Olipa virkistävää

Pari viikkoa sitten pojan lokeroon päiväkodissa oli ilmaantunut postia. Posti oli eräältä äidiltä, jonka poika on samassa ryhmässä meidän poikamme kanssa. Lappuun oli kirjoitettu, että meidän pojastamme puhutaan heillä kotona paljon, leikit onnistuvat yhdessä kivasti ja jos vain meille sopii, olisi mukavaa joskus nähdä päiväkodin ulkopuolellakin. Olin postista tietenkin todella innoissani ja iloinen siitä, että tämän pojan äiti oli ottanut härkää sarvista ja lähestynyt meitä niin mukavaeleisellä viestillä. Mukavaksi yllätykseksi osottautui myös se, että he asuvat meistä vain suunnilleen kahden kilometrin päässä.

Tarkoituksena oli nähdä jo viime viikolla, mutta sairastelujen takia leikkitreffit siirtyivät tälle viikolle ja tarkemmin sanottuna Tiistai- iltapäivään. Olin osanut töistä viemiseksi meidän parasta leipäämme, perunavuokaa ja paketin meillä tehtyjä suklaapisarakeksejä sekä pakannut ne kivasti paperikassiin. Nopean ruokailun jälkeen lähdimme päiväkotikaverin luokse ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin pojan sanovan, ettei häntä jännitä yhtään ja oli kuulemma todella kivaa mennä, vihdoinkin. Perille päästyämme jännitys kuitenkin valtasi poikamme mielen ja hän esitti pientä konttaavaa vauvaa kylmillä betoniportailla.

Pienen hetkellisen jännityksen jälkeen pääsimme molemmat sisälle lämpimään, pois niiltä portailta ja hetken päästä jännitys oli täysin tipotiessään. Molemmat pojat kirmasivat alakerran- ja yläkerran väliä minkä ehtivät, leikkivät legoilla, ajoivat toisiaan takaa, leikkivät ruokapöydän alla päät kolisten, huusivat, kirkuivat ja olivat kuin mitkäkin Vaahteramäen Eemelit. Mä sen sijaan istuin ruokapöydässä, kädessäni höyryävä teekuppi ja edessäni ruokapöydän toisessa päässä nainen, jonka näin elämässäni vasta toisen kerran, mutta jonka kanssa puhuin vasta ensimmäistä kertaa ja silti tuntui aivan siltä kuin olisimme puhuneet joskus aikaisemminkin. Tietenkin kahden vilkkaan viikarin äiteinä jutunjuurta riittää melkein loputtomiin, mutta kuinka helppoa on puhua kuitenkin käytännössä tuntemattomalle ihmiselle ehkäisystä tai omista henkilökohtaisistakin haaveista tulevaisuutta ajatellen?

Ei kovinkaan helppoa, eikä tule heti ensimmäisenä edes mieleen, mutta siinä mä kuitenkin istuin ja puhuin. Ja se tuntui niin pirun virkistävältä ja luonnolliselta! Puhua ihmiselle, joka ei tiedä susta vielä mitään ja saa muodostaa susta mielipiteen aivan itse. Ymmärtäjiä vanhemmuudessa ei koskaan ole liikaa ja tilanteita on niin monenlaisia ja keskusteltavaa sekä jaettavaa aina riittää. On ihanaa, että löytyy silloin tällöin uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voi heti olla kuin avonainen kirja.

Niistä tulee tosi hyvä mieli itselle ja usko huomiseen vahvistuu.

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus

Keskiviikon kirjavinkki: Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

20161012_1_1.jpg

Tämän viikkoinen kirjavinkki on poikamme suosikki, Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita. Olen lukenut tämän tuhottoman monta kertaa, osaten jotkut lauseet jo ulkoakin ( kuten poikakin, heh ) mutta siitä huolimatta, tämä vain jaksaa aina ilahduttaa.

Kirjassa Pesosella sekä Viirulla on jäänyt joulujärjestelyt viime tippaan ja valmisteluihin on jo kova kiire. Heidän pitäisi ostaa ruokaa joulupöytään, hakea kuusi sekä leipoa piparkakkuja, mutta aikaa jouluaattoon on enää vain yksi päivä. Päivää ennen Pesonen ja Viiru päättävät lähteä hakemaan kuusenhakoja lumisille portaille ja hakureissulla Pesonen kaatuu pahasti mäessä, loukaten jalkansa. Jalka laitetaan pakettiin, eikä kaupassa käymisestä tai jouluvalmisteluista näytä tulevan yhtään mitään. Viiru on vaipumassa jo epätoivoon ja pelkää, ettei tänä vuonna tulekkaan joulua. Onneksi Pesosen ja Viirun naapurustossa asuu huomaavaisia ja kilttejä ihmisiä ja kohta koko tupa on täynnä iloista mieltä, jouluruokaa ja puheensorinaa.

Pesosen ja Viirun joulusta tuli sittenkin mitä mahtavin!

20161012_4.jpg

20161012_9.jpg

20161012_11.jpg

20161012_13.jpg

En yhtään ihmettele miksi poika niin kovin pitää Pesonen ja Viiru – kirjoista, sillä onhan nämä todella hauskoja ja ihanalla tavalla jopa hieman hullunkurisia. Kirjan kuvissa on paljon kaikenlaista katseltavaa ja hauskoja yksityiskohtia.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita on neljäs Sven Nordqvistin kirjoittama ja samalla myös kuvittama Viiru ja Pesonen- kirja. Yhteensä hän on ( korjatkaa taas jos olen väärässä ) kirjoittanut kaksitoista kirjaa tuosta vanhasta ukkelista ja vekkulista kissasta. Ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1984 ja se kantoi nimeä Viirun syntymäpäivät. Meiltä löytyy myös tuo, mutta halusin eritoten vinkata teille juuri tästä kirjasta, sillä mun mielestä maailmassa ( etenkin juuri nyt ) ei koskaan voi olla liikaa toisista ihmisistä välittämistä ja yhteenhiileen puhaltamista. On ihanaa, että se on saatu näin kivasti lastenkirjaankin, vaikka tarina vanha jo onkin.

Viiru ja Pesonen eivät seikkaile pelkästään kirjoissa, vaan myös piirroselokuvissa sekä tietokonepeleissä. Ehkä olette joskus nähneet?

Omia lemppareitani tästä kirjasarjasta ovat Viiru puijaa Pesosta sekä Viiru ja Kososen Kukko, joka myös löytyy meiltä, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

Muita Viiru ja Pesonen faneja?

__

Aikaisemmat kirjavinkit löydät täältä:

Beatrix Potter: Petteri Kaniinin satumaailma

Björn Bergenholtz: Ajamme maailman ympäri

Camilla Mickwitz: Emilia ja Kuningas Oskari

Kulttuuri Kirjat Suosittelen