Joskus pelkkä limppu auttaa.

Täällä mennään edelleen samoilla fiiliksillä, kuin pari päivää takaisessa postauksessa. Mikään meidän arjessa ei ole ottanut muuttuakseen tai oikeastaan – helpottaakseen. Tämä päivä alkoi raivareilla pytyllä, mistä poika melkein tippui pää edellä laattalattialle. Että sellainen kevyt päivänaloitus.

Tästä huolimatta olen kuitenkin sitä mieltä, että hetkellisesti pahaan oloon auttaa ne pienet asiat. Tässä mun tapauksessa avun toi saaristolaisleipä tai limppu – you name it, hyvää se on kuitenkin. Sain limpun meidän naapurilta, eläkkeellä olevalta tehomammalta. Hän sanoi, ettei hänellä ole vauvalle mitään lahjaa, mutta jospa limppu kelpaisi. Ajattelin mielessäni, että kenelle väsyneelle kotiäidille uunituore limppu ei nyt kelpaisi? Tämä limppu on itseasiassa jo toinen saamani. Ensimmäisen sain ollessani vielä raskaana.

Mutta niin. Murheet ja huono olo unohtuivat sen siliäntien ihan pieneksi hetkeksi kun sivelin limpun päälle reilulla kädellä voita, istuin alas, hengitin syvään ja haukkasin palasen. Mut valtasi huojentava tunne, joka lämmitti koko kroppaa. Joko se johtui syntisen hyvästä leivästä tai siitä, että mun sisällä palaa vielä pieni toivonkipinä siitä, että ajan myötä helpottaa ja olen ihan hyvä äiti.

Eiku siis – paras mahdollinen äiti.