Ja vähän taas omia ajatuksia.

Täällä valmistaudutaan jo henkisesti Perjantaina oleviin hautajaisiin. Tämän henkilön hautajaiset tulevat olemaan yhdet vaikeimmista, vaikka läheisen ihmisen poismeno ja hautajaiset ylipäätään eivät koskaan ole helppoja. Ihminen, jolle tämä menehtynyt ihminen oli vielä tärkeämpi – sanotaan läpi elämän kulkenut kumppani – tulee perjantaipäivästä varmaan aika raskas ja vaikea. Vaikka itsekin suren ja ikävöin, en silti koskaan voi edes kuvitella miltä siitä ihmisestä tuntuu, joka on menettänyt suuren osan elämästään ja siinä samalla puolet itsestään.

Eilen olin pienesti auttavana kätenä,koskien hautajaisia. Laskettiin kahvikupit sekä tassit ja laitettiin kaikki valmiiksi. Samalla selattiin läpi parin päivän posti, laskut ja osaanottokortit – itkuhan siinä tuli. Siinä samalla mieleni valtasi todella kummallinen tunne, en varmaan osaa kunnolla selittää tätä tunnetta, mutta aloin pakostikin miettimään, että mitä tänne jää, kun sitten joskus itsestäni aika jättää? Entä mitkä asiat jäävät sille kumppanille hoidettavaksi? Ja mitä tehdään niille omille tavaroille kun niitä ei enää tarvitse? Heitetäänkö kaikki vaan kylmästi kaatopaikalle? Tämä tunne oli todella ahdistava ja samalla päätin, että haluan hankkiutua eroon kaikesta turhasta tavarasta mitä meillä kodissa on ja hankkia sellaisia juttuja joita me oikeesti tarvitaan. Tai sitten olla vaan hankkimatta yhtään mitään, yksinkertaisesti lopettaa tavaroiden ostamisen pelkästä ostamisen ilosta. On kamalan lohdutonta, että kun se aika joskus jättää, niin kaikki omistamat tavarat, esineet ja vaatteet heitetään pois – siinä samalla heitetään mun mielestä pois se ihminenkin. Tietenkin joitain rakkaita ja merkityksellisiä juttuja voi säästää, sillä eihän kenelläkään ole niin iso varastoa, että pystyisi säilyttämään siellä muistoja toisesta ihmisestä. Eikä se olisi niin kovin tervettäkään, sillä elämällä on tapana jatkua. Sekä, onneksi meillä on muistot – niitä voi vaalia mielensopukoissa ihan maailmantappiin asti.

Näitä juttuja miettiessäni, tajusin myös olevani todella etuoikeutettu sekä onnellinen siitä, että mulla on oma pieni perhe – mies ja poika, vaikka ne molemmat aiheuttavatkin välillä mulle harmaita hiuksia, mutta silti. On ihana nähdä pojassa pieni osa itseäni ja samalla ajatella, että kun sitten joskus se aika todella jättää, jää tänne joku jatkamaan sitä mitä itse olen joskus aloittanut tai, että tänne jää ihminen/ ihmisiä, joissa elää aina pieni osa minua. Se on todella lohduttavaa ja ihanaa.

Olisi kamalaa ajatella, ettei tänne jäisi mitään tai ketään, sitten kun se hetki koittaa. Onneksi se ei ole niin. <3

Psst. Tuosta biisistä – se on aika ihana, en vaan löytänyt teille kokonaista versiota, mutta olette sen varmaan jo radiossa kuulleetkin.