä ajattelen, että olen jo niin ”vanha”, ettei kai tässä enää kannata opiskella ja haaveilla jotain niin suurta?

Hups meinasinpa jo alkaa kirjoittamaan ikääntymisestä, mutta jääköön toiseen kertaan ja pysytään otsikon alla. Elikkä työskentelen erityisluokaopettajana 2-3 lk pienryhmässä. 10 ihanaa oppilasta joihin olen jo ”rakastutunut”. Vaikka työ on haastavaa on se myös palkitsevaa, pienetkin edistysaskeleet ovat niin suuria :). Työstänikin voisin kirjoittaa vaikka romaanin, mutta kokemukseta tiedän, että kamalan pitkiä blogi päivityksiä ei jaksa lukea,  joten ehkäpä tähän loppuun piristykseksi viimeisin ostokseni. Pöllöriipus, jonka ostin Korurasian aarteet ”tytöiltä”, löytyy täältä. Ihania käsintehyjä koruja joita haluan lisä…  pöllöriipus herätti kovasti mielenkiintoa myös oppilaissa ja huomattiin se myös opettajanhuoneessa.