Olen viime päivien aikana ollut äärimmäisen kiireellinen, eikä aikaa kunnollisille jutuille ole tuntunut riittävän sitten millään. Senpä takia eilinen liipalaapa-postaus oli kyllä jotain ihan omaa luokkaansa. Mutta hei, oli se sentään sydämiä saanut, joten kiitokset teille.

Poika pääsi vihdoin kahden viikon tauon jälkeen aloittamaan päiväkodin ja ensimmäinen päivä oli luonnollisesti heti maanantaina. Osasin odottaa, ettei päiväkoti välttämättä tunnu kahden viikon sairastelujen jälkeen kovinkaan kivalta, ja oikeassa olin. Olen nyt kolmen päivän aikana vienyt pojan sinne itkien ja kuunnellen: ” Äiti, ei päivätotiin! Ei päivätotiin!  Huoh, alkoipa tää hyvin! Iltapäivällä vastassa on kuitenkin ollut iloinen poika ja hoitajien mukaan aamuitkujen jälkeen loppupäivä on sujunut hyvin. Jospa nyt annan pojalle vaan aikaa, sillä eihän sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ja uskon, että alkukankeuksien jälkeen päiväkoti maistuu taas hyvältä ja aamutkin sujuvat paremmin.

Kyllä se siitä.

Itse lähdin päiväkotireissun jälkeen tyttelin ja Brunon kanssa tunnin metsälenkille. Kello oli vasta pari minuuttia yli yhdeksän ja sain rauhassa tunnustella heräävää metsää ja uutta alkavaa päivää. Tyttö nukahti melkein heti vaunuihin ja oli niin rauhallisen hiljaista. Olen viime päivien aikana juossut verikokeissa ja yksityisellä lääkärissä ja nyt vaan odottelen kuumeisesti verikokeiden tuloksia. Tällä hetkellä kropassani ei kaikki ole ihan balanssissa ja syytä siihen etsitään. Muistan, kun viime syksynä sanoin miehelle, että ” nyt musta tuntuu ettei kaikki ole ihan ok ”, mutta laitoin tuolloin kaiken väsymyksen ja stressin piikkiin. No, nyt menin kuitenkin yksityiselle lääkärille viime viikolla aivan muista syistä, ja siellä tulikin esiin yhtä sun toista mietittävää. Mistään vakavasta tuskin on kyse, en ainakaan itse näin usko, mutta eihän sitä koskaan voi täysin varma olla. Luulen, että itselläni on edessä pieni elämäntapamuutos niin ravinnon kuin liikunnankin suhteen. Vaikka harrastankin kaksi kertaa viikossa punttisalia ja siihen päälle vielä sählyä, joku kropassani silti haraa kovin vastaan. No, toivotaan että tulokset ovat mahdollisen hyvät ja jos jotain poikkeavuuksia ilmaantuu, saisin siihen tarvittavan hoidon.

Metsä on muuten paras mahdollinen paikka sellaisille ” mitä jos… ” – ajatuksille. Siellä ajatukset virtaa puhtaina ja vapaina, kaikki tuntuu yht`äkkiä selvemmältä ja näkee ne negatiivisetkin ajatukset positiivisina. Asiat saavat aivan uudenlaista perspektiiviä ja huomaa, että meni miten meni, niin ainakin on antanut kaikkensa ja yrittänyt olla paras mahdollinen versio itsestään.

peace and love.