Jos sanani syön niin…
älypuhelin minut vieköön! Tai tässä tapauksessa älypuhelin mörökölli.
Mä en kestä! Musta on muuttunut viime päivien aikana yksi niistä ihmisistä, joista Eeva Kolu kirjoitteli todella osuvasti vähän aika sitten. Mä olen aina vannonut kautta kiven ja kannon, etten sorru älypuhelimiin, sillä en ole kestänyt yhtään sitä, että ihmiset näpyttelevät koko ajan puhelimiaan. Keskusteluista ei meinaa tulla kavereiden kanssa mitään, sillä kaikki mistä sinä hetkenä satutaankin keskutelemaan tai kinastelemaan, pystytään sekunnissa tarkistamaan Googlesta.
Se on todella ärsyttävää. Tai korjaan: Se on ollut todella ärsyttävää.
Olin pitkään todella ylpeä siitä, että olin ystäväpiirimme ainut tyyppi, jolla oli kunnon vanhanajan puhelin. Kun muut tarkistivat faktoja Googlesta, mä olen näpytellyt matopeliä tai leikkinyt näppäinlukon kanssa. Samalla tietty kiroen mielessäni ne pirun älypuhelimet. Oma puhelimeni oli pappani vanha ja hyvä jos siitä sattui löytymään edes värinäyttö. En ole koskaan aikaisemmin kaivannut/ tarvinnut hienoa puhelinta, koska olen pitänyt sellaisia turhina. Olen pärjännyt vallan hyvin vanhalla nokialaisellani, jonka mallia en edes tiedä.
Mutta nyt, nyt tosiaankin olen joutunut syömään sanani, sillä olen siirtynyt älypuhelin aikaan! Kuinka paljon olenkaan saanut tästä kuulla – koskaan kun ei saisi sanoa ei koskaan. Mutta toisaalta on mulla tähän ihan järkevä syykin, kai. Nimittäin kamera ja valokuvien lähettäminen. Vanhassa puhelimessa oli toki kamera, mutten pystynyt lähettämään saatika vastaanottamaan valokuvia. Kuinka monta kertaa on tullut kirottua sitä, kun olisin halunnut lähettää kuvia pojasta sukulaisille ja kavereille, mutta se on viimeistään töpännyt siihen lähettämiseen. Ja kuinka paljon olenkaan saanut kuulla siitä, kun mulle ei pysty lähettämään niitä kuvia.
Toisin on nyt kuulkaas! Olen niin hurahtanut omaan puhelimeeni, että oksat pois. Ja Instagram, olen suorastaan riippuvainen siitä! Mies meni eilen kymmeneltä sänkyyn ja sanoin itse tulevani pian perästä. No, löysin itseni vielä varttia vaille 12 sohvalta selaten eri ihmisten Instagram- tilejä. Todella huolestuttavaa, oikeesti.
Blogikin on saanut pienet rukkaset, sillä enhän mä ehdi tänne ollenkaan kun puhelin vie kaiken mun huomion! Ja Instagram, tietty. Sekä, on mulla uusi pieni harrastuskin, siitä saatte pientä vihjettä Instagramin puolelta, joten kurkataapa sinne – olen koukussa siihenkin.
Kuinkakohan monta kertaa tässä postauksessa olen maininnut sanan Instagram… ainakin viisi kertaa.
Olen siis hengissä, mutta tällä hetkellä huomioni on vaan toisaalla. Huomenna olisi luvassa jotain todella historiallista, sillä otin haasteen vastaan ja osallistuin Lilyn Asukuvaviikkoon! Jaiks.
Tiistaita kaikille!
Ps. Luulin, että tänään oli Keskiviikko. Syytän tästä puhelinta. Ja Instagramia.