Makuuhuoneen ” uudet ” verhot.

Pitkästä aikaa kotijuttuja. 🙂

p9047714.jpg

p9047711.jpg

p9047708.jpg

p9047707.jpg

Alkaa pikkuhiljaa postausten tekeminen painua tänne illan puolelle, sillä meillä on päivärytmi hieman kadoksissa. Unista ei ole tietoakaan, ainakaan kunnollisista sellaisista ja päivät menee pojan kanssa touhutessa, kotihommia tehdessä ja aina välillä ( ainakin yritetään ) moikata nukkumattia. Tosin, turhaan. Onneksi poika on kuitenkin hyväntuulinen, mutta edes pieni aivot narikkaan – hetki olisi päivässä tarpeen. Nyt poika on kroosannut yöunia jo kahdeksasta asti ja mulla on pieni hetki blogille ennen saunaan menemistä.

Kuten kuvista jo varmaan aavistelittekin, niin kyseessä olisi juttua tällä kertaa meidän makuuhuoneesta. Sain jo jokin aika sitten vaihdettua sinne olohuoneessa olleet verhot ja nyt makuuhuoneen entiset verhot on olohuoneessa – ne ei sovi sinne kyllä yhtään ja näyttävät oikeestaan aika hirveiltä, mutta päätin, etten hanki uusia verhoja – ainakaan hetkeen. Ensinhän mulla oli tarkoituksena vaihtaa olohuoneen verhot yläkertaan vasta sitten kun olen saanut hankittua sinne uudet tai kun olen teettänyt semmoset siskollani, mutten kuitenkaan malttanut ( koska olen hätähousu tämmösissä asioissa ) olla laittamatta makuuhuonetta ns. kuntoon, joten siksi tämä ratkaisu.

Verhot on Ikeasta, mutten muista mikä on niiden mallin nimi. Taitavat olla ihan se perusmalli. Tykkään niiden materiaalista ja valoisuudesta, sopivat mun mielestä juuri täydellisesti meidän makkariin. Haluaisin ( ja olen yrittänytkin saada ) huoneeseen selkeän ja vaalean yleisilmeen, mutta toi tietokonepöytä ja sikaruma toimistotuoli ei oikein anna huoneelle oikeutta. Kun poika muutti omaan huoneeseen, ei tietokoneelle löytynyt muuta paikkaa kuin meidän makuuhuone. Eikä siinä, tietokone kyllä saa jäädä sinne, jos vaan saataisi aikaiseksi hommattua toisenlainen pöytä ja tuoli. Mies on sitä mieltä, että kyllä toi nyt menee, mutta itse en ole niinkään samoilla linjoilla.

Onhan ne nyt aika hirveet. 🙂

Nyt suuntaan sinne saunaan – ihanaa! Mukaan kylmä cokis, niin kyllä kelpaa!

Koti Sisustus

En oo koskaan syöny ruokaa, enkä syö.

Kuinka moni muistaa tuon mainoksen? Oli aivan pakko laittaa se tähän, sillä mainoksessa oleva mies kuvastaa tällä hetkellä todella hyvin poikaani. Onneksi ei sentään ulkonäön vuoksi eikä siksi etteikö poika joisi maitoa, vaan siksi, koska poika ei yksinkertaisesti syö ruokaa. Joten, siksi tämä mainos.

Ruokalakko jatkuu meillä siis edelleen ja voinen vaan sanoa kuinka ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä-ä se on! Jo pidemmän aikaa ruokailut ovat olleet kaikkea muuta kuin rauhallisia hetkiä, milloin syöttötuolissa keskityttäisiin pelkästään syömiseen. Kun laitan pojan syöttötuoliin, on hän innoissaan ja ottaa hyvillä mielin kaksi lusikallista ruokaa, jonka jälkeen hän alkaa pyöriä tuolissa kuin heinämies eikä suostu syömään yhtään enempää. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaisia keinoja miten saisin sinne suuhun edes sen kolme lusikallista, mutta se on aikamoista tappelua. Olen myös laulanut desibelit katossa Hämähämähäkkiä, Tuiki tuiki tähtöstä ja Saku Sammakkoa sekä yrittänyt olla todella hassu ja hullunkurinen. Joskus tämä on tuottanut tulosta, sillä poika on lopettanut tuolissa pyörimisen ja jähmettynyt katsomaan mua suu ammollaan, jolloin olen katsonut tilanteeni tulleen ja survonut pojan suuhun ruokaa. Tällä tavoin olen saanut pojan suuhun jopa enemmän ruokaa kuin sen kolme lusikallista. Mutta yleensä en ole jaksanut tapella, sillä en halua, että poika yhdistää syöttötuolissa istumisen ja syömisen pakottamiseen ja inhottaviin asioihin.

Olen ajatellut, että tämä lakkoilu varmaan johtuisi uusista hampaista, mutta toisaalta olen tullut myöskin siihen tulokseen, että tämä on silkkaa valtapeliä. Yhdeksän kuukautta vanha vauva vastaan minä – kumpi voittaa? Olen huomannut pojassa jo pientä omantahdon esittämistä. Milloin ei tykätä siitä kun laitetaan takki päälle, milloin pipo ja lapaset ärsyttävät ja milloin ihan mikä tahansa asia äidin kanssa tehtynä vaan ärsyttää. Kun olen vienyt poikaa välillä hoitoon, olen kauhulla ajatellut, että mitenköhän se ruokalakko sitten esim. mamman ja pappan tai mummin kanssa sujuu. Ja tiedättekö mitä? Ruokalakosta ei ole tietoakaan! Ruoka ollaan aina syöty ilman mitään ongelmia ja muutenkin ollaan oltu kuin herran enkeli.

Kyllä ne vauvat kertakaikkiaan osaa, juonittelevia pikkusia pirpanoita. 🙂

Kohtalotovereita?

Suhteet Oma elämä Rakkaus