Kuka minä olen?

yleiset_blogikuvat11-001.jpg

Todella monessa blogissa on pyörinyt tämä …and that`s who I am haaste. On ollut hauska seurata muiden paljastuksia ja miettiä samalla omia piirteitä, vikoja ja puutteita.

Myös minä kyhäsin kasaan oman listani ja tässä olisi muutama juttu minusta. Vaihtoehtoja oli vaikka kuinka ja olisin saanut kulumaan sivulla tunnin jos toisenkin.

Poika on tällä hetkellä hoidossa avomieheni vanhemmilla, sillä olimme eilen juhlimassa ystävämme valmistumista sekä syntymäpäiviä. On aivan tajuton ikävä poikaa ja tuntuu aivan siltä kuin musta puuttuisi palanen. Kuinka järjetöntä! Ensin on ihan puhki kaikesta vaipparallista ja toivoisi saavansa edes hetken aikaa hengähtää. Sitten kun on saanut siihen mahdollisuuden, tuntee vain suurta ikävää.

Kaikesta ikävästä huolimatta tämä tuli tarpeeseen. Sain viime yönä nukuttua putkeen 8 tuntia ja olen päivällä pystynyt tekemään kotitöitä ilman keskeytyksiä. Ihan huoletta en kuitenkaan ole pystynyt olemaan, sillä eilen illalla soitin anopille kahden tunnin välein kysyäkseni kuulumiset, sekä tänään olen soitellut jo pariin otteeseen. Heillä on mennyt kaikki todella mainiosti, poika ollut kiltti ja nukkunut pisimmät yöunensa koskaan – kuusi tuntia!

Mutta, nyt lähdemme hakemaan pikkuista patukkaa kotiin. Ihanaa saada puuttuva palanen takaisin. <3

Psssst. Haaste lähtee Papylille. 🙂

Sunnuntaita!

Suhteet Oma elämä

Terveissii Phuketist.

p1253901-001.jpg

Ystävämme muistaa meitä aina lomaillessaan postikortilla – nimenomaan juuri tällaisilla korteilla. Ystävämme on miespuoleinen ja poikamme kummisetä. Tällä kertaa kortti oltiin kirjoitettu mun nimellä + pojat. Eikä siinä mitään, ihan hauskojahan nämä on. Jos hän myöhemmin tulevaisuudessa tulee lähettämään kortteja pojallemme maailman matkoiltaan, olisi kiva, että ne olisivat vähän hillitympiä – ettei sitten äiti joudu selittämään mitä ne kaksi norsua siinä kortissa oikein tekivät.

Miettisin myös miksi joku ylipäätään ottaa norsuista tällaisen kuvan ja päättää, että tästä tulisi hyvä postikorttikuva? 

Ystävämme muisti myös avomiestäni pienellä tuliaisella:

20130125143638-002.jpg

Avomieheni ei oikein ole thaimaalaisen M kokoisen miehen kokoluokkaa, sillä paita oli minulle juuri sopiva, joten nappasin sen itselleni. Paita oli avomiehelleni vähän liian slimmi ja näytti siltä kuin hänet olisi sullottu makkarankuoreen – ei niin imartelevan näköistä!

Harmi, sillä paita olisi sopinut hänelle kuin nakutettu viiksien ja lasien puolesta.

Joten, suurkiitokset tuliaisista!

Viikonloppuja!

Suhteet Ystävät ja perhe