Hikeä, ongelmia ja onnistuneita ratoja – kisapäivä meidän kanssa!

klo 6.19
Herätys pärähtää soimaan ja kiroan taas kerran sitä, miten ärsyttävää herätysääntä käytän. Suljen herätyksen ja kaivaudun takaisin peiton alle aikalailla turhaan, sillä hetkessä Heta on jo antamassa aamupusuja (tai pikemminkin naamapesun). Ainut vaihtoehto on antaa kaverille pienet rapsutukset ja nousta ylös tekemään aamutoimia.

klo 7.06
Istahdan auton takapenkille ja kiitän vielä mielessäni isääni siitä, että hän käytti Hetan aamulenkillä. Mä en ole alkuunkaan aamuihminen, ja vielä sitäkin huonompi lähtemään ajallaan. Sipooseen on vielä reilun tunnin matka, joten laitan kuulokkeet korviin, lempi soittolistani soimaan ja vaivun takapenkille puoliuneen.

klo 8.09
Isä parkkeeraa auton hallin pihalle ja astun ulos. Ilma on todella kylmä ja olen iloinen, sillä tajusin ottaa toppatakin mukaan. Nappaan Hetan kisakansion takakontista ja kipitän ilmoittautumaan.

klo 8.15
Laitan kisakansion ja numeroliivin auton takapenkille. Vaihdan nopeasti kevyen takkini toppatakkiin, vedän pipon päähän ja hupun vielä siihen päälle. Laitan Hetalle pannan kaulaan ja päästän kaverin hyppäämän alas takakontista. Lähