Iho kuntoon!

p5115394-001.jpg

Olen aina kärsinyt todella kuivasta ihosta. Talvella ihoni oikein hilseilee kuivuuttaan ja muistuttaa lähinnä kuivaa autiomaata. Kasvojeni iho on täynnä valkoisia kuivia ja hilseileviä laikkuja, samoiten jalkani. Käteni kuivuvat suorastaan vereslihalle ja kylmällä ilmalla on mun melkeinpä aina käytettävä hanskoja.

Kesäisin ihon kanssa ei ole mitään ongelmaa ja voin olla huoletta rasvaamatta sitä, mutta aina näin keväällä pyrin tekemään sille ns. hoitokuurin kovan talven jälkeen. Olen haaveillut jo todella pitkän aikaa, että pääsisin oikein ammattilaisten kätösiin jalkahoitoon, jotta kesällä voisi mennä viipotella hyvin hoidetuilla jaloilla, mutta en ole saanut aikaiseksi. Niinpä olen yrittänyt tehdä edes jotain kotikonstein.

Olen käyttänyt Body Shopin Hamppu hoitosarjaa ja katsonut, että se on tarpeeksi ytyä mun iholleni. Hamppu vartalorasva on juuri sopivan paksua ja se vaikuttaa vielä seuraavana päivänäkin. Se imeytyy hyvin, mutta saisi tuoksua himpun verran miedommalle. Olen käyttänyt myös sellaisia vartalorasvoja, jotka on todella nestemäisiä, eikä ne ole läheskään niin hyviä mitä tämä Hamppuvoide. Jalkojen kovettumille olen käyttänyt tuota Foot Protectoria ja on pienestä koostaan ( 15ml ) todella riittoisa, sillä sitä ei tarvitse laittaa kovettumiin mielinmäärin. Kuiville käsille sitten löytyykin toi varmaan todella monelle tuttu Hamppu käsvoide – se on täydellinen! Tekee käsistä todella pehmeät.

Kuorin myös ihoa pitkin talvea säännöllisin väliajoin Aloe Veraa sisältävällä kuorintavoiteella. Näin keväisin olen kuitenkin tupannut kuorimaan ihon kahvista, sokerista ja oliiviöljystä tehdyllä kuorintavoiteella ( voin laittaa teille siitä ohjetta myöhemmin ) Se tekee ihon todella pehmeän tuntuiseksi ja tuoksuiseksi ( jos tykkää kahvista )

Onko teillä jotain luottotuotteita ihonhoidossa? Jos on, niin mitä?

Pssssst. Huomenna onkin jo Äitienpäivä – ihka ensimmäinen äitienpäivä! Täytyy myöntää, että mua jännittää jostain kumman syystä ihan hirveesti. Enkä malttaisi odottaa mitä huominen päivä tuo tullessaan, iiiks. Olen avomiehelle sanonut, että kahvi ainakin täytyy saada sänkyyn ja olisi ihanaa jos pojan vaippakin olisi vaihdettu ja äiti saisi hetken nauttia rauhallisesta aamusta. Suunnataan huomenna avomiehen mummille isolla porukalla syömään, joten blogi viettää huomenna ansaittua vapaapäivää.

Näin etukäteen jo kaikille: Mahtia Äitienpäivää! <3

Kauneus Iho Meikki Testit

Projektii pukkaa osa 2

Meillä kului eilinen päivä kokonaisuudessaan avomieheni vanhempien luona ja taas jälleen kerran keskeneräisten projektien parissa. Mies nikkaroi terassillemme sohvaa ja mä maalasin pinnatuolia – vihdoin!

Tosin, se pinnatuoli jonka siskoni löysi kirpputorilta koki vaihtokaupan appiukon pinnatuolin kanssa. Autotallissa nökötti kaiken sen rasvan, ruuvien ja työkalujen keskellä täydellinen pinnatuoli. Huusin sen nähtyäni, että toiha o täydelline ja tehtiin vaihtokauppa.

20130510111208-001.jpg

201305101112081-001.jpg

Ja ei muuta kun hiomaan ja maalia pintaan! Käytin Tikkurilan Helmi puolihimmeää maalia. Meillä on jäänyt remontista yli kaikenlaista maalipurnukkaa ja käytin tuota. Se oli tuolin maalaamiseen tosi hyvää maalia ja olenkin lopputulokseen aika tyytyväinen. Ainut, että istuinosa olisi varmaan pitänyt maalata kolmeen kertaan ( koko tuolin maalasin kahteen kertaan ) istuinosa ei ole ihan täydellinen ja joistain kohdista huomaa, että maali oli ehtinyt liikaa kuivumaan ja pinta on hieman rösöinen. Mutta ne on pikkuvikoja!

Appiukko sanoi, ettei tule tarvitsemaan sitä munkaan pinnatuolia, joten saan maalata senkin. Tällä hetkellä mielessä pyörii ajatus sen maalamisesta limenvihreäksi tai kirkuvan keltaiseksi – ja se löytäisi paikkansa pojan huoneesta. Kumpi väri – keltainen vaiko vihreä?

p5095387-001.jpg

 

                              Siin se o! Kylä o hiano!

 

Koti Sisustus DIY