Huoh!

Tämä pimeys on imenyt musta aivan kaikki mehut. Vaikka olen aina sanonut, etten tarvitse kirkasvalolamppua, niin tällä hetkellä tuntuu siltä, että sille todellakin olisi tarvetta. Missä se lumi oikein viipyy, kirpeät pakkaset ja ihana auringonvalo? En kestä, jos talvet ovat tulevaisuudessa näin mustia ja masentavia. Joulufiilistäkään ei liiemmin ole ja tuntuu hassulta laittaa joulukoristeita ( niitä paria tonttu-ukkoa ) esille, kun ulkoilma muistuttaa lähinnä masentavaa syyssäätä.

Ja täällä kotona, huoh. Meidän rytmi on aivan vinksallaan. Tai itseasiassa, mikä rytmi? Todella usein kuulen sanottavan, etenkin kotiäitiydestä, että ” muista välillä katsoa asioita läpi sormien… ” Te blogiani pidemmän aikaa seuranneet jo tiedättekin, että olen joidenkin asioiden suhteen todella ehdoton ja noudatan päivärytmiä jopa orjallisen tarkasti. Suurimmaksi osaksi jämäkkyydestäni on vain hyötyä, mutta juuri nyt olen yrittänyt antaa itselleni paljon löysää köyttä. Poika on saanut aamuisin nukkua niin pitkään kuin on halunnut ja itse olen saanut häärätä omiani sen aikaa ja viettää kahdenkeskeistä aikaa tyttelin kanssa. Tyttö pitää kuitenkin joka aamu huolen siitä, että herään seitsemältä. Hän on oikea aamuvirkku! Toisaalta, tämä on ihan hyväkin juttu. Tuleepahan noustua väkisin sängystä ylös, vaikka kuinka tekisikin mieli jäädä vielä pötköttelemään.

Ja mitä tulee tuohon ulkoilmaan, koen vähän huonoa äitiyttä siitä, etten ole ollut lasten kanssa ulkona hetkeen. Mutta, tuo ilma. Yyh – ei kyllä yhtään nappaa. Onhan meillä kuravaatteet joo, kumpparitkin ja villasukkia niihin, mutta en ihan ok:sta ulkovaatevarustuksesta huolimatta ole saanut itsestäni sen vertaa irti. Vaikka ehdottomasti pitäisi! Vai pitäisikö? Sitähän sanotaan, että lasten pitäisi saada ainakin kerran päivässä raitista ulkoilmaa jne…. mutta, voinhan tässä asiassa nyt katsoa vähän läpi sormien? Poikakin kun tykkää tällä hetkellä niin kovin leikkiä uusilla autoillaan, muovailla muovailuvahalla ja varsinkin kun uloslähteminen on aiheuttanut enemmän huutoraivareita kuin riemunkiljahduksia.

Eh. Huomaatteko kuinka kovin yritän vakuutella itselleni, että tämä menettelytapa on juuri nyt täysin oikeutettua? Onhan ulkonakin pimee, masentavan märkää ja kaikkee. Ja meillä on kuitenkin kasa pikkuautoja ja muovailuvahaa.

Tämmöstäkö on kärsiä kaamoksesta? Olo on ihan vetelä, silmät tuntuvat siltä kuin niissä olisi kasa hiekkaa ja tekisi mieli tyhjentää pakastin korvapuusteista?

Kesä, sua vähän kaivataan jo.