Pienen pojan elämää

Kahvittelija siitä jo kirjoittelikin, millaista ihan normaali kauppareissu lasten kanssa voi olla. Samaistuin tekstiin täysin ( kuten moniin muihinkin Kahvittelijan teksteihin, kiitos niin huipusta blogistasi! ) ja vaikka itse olen vetänyt rajan blogissa omiin lapsiini päätin, että jotain mun on annettava teillekkin näistä meidän ah niin ihanista ruuhkavuosista.

Tässä siis jotain ( hyviä ja ei niin hyviä ) juttuja meidän reilu 2v8kk pojastamme:

– raivareita ihan mitättömistä asioista, kuten vaikka siitä ettei se kenkä mennyt jalkaan juuri sillä samalla sekunnilla kun itse olisi halunnut.

– raivareita, jotka saattaa kestää tolkuttoman kauan ja aikuisen normaali järkevä puhe ei tepsi ei sitten millään.

– kymmeniä pikkuautoja, tuhansia autoleikkejä ja autojen järjestämistä riviin ja jonoon.

– äärimmäistä uteliaisuutta, kysyen lähestulkoon koko ajan: ” Mikä tämä on? ” – ” Miksi äiti? ” – ” Mitä sitten tapahtuu? ” – ” Ai niinkö? ” – ” Miten tämä toimii? ” – ” Toimiiko tämä äiti näin? – ” Kuka tuo on? ” – ” Mitä tuo tekee? ” – ” Missä se on? ” 

– pikkusiskon kiusaamista, komentamista, tuuppimista ja läpsimistä.

– pikkusiskolle huutamista, kun pikkusisko ei osaa leikkiä samalla tavalla.

– haleja, pusuja ja anteeksipyyntöjä pikkusiskolle.

– raivostuttavaa mustasukkaisuutta, mistä seuraa tolkuttoman raivarit.

– reippautta.

– sydäntäsärkevää sisarusten välistä kemiaa ja taikaa.

– sekä sydäntäsärkevää sisarusten välistä leikkimistä, sohvalla pomppimista, lattialla tyynyjen ja peittojen päällä makoilemista ja piiloleikkejä.

– oman äänensä rakastamista, eli huutamista ja kiljumista – ruokapöydässä, kaupungilla, kun äiti on puhelimessa ja kun äiti istuu alas ystävänsä kanssa vaihtaakseen kuulumiset.

– rajojen viemistä äärirajoille, mitä saa tehdä ja mitä todellakaan ei saa tehdä.

– täysin holtitonta menoa, missä ei välillä ole päätä eikä häntää.

– uskomaton muisti, mikä pistää vanhempien pään pyörälle.

– ” minä määrään ja äiti on tyhmä ” – jankkaamista. Perus, puuh.

– mustelmaiset polvet ja räkäinen nenä.

– kilttiä ja ihanaa käyttäytymistä – kuin enkelillä.

– itsetuhoista juoksemista, pomppimista ja kiipeilemistä millon missäkin.

– uhmaamista, kotona ja päiväkodissa.

– jäähypenkkejä, sääntöjä ja periksiantamattomuutta.

– ” Ollaankohan me ihan normaali perhe? ” – ajatuksia.

– kärsimättömyyttä.

– jokaiseen appelsiiniin koskemista ruokakaupassa.

– sormien laittamista liukuhihnan väliin.

– turhanpäiväistä kitinää, narinaa ja marinaa.

– miettimistä missä menee normaalin uhman ja ” öööö, ei normaalin ” – uhman raja.

– filmaattisuutta

– miljoonia pusuja, suuria haleja ja rakkaudenosoituksia.

– vekkuleita ilmeitä ja ihania hymyjä.

– hiekan heittämistä hiekkalaatikolla kielloista huolimatta ja sen (!!! ) syömistä.

—

Kahvittelijan sanoja lainaten:

” Onko teilläkin tällaista? ” 

Pliis, sanokaa että on.