Keskiviikon kirjavinkki: Beatrix Potter – Petteri Kaniinin satumaailma
Tällä kertaa Keskiviikon kirjavinkin kirja on yksi omista suosikeistani! Pyysin tätä lahjaksi pojalle, kun hän oli aivan pieni, vain vajaan parin kuukauden ikäinen. Tämän nähtyäni tuolloin Suomalaisessa kirjakaupassa olin aivan varma siitä, että tämä kirja on pakko saada ja tämä olikin itseasiassa ensimmäinen lastenkirja, joka ilmestyi kirjakaappiimme ja aloitti kirjojen kerryttämisen lapsille.
Uskon, että siellä saattaa olla aika monta Beatrix Potterin saduista pitävää äitiä? Tai vaikka isää? Miksei isoäitiäkin? Itselläni liittyy näihin kyseisiin tarinoihin muistoja jo lapsuudesta ja ehkä juuri siksi ovat niin kovin tärkeitä.
Potter on kirjoittanut yhteensä 23 kirjaa ja hän on itse kuvittanut kirjansa kuvat akvarellein. Hänen tarinoissaan olivat keskeisessä roolissa kaikenlaiset eläimet ja hän kuvailee mielestäni hienosti ihmisluonnetta eläinten kautta ja pukee ne mielenkiintoisiksi ja mukaansatempaaviksi tarinoiksi. Hänen koko tuotannostaan tehtiin kokoelma alunperin vuonna 2002 ja tämä meillä oleva kirja on kolmas painos, joka julkaistiin vuonna 2012. Kirjan neljäsataa sivua ja 23 vauhdikasta tarinaa pitävät huolen siitä, ettei lukeminen aivan heti lopu kesken. Me ollaan luettu kirja kokonaisuudessaan jo kaksi kertaa, enkä vain koskaan kyllästy.
Hänen teoksistaan tunnetuin ( ja samalla myös hänen esikoisteoksensa ) on vekkuli ja hieman ilkikurinen Petteri Kaniini, joka menee äitinsä kielloista huolimatta Herra Vänskän puutarhaan ja syötyään vatsansa pinkeäksi kasvimaanherkuista on vähällä jäädä kiinni Herra Vänskälle. Petteri eksyy yrittäessään hädissään löytää porttia ulos puutarhasta ja kuin onnenkaupalla siinä kuitenkin onnistuu.
Alunperin tarina Petteri Kaniinista ilmestyi kuvakirjeenä, jonka Beatrix Potter kirjoitti hänen entisen kotiopettajattarensa pojalle vuonna 1893. Saatuaan vain muutamia onnittelukorttikuviaan julkisuuteen Beatrix menestyksensä rohkaisemana muisti seitsemän vuotta myöhemmin myös tämän kirjeensä ja laajensi sen pieniksi mustavalkoisin kuvin somistetuksi kirjaksi. Kirja ei kuitenkaan saanut yhtä ainoaa kustantajaa kiinnostumaan ja niinpä Beatrix painatti kirjan itse lahjaksi perheelleen ja ystävilleen. Myöhemmin eräs kustantaja nimeltä Frederick Warne suostui julkaisemaan tarinan, kunhan kuvitus vain muutettaisiin värilliseksi. Kirja lopulta ilmestyi vihdoin vuonna 1902 yhden shillingin hintaisena. Siitä tuli menestys ja se on säilyttänyt suosionsa näihin päiviin asti.
Lapset harvemmin valitsevat tämän iltasaduksi ja varmasti osanaan siksi, koska kirja on painava pienille käsille, mutta jos itse saan valita, on se aina juuri tämä kirja ja lapset kuuntelevat tarinoita mielellään. Joskus on silti niin hellyyttävää katsoa, kun tyttö istuu potalla ja on lukevinaan tätä kirjaa kuin vanha tekijä. Hänen pienet pulleat sormensa menevät tekstin alla ja hän kertoo tarinaa samalla tavalla kuin minäkin. Tyttö rakastaa lukea kirjoja ja hänen ja kirjojen välillä on jokin uskomattoman liikuttava yhteys, etten voi edes sanoilla kuvailla sitä. Hän voi istua yläkerran aulassa pitkiäkin aikoja täysin hiljaa ja yksin ja vain selata kirjoja.
En löydä mitään huonoa sanottavaa koko kirjasta, sillä aivan kaikki tarinat ja kuvitukset ovat niin ihania. Enkä myöskään osaa nimetä omaa lemppariani, sillä pidän aivan kaikista. Niin Petteri Kaniinista, Tommin Roimahousuista kuin Kahdesta Tuhmasta Hiirestäkin.
Niin suosittelen tätä! Jos ette jo omista Petteri Kaniinin satumaailmaa, niin antakaa nyt ihmeessä vinkki joulupukille!
Aiemmat kirjavinkit löytyvät täältä:
