Olohuoneessa tapahtuu

Tuuliajolla

On aika hassua, miten yhdestä eurolavasta voi syntyä niinkin suuri haloo. On melkein jopa uskomatonta, että ihmiset joita ei edes tunne kirjoittavat vihaisia haukkumaviestejä blogini kommenttiosioon. Haukkuvat tyylitajuani, säälivät miestäni ja sanovat kaiken olevan paskaa ja enkö tiedä, että olen alstistanut koko perheeni syövälle?

Ja tämä kaikki vain siksi, että olohuoneemme seinällä sattui olemaan eurolava, jonka mieheni siihen pyynnöstäni laittoi reilu kaksi vuotta sitten. Hauskaa, että tuntemattomat ihmiset närkästyivät asiasta niin, että kaksi vuotta sitten kirjoittamani blogipostaus nostettiin jopa Trendin facebook sivuille.

Voin vain kiittää jokaista kommentinsa jättänyttä ja täällä kävijää, sillä se nosti blogini kävijämäärät ihan tajuttomiksi. Joten kiitos!

Mutta, se siitä.

Te jotka blogiani oikeasti seuraatte sekä luette, varmasti muistatte postauksen nimeltä Arki, missä kerroin olevani kyllästynyt olohuoneemme seinällä olevaan eurolavaan? Tämä kyllästymiseni oli tapahtunut jo paljon ennen koko hulabaloon alkua, mutta juuri sopivasti se osui kuitenkin tämän kaiken keskelle, kuin tilauksesta. Ensin ajattelin, etten kerro olohuoneen muutoksista mitään, mutta hitto sentään! En anna kyllä yhden lavan lannistaa mun mieltäni tai intoani kirjoittamiseen!

Lava sai siis lähteä ja päätin toteuttaa seinälle pitkään mielessä pyörineen taulukollaasin. Tosin, kollaasiksi sitä ei oikein vielä voi kutsua, koska seinällä on vasta yksi taulu sohvan yläpuolella, sillä kivoja tauluja on todella vaikea löytää. Onko teillä vinkata jotain paikkaa mistä saisi tilattua erilaisia printtejä kehystettäväksi tai vaikka ihan tauluja?

Kaikki vinkit otetaan vastaan!

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot kyllä huikee! Asetuit niiden typerien kommenttien yläpuolelle ja ajattelet asian positiivisesti :)just näin!T:lil sista :)

Jeba
Tuuliajolla

<3 no mitä semmosissa vellomaan!

Kommentoi