Olen höpöttänyt tunnearvosta jokin aika sitten ja aloin miettimään, että mitä muuta meillä on vaatteiden lisäksi sellaista, millä olisi tunnearvoa – mitä haluaisin antaa omalle pojalleni kun hänellä on joskus omia lapsia.

Nyt varmaan kaikki odottavat, että tulossa on jokin hieno asia tai esine, mutta ehei – kyse on tällä kertaa pehmoleluista!

Näistä:

Omasta pandanallestani, minkä sain 25 vuotta sitten synnytysosastolla isäni veljeltä. Se on siis tasan yhtä vanha kuin minäkin! Lapsena tämä nalle oli minulle kaikkein tärkein. Nukuin sen kanssa aina ja raahasin yökylään asti. Pandan nenä on irronnut aikoja sitten ja kadonnut kuin tuhka tuuleen. Olen myös ommellut pään kiinni vartaloon ties kuinka monta kertaa. Kiitos vaan isosiskolleni, kun joskus ärsytti ja vetäisi pään irti ensimmäisen kerran – sen jälkeen sitä on saanut ommella kiinni yhtenään. Huomaattekin, että pää on hieman vinossa katsonnuna vartaloon. 🙂 Yleensä lapset antavat pehmoleluilleen nimiä, mutta kun minulta kysyttiin onko pandalla nimeä, vastasin tomerasti, että: ” Panda. ”

No tietty.

Myös avomieheni lapsuudesta on säästössä tuo avaruusapinaa muistuttava pehmolelu. Se on kuulemma merimies, mutta en saa siitä merimiestä tekemälläkään.

Nämä kaksi pehmolelua löytyy siis pojan sängystä ( niiden muiden kymmensien joukosta! ) ja odottavat sitä aikaa, kun poikamme saa antaa nämä omille lapsilleen.

Aurinkoista loppuviikkoa!