Mitä opin tänä jouluna?

Joulu tuli ja meni.

Surullisista uutisista huolimatta se sujui suht iloisissa merkeissä ja ihan hyvä niin. Elämähän jatkuu, koska sen on jatkuttava. Olen itkenyt niin paljon, ettei suru ja ikävä tuota enää edes kyyneleitä. Nyt se tuntuu lähinnä epätodelliselta tunteelta, joka valtaa tasaisin väliajoin kaikki mielenisopukat ja pysäyttävät miettimään. Edessä on vielä kaikista vaikein osuus, hautajaiset.

Mutta, kuten sanoin. Elämän on jatkuttava.

Huomenna koittaa meidän perheessä vielä loma kaikille muille paitsi juuri minulle. Olisin nimenomaan kaivannut vielä huomisen päivän pelkästään kotona lököilyyn ja rentoiluun, sillä ei olla ehditty olla näinä päivinä kotona juuri ollenkaan. Vaikka joulu olikin kaikesta huolimatta onnistunut, ovat nämä päivät pitäneet sisällään pelkkää autossa istumista ja joulupöydissä syömistä. En kyllä valita siitä syömisestä, mutta olisin halunnut olla paljon enemmän kotona. En siis todellakaan palaa huomenna töihin hyvin levänneenä, kaikki stressitasot alas saaneena reippaana työntekijänä.

Päinvastoin. Kaipaan niin kovin lomaa ja totaalista nollaamista.

Juliaihminen kirjoitti hyvän postauksen siitä, kuinka joulunvihaajasta tuli joulunrakastaja. Omat lapsuudenjoulut olivat aina todella ihania ja pelkästään täynnä hyviä muistoja, mutta vanhempien erottua monta vuotta sitten, musta kuoriutui pieni joulunvihaaja. Oli ärsyttävää kun piti häslätä jouluaaton ja välipäivien kanssa, kenen luokse nyt mennään ja kuinka moni tästäkin joulusta nyt loukkaantuu. Se oli ahdistavaa, eikä joulu tuntunut enää samalta kuin silloin ennen. Lopulta sopisimme mieheni vanhempien sekä oman äitini kanssa, että vuorottelemme ja vietämme joulua keskenämme aina joka toinen vuosi. Isää näimme aina itsenäisyyspäivänä, jolloin söimme jouluruokaa ja olimme yhdessä. Sekin tuntui vähän kurjalta, sillä olisinhan halunnut jakaa jouluaaton myös isän kanssa.

On välillä todella vaikeaa olla kaikille mieliksi, kun kaksi sukua yhdistyy ja pitäisi muodostaa kaikille sopiva joulu. Nyt kahden lapsen äitinä joulut ovat tulleet uudelleen todella tärkeiksi, sillä näistä eletyistä hetkistä muodostuvat meidän lapsien joulumuistot. Tänä jouluna vietimme aattoa mieheni vanhemmilla, joulupäivä meni poikkeuksellisesti isäni luona ja tänään Tapaninpäivänä olimme äitini luona. Lapset ovat käyneet aivan kierroksilla tästä kaikesta, lahjoista ja välistä jääneistä päiväunista. Illat ovat venyneet pitkiksi ja lahjoja tuli niin älytön määrä, etteivät lapset osaa oikein edes aloittaa mitään leikkiä.

Täysin älytöntä.

Tänä jouluna päätin, että seuraavana vuonna haluan olla kotona. Tämä kolmen päivän aivan liian vauhdikas rulianssi on ollut meille kaikille liikaa, enkä enää jatkossa halua tällaista, vaikka sukulaisia olikin ihana nähdä. Haluaisin, että isovanhemmat ymmärtäisivät sen verran, että antaisivat tulevaisuudessa meidän muodostaa oman joulumme. Aivan kaikki ovat tervetulleita kyllä meille, mutta itse en halua liikkua mihinkään. Haluan oikeasti röhnätä sohvalla, lukea niin paljon kun mua huvittaa, syödä pierukalsareissa suklaata ja juustoja. Juoda viiniä iltamyöhällä ja pelata jotain kivaa lautapeliä. Haluan meille omia perinteitä ja pyhittää koko joulun lapsille ja sille, ettei heidän tarvitse stressata aikatauluista, se on ehdottomasti se kaikista tärkein asia.

Joulurauha.

Toivon, että teillä kaikilla oli ihana ja etenkin rauhallinen joulu.

__

Kuva: Kuvia tuli jouluaattona otettua niin vähän, että jopa vähän harmittaa. Yhdessäolo vei aivan kaiken huomion pois kamerasta ja tässä on oikeastaan vain yksi jouluinen kuva, jonka pystyin liittämään postauksen kuvitukseksi. Meidän tyttömme lettipää.