” Kuka sieltä tulee? Apua, onkse Bruno? Onko, onko, onko? Jännää! ”

” Oooooooooh! Oli se! ”

” Jeeeeee, kivaa! Nyt nopeesti pakoon ettei se saa mua kiinni! Kiire, kiire, kiire, kamala kiire! ”

” Hah, sinne jäit! Lälläslää, et saanutkaan mua kiinni. ”

_____

Poika täytti eilen kymmenenkuukautta – siis apua, jo kymmenen! Vauvavuosi on mennyt ihan huimaa vauhtia ja hirvittää kuinka nopeesti vuodet tulevaisuudessaa tulevatkaan menemään. Te varmaan tiedätte, että olen äitinä ollut aikamoinen stressierkki. Olen stressannut yhtä sun toista poikaan liittyvää vähän väliä ja saanut harmaita hiuksia ihan tyhmemmistäkin asioista. Mutta, kuten tässäkin asiassa uskon, että harjoitus yksinkertaisesti tekee mestarin. Olen oppinut hillitsemään hermoni ja laskemaan kymmeneen, jos jokin asia pojan kanssa ei ota onnistuakseen. Olen tajunnut, etten ole täydellinen ja minussakin on vikoja, enkä ole enää liiemmin ajatellut olevani huono äiti. Uskokaa tai älkää, mutta tähän meni kyllä aikaa. Jollain tapaa ( ainakin minä ) ajattelin, että jos pojalla oli jokin huonosti, on se automaattisesti minun vikani. Että, en ole huomannut jotain tai olen jättänyt jonkin asian huomioimatta. Tästä tuli kamala kierre joka teki ainoastaan hallaa itselleni. Nyt olen oppinut, että vauvat yksinkertaisesti ovat vaan niin ihmeellisiä pakkauksia, ettei kaikkeen itkuun ja outoon käytökseen löydy aina vastausta. Vauvatkin voivat joskus nousta päivään väärällä jalalla – niin kuin me aikuisetkin.

Ole myös malttanut mieleni eri virstanpylväiden suhteen, ollut itselleni armollisempi ja antanut pojan oppia uusia juttuja ihan omaan tahtiin. Enää en ole miettinyt miksi poika ei tee jo sitä, vaikka naapurin Petteri teki jo sen ja sen ikäisenä. Jokainen vauva on yksilö – jotkut oppivat nopeammin ja toiset hitaammin. Tällä hetkellä olen iloinen, että poika lähti myöhään liikkeelle, sillä saan vähän väliä olla hakemassa poikaa pois kielletyiltä alueilta. Mutta silti, kuinka ihanaa on kun poika liikkuu omatoimisesti, ihan mahtavaa!

Naureskelin joskus keskustelupalstoilla törmätessäni mitä sen ja sen ikäisen vauvan pitäisi jo tehdä – keskusteluun. Joku oli kommentoinut keskusteluun todella osuvasti, että meidän poika osaa keittää kahvit, vaihtaa autoon renkaat, pedata sänkynsä itse, tehdä itse aamupalaleivät, hypätä laskuvarjohypyn ja mitä vielä. Nauroin tätä vastausta maha kippurassa – kuinka hyvin vastattu!

Aurinkoista Perjantaita!

And remember – ottakaa iisii!