Nahkatakkia mä metsästän!

vaateinspiraatiot23-002.jpg

Pistetäänpäs tähän väliin nyt muutakin kuin vain sepustuksia vauva- arjesta, ettei tule ihan korvista ulos. Tiedossa on kuitenkin tulevaisuudessa paljon vauva- aiheisia juttuja, joten pieni irtiotto edes täällä blogin puolella tekee tälle äidille enemmän kuin hyvää.

No niin, mistä sitä sitten kirjottaisi? No vaikkapa nahkatakeista!

Olen alkanut fiilistelemään pikkuhiljaa tulevaa kevättä ja en malttaisi odottaa sitä, että villakangas – ja toppatakit saa laittaa säilöön odottamaan taas uutta talvea. Ulkona on mitä mahtavin auringonpaiste ja herättelen itselleni toiveita siitä, että tuo lumi alkaisi sulamaan. Vaikka tiedänkin siihen menevän vielä tovin, pelkkä ajatus siitä, että lunta ei kohta enää ole saa mut iloiseksi. Luulen muutenkin, että tänä vuonna kevät tulee omalle kohdalleni vielä nopeammin mitä aikaisemmin – sillä pienen pojan äitinä aika menee hurjaa vauhtia. Enkä malta odottaa, että pääsemme pojan kanssa metsään lenkkeilemään – poika rintareppuun, Bruno vapaaksi ja menoksi!

Keräilin eri nettiputiikeista mieluisimmat nahkatakki vaihtoehdot. Olen pähkäillyt, että hankin mustan bikertyylisen nahktatakin, mutta tuon konjakinruskean yksilön nähdessäni, joudun varmaan vielä miettimään mustan välillä. Tuossa ruskeassa on ihana malli, kiva kulutus ja se on samalla sähäkkä mutta silti naisellinen.

Onko näistä joku teidän suosikki? Mikä?

Takit 1 ja 2, Takki 3, Takki 4

Muoti Trendit

Asu ristiäisiin.

201301231547201-001.jpg

20130123154720-001.jpg

p1233818-001.jpg

Ensinnäkin, tämä asukokonaisuus mitä olen pähkäillyt laittavani poikamme ristiäisiin on todella tylsä, suorastaan megalomaanisen tylsä. Alunperin oli ajatuksena ostaa yksi valkoinen mekko, jonka muuten olisin saanut tänään -70% alennuksella kotiutettua, mutta päätinpäs tehdä toisin – tyytyä siihen mitä vaatekaapista löytyy.

Kaupassa kuolaamani valkoinen mekko olisi ollut ritiäisiin passeli valinta, mutta sitten aloin miettimään miten ihmeessä imetän? Vetämällä koko mekon ylös? Ei ehkä niin helppo valinta, vaikka sen olisinkin pystynyt tekemään muilta piilossa. Tässä siis syy miksi päädyin vaatekaappini antimiin.

Tylsää. Olisi ollut ihanaa vetäistä kaunis mekko ylle. Tuo Seppälän valkoinen kietaisupaitis on helppo valinta kun poikaa tarvitsee kuitenkin imettää. Mutta silti tylsä. Jalkaan Mangon harmaa liituraitaiset housut ja todella todella, siis todella vanhat korkkarit. Tai eihän nuo ole edes kunnon korkkarit, mutta jalassa sitäkin mukavammat. Pitäisi kyllä panostaa oikeanlaisiin korkkareihin, sellaisiin simppeleihin mustiin. Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa mitä kaikkea sieltä vaatekaapista puuttuu – mustat korkkarit siis ostoslistalle!

Kaulaan vielä Lapponian kaulakoru, joka on lahja avomieheltäni monen vuoden takaa. Tämä koru on mulla aina kaulassa juhlassa kuin juhlassa. Olisi mukavaa omistaa joku toinen vaihtoehto tämän rinnalla, mutta tuo on niin ajaton ja kaunis, etten ole katsonut sellaista tarpeelliseksi.

Mitä mieltä te olette kokonaisuudesta?

Muoti Oma elämä Trendit