Lauantai-illan karkkipussi sai ajattelemaan.
Lauantaina sohvalla maatessani katsoen James Bondia ja samalla syöden överimäärän irtokarkkeja, aloin miettimään miksi mä näitä karkkeja oikein edes syön? Kunnes hoksasin, että:
1. Pidän niistä
2. Se on yksi ( monista ) tavoistani rentoutua
3. Pidän elämää aivan liian lyhyenä kalorien laskemiseen
4. Ja ehkä se kaikista tärkein – miksi en söisi?
En ole kamalasti puhunut omista ruokailutottumuksistani täällä blogin puolella, koska sellaisia ei oikein edes ole. Sen verran olen teille kertonut, että haluaisin vähentää punaisen lihan syömistä meidän perheessä, mutta tästäkään en ole sen enempää paasannut, koska tämä asia etenee todella, todella hitaasti. Enkä ole halunnut kertoa teille mistään keskeneräisestä asiasta, mistä en oikein itsekkään ole kunnolla perillä. Enkä ole varmaan edes selittänyt niitä syitä miksi haluan lihan syömistä vähentää. Nämä syyt ovat itselleni aika itsestäänselviä ja suurin syy taitaa olla se, etten liiemmin ole koskaan pitänyt lihan mausta. Toinen syy on se, että olen huomannut saavani itselleni siitä turvonneen olon ja kolmas syy on yksinkertaisesti eettinen. Mutta kuten sanoin, tämä asia etenee meidän taloudessa todella hitaasti ja vaihtelevasti. Mies kun on sitä mieltä, että lihan syöminen on täysin luonnollista ja ihminen tarvitsee sitä ravinnokseen – syödään meillä siis edelleenkin lihapullia ja makaroonilaatikkoa. Itse pyrin syömään mahdollisimman paljon vihanneksia ja tekemään aina kun pystyn kasvispainotteista ruokaa. Tällä hetkellä miehen suurin lemppari kasvisruokien saralla taitaa olla linssikeitto ( jonka ohjeesta saan kiittää tätä naikkosta. )
Mutta, koska tunnen mieheni aika hyvin tiedän, että en varmaan koskaan tule näkemään sitä päivää, että mieheni mussuttaisi pelkkiä kasviksia, linssejä ja papuja. Ainakaan tyytyväisenä ja täysin omasta tahdostaan. Olen myös huomannut tämän kasvisruokalinjani olevan aika itsekästäkin. Kun mies painaa pitkää päivää töissä ja tulee nälkäisenä kotiin, olen halunnut tarjota hänelle ( hänen energiavarastonsa ) mukaisen ruoan. Jos jääkaapissa odottaisi pelkkä salaattiannos granaattiomenalla, syttyisi meillä varmaan pientä sanomista. Ja nyt varmaan ajattelette, että entä sitten minä ja mun omat katsomukseni – niin kerrottakoon sen verran, että ihan hyvässä hengessä meillä tätä arkea elellään. Kompromisseja tehdään aina vuorotellen.
Ja ylipäätään mitä tulee ruokaan, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan rakastan sitä. Rakastan syömistä ja olen oikea sokerihiiri. Suklaa taitaa irtokarkkien ohella olla itselleni se suurin heikkous ja meiltä löytyy melkein aina jääkaapista sulkaalevy. En kuitenkaan ole sellainen, että söisin levyllisen samalta istumalta, vaan nautin pari palaa suklaata kahvin kanssa, samalla kun poika nukkuu päiväuniaan. Tästä on tullut melkeinpä jokapäiväinen tapa ja koska osaan pitää syömisen kuitenkin kohtuullisena, olen suonut tämän itselleni. Näin raskaana ollessani olen hieman miettinyt mitä laitan suuhuni ja yrittänyt syödä enemmän hedelmiä ja kasviksia sekä juoda enemmän vettä. Mutta, olen antanut myös mieliteoilleni periksi ja syönyt sipsiä ja dippiä tai hakenut Hesburgerista juustohampparin. En koskaan pystyisi elämään ruoan suhteen kurinalaisesti ja olen sitä mieltä, että kaikkea voi syödä kyllä kohtuudella. Kuinka turhaa teini-ikäisenä aloitetut laihdutuskuurit tai herkkulakot olivatkaan, kun ei oikeasti ollut sellaiseen edes kunnollista syytä. Kumpa silloin olisi voinut nauttia näkyvästä naisellisuudestaan eikä tuhlata aikaa kalorien laskemiseen.
