Jäin koukkuun ( lukekaa: riippuvaiseksi ) korvatulppiin, kun viime kesänä vietimme viikon Pärnussa isolla kaveriporukalla. Olin tuolloin neljännellä kuulla raskaana ja täysin hormoonien vietävissä. Olimme vuokranneet tuoksi viikoksi talon, jonka alakerrasta löytyi sauna, uima- allas sekä ns. takkahuone. Voitte siis varmasti kuvitella, että miehet olivat kuin pikkupoikia kaiken tämän nähdessään ja joka ilta he majoittuivat alakertaan kera olutpullojen ja sipsipussien – puhumattakaan siitä musiikin soittamisesta.

Olisin kyllä kestänyt kaiken sen älömölön, jollen olisi ollut raskaana. Raskauden tuoman väsymyksen takia pienikin hälinä tuntui ylitsepääsemättömältä ja koko päivän kaupungilla kävelleenä, ei talolle päästyä mielessä pyörinyt muuta kuin sänky.

Miesten hälinään kyllästyttyäni, avomieheni osti minulle rautakaupasta korvatulpat ja ovat olleet käytössä sen reissun jälkeen joka yö – olen suorastaan riippuvainen niistä ja siksi säilytänkin niitä sängyn vieressä olevilla sisustustikkailla.

Nukkumaan mentäessä laitan tulpat automaattisesti korviin. Toinen tulppa joskus sattuu katoamaan ja en voi mennä nukkumaan ennen kuin se on löytynyt, vaikka se vaatisi sitten koko makuuhuoneen ylösalaisin laittamisen. Ihan kaikkea tulpat eivät kuitenkaan peitä, nimittäin avomieheni kuorsaamisen. Siihen tarvitsisin järeämmät aseet, vaikka Peltorit. Täytyy pyytää äitienpäivälahjaksi.

Kun poika oli aivan pieni, siis minimalistisen pieni noin pari kuukautta sitten, ajattelin, että uskallanko käyttää korvatulppia. Mitä jos en herää siihen kun hän itkee? En kuule hänen hengitystään jne. Mutta toisin on nyt – nyt jollain tavalla jo luottaa siihen omaan vaistoonsa ja pystyn nukahtamaan tulpat korvissa miettimättä poikaa. Se on kyllä tullut todistettua, että itku läpäisee tulpat ihan kevyesti, no hätä.

Vaikka tulpista on ollut hyötyä oman nukahtamiseni kanssa, olen huomannut myös sen, ettei niiden käyttäminen näin pidemmän päälle taida olla kovin hyvä juttu. Nimittäin kovia särkee aina aamuisin, joten sen puolesta olisi kiva päästä tästä riippuvuudesta eroon tai hankkia jotkin korvaystävällisemmät vaihtoehdot vaikka sellaisia tuskin on. Olen myös huomannut, että ilman korvatulppia on vaikeampi saada unta. Herään pieneenkin narahdukseen ja ennen kuin saan unen päästä kiinni, kuuntelen kodin ääniä – alakerran kellon naksutusta, sitä miehen kuorsausta, Brunon tassujen ääntä sekä kaikenlaisia mielikuvitus ääniä joita en oikeasti ole. Sitten alkaa mielikuvitus laukkaamaan ja nukahtaminen on vielä vaikeampaa. Onneksi noita edellä mainittuja öitä on todella vähän, mutta vähyydestään huolimatta inhottavia.

Muuten meillä nukutaan edelleen ihan hyvin. Kiitos mobilen ja korvatulppien.