Meillä sairastellaan.

Itse olen parantumassa flunssasta, mutta silti vielä sen verran toipilaana, etten ole kamalasti jaksanut tehdä mitään. Huulet ovat aivan rohtuneet suun kautta hengittämisestä, kun nenän kautta ei kulje mikään – edes se räkä. Koti on niin vinksallaan kun vaan olla ja saattaa, mutta nyt olen antanut itselleni luvan olla. Kaikenlisäksi myös siitä syystä, että eilen neuvolalääkäri käynnilläni sain oikein erikseen määräyksen ottaa rennommin. Olen kertonut teille, että pientä supistelua ja ihmeellistä kipuilua on ilmestynyt lenkkien aikana ja näistä huolestuneena käynyt synnärilläkin. Kaikki on kuitenkin juuri niinkuin pitääkin ja vauva ei ole vielä putkahtamassa maailmaan – onneksi. Mutta, nämä kipuilut senkun ovat jatkuneet ja saaneet hiljaisen vauvan vielä hiljaisemmaksi. Ja stressaavan äidin stressaamaan vielä enemmän.

Ei kovin hyvä yhdistelmä.

Nyt pitäisikin muistaa syödä hyvin, nukkua hyvin, olla stressaamatta ja ylipäätään vaan olla rennosti. Sillä mahani kasvaa viikkoihin nähden hieman laiskasti ja hitaasti ja sain tämän takia lähetteen äitiyspolille. Lääkäri epäili, että vauva ei kasva mahassa kunnolla ja siksi olisi hyvä tarkistaa vauvan tilanne. Luultavasti kyse on istukasta, ettei se eritä vauvalle kaikkia tarpeellisia ravinteita eikä kyse ole mistään vakavasta. Verrattiin mahani kasvukäyriä pojasta tähän uuteen, ja ne nähdessäni olin aika huolestunut. Erohan oli ihan valtava! Olen miettinyt itsekseni, että mahani on hieman pieni, mutten ole silti kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Nyt eilisen lääkärikäynnin jälkeen olen koko ajan laskenut liikkeitä ja yrittänyt tosissani olla stressaamatta. Mutta tiedättekö mitä? On aika vaikeeta olla ajattelematta masussa asustelevaa pienokaista, jos sillä ei olekkaan kaikki hyvin? Mietin sitä ihan koko ajan. Lääkäri sanoi, ettei pitäisi olla syytä huoleen, sillä suurinosa näistä lähetteistä on pelkkiä rutiinitarkistuksia, sillä eiväthän he voi syntymättömän lapsen terveyttäkään laiminlyödä.

Teinkin eilen työtä käskettyä ja lähdin mammani luoksi kotikonnuille. Otin vielä Brunon mukaan, jottei mun tarvitse sen kummemmin huolehtia lenkittämisistä – pellolla oli hyvä juoksennella. Sain syödä hyvin ja pojan nukkuessa päiväuniaan, makasin leporankana sohvalla tunnustellen vauvanliikkeitä. Hyvin se siellä onneksi potki. Vietin mammani luona kokonaisen päivän ja tultiin myöhään iltapäivästä vasta kotiin.

Poikakaan ei ole selvinnyt ilman sairasteluja, sillä tällä hetkellä olohuoneen lattialla vetää sikeitä yksi okennustautinen potilas. Yäääääääk! Nyt se sitten tuli, se mun kammoama tauti, yh. Viime yö menikin pojan oksennusta siivotessa ja nukkuen kahden tunnin pätkissä. Mies nukkui pojan huoneen kovalla lattialla ( voi raukkaa ) että saisi edes vähän unta ja me pojan kanssa vallattiin meidän sänky. Jollen olisi raskaana, olisin varmasti antanut miehen nukkua pehmeässä sängyssä, mutta ottaen huomioon kivut, supistukset ja lääkärin määräämän levon, päädyttiin miehen kanssa tähän ratkaisuun.

Aika mälsää. Poika on saanut suusta alas yhden hedelmäpiltin, puolikkaan banaanin ja juonut vähän mehua. Toivottavasti illalla olisi jo parempi fiilis ja yö menisi edes vähän paremmin mitä edellinen.

Palaillaan, kunhan ollaan taas voimissamme. Tää kiertää varmaan meidät kaikki läpi. Yyyh!