Toisin on nyt – näin aikuisiällä. En tiedä johtuuko se siitä, että ajatusmaaila on laajentunut, oma kehonkuva avartunut tai äidiksi tuleminen, mutta näen asiat hieman toisella tavalla mitä silloin joskus. Jos mieleni tekee lattea ja munkkipossua kaupungilla ollessani, aivan varmasti sellaiset myös nautin. Enkä rankaise itsenäi jälkikäteen, että mitä nyt tulikaan syötyä. Toki, itsekin olen kokeillut jos jonkinmoisia ruokavalioita, niin raakaruokaa, hiivatonta kuin maidotontakin ja tullut aina samaan lopputulokseen: Tää ei sovi mulle kyllä yhtään! Raakaruokavaliota noudattaessani tulin lähinnä kiukkuiseksi muiden ruokatunnilla syöden perunaa ja kastiketta, kun itse nakersin parskaalia, porkkanaa ja kukkakaalia. Ainut asia mitä haluaisin raakaruoasta kokeilla, on kaikki makea – leivonnaiset ja kakut. Ne näyttävät niin syntisen hyviltä ja mua kiinnostaa todella paljon tietää miten niitä tehdään. Vielä en ole saanut aikaiseksi kokeilla, mutta aikeissa kyllä on. Näiden kaikkien kokeilujen vuoksi olenkin simppelin, monipuolisen ja normaalin kotiruoan puolestapuhuja.
Ja mitä tulee urheiluun ja kuntoilemiseen, tuntuu siltä, että varsinkin meidän naisten keskuudessa fitnessurheilu on todella kova juttu. Itseäni tämä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, enkä ole koskaan ollut punttisalin saatika painojen suuri ystävä. Kaikki se mitä tähän koko fitnesspakettiin kuuluu, tuntuu itselleni todella vieraalta – kalorien laskeminen, palautusjuomat, saliohjelmat, ne lihakset ja ennen kaikkea se kurinalaisuus – ei yhtään mua varten. Olen aina kuitenkin pitänyt liikunnasta, mutta olen huomannut itselleni kaikista parhaimmaksi kuntoilutavaksi juoksemisen. Kaikenlisäksi olen nyt aikalailla hurahtanut joogaan. Odotankin jo nyt innolla, että kun vauva syntyy ja olen toipunut synnytyksestä, pääsen takaisin lenkkipoluille juoksemaan. Ennen raskaaksi tulemista pojasta, treenasin puolikasta varten, mutta raskausuutisten myötä juoksu loppui kuin seinään. Ei sen vuoksi, etten olisi saanut enää juosta, vaan olin lähinnä yltiövarovainen ja koin puolikasta varten treenaamisen siinä vaiheessa hieman turhaksi, sillä en olisi sitä kuitenkaan pystynyt juoksemaan. Sittemmin juokseminen on yksinkertaisesti jäänyt, enkä nyt koe juoksemista tämän pallomahani kanssa kovin mukavaksi. Mutta, kesällä kokeilen taas pitkän tauon jälkeen uudestaan – mahdanko osata enää edes? Juokseminen on kyllä se kaikista parhain kuntoilumuoto. Siinä saa ajatukset virrata vapaina ja se tuntuu vaan niin mahtavalta. Enkä silti lyö fitnessurheilua lyttyyn, en tietenkään. Jokainen tekee sitä mikä tuntuu hyvältä ja mistä saa parhaan mahdollisen kuntoilumuodon itselleen.
Ja jos vieroksun kalorien laskemista ja palautusjuomia, niin vieroksun myös kaikenmaailman maca ja spirulinajauheita. Mihin kummaan niitä oikein tarvitsee? En ole ollenkaan perehtynyt superfoodeihin, joten en tiedä niiden vaikutuksista mitään, mutta pelkästään jo niiden nimet kuulostaa todella epäilyttäviltä. Miksi niitä oikein pitää syödä? Eikö sen kaiken saman saa ihan kotimaisistakin superfoodeista, kuten mustikoista ja nokkosesta? Olen kuullut, että mustikka itsessään olisi jo gojimarjaa ravintorikkaampi? Vai onko tämä(kin) vaan jonkinlainen trendijuttu mitä en vaan ymmärrä? Olen vähän sellainen ihminen, että tarpeeksi kauan kun jostain asiasta hehkutetaan, se menettää mielenkiintonsa eikä herätä minkäänlaista tunnetta suuntaan tai toiseen. Kaikenlisäksi herään muutenkin aina myöhässä erilaisille trendihössötyksille – ja usein musta tuntuukin, että pitäisiköhän sitä joskus yrittää edes olla asioiden tasalla.
Että tällaista liikkui päässäni lauantai-iltana, samalla kun mussutin hampaani kipeiksi irtokarkeista.
Ja että, tulinko mihinkään tulokseen pohdinnoissani?
No siihen, että mä nyt vaan olen tämmönen. Höpsö omalla pilvilinnallani elijä. Ja että, kun päätän päässäni, että tämä karkki on viimeinen, ei se todellakaan pidä paikkaansa. Sillä tämän päätöksen jälkeen syön vielä monta lisää.
Joka kerta.
Mukavaa alkanutta uutta viikkoa ja muistakaa, että: Nauttikaa elämässä kaikkea kohtuudella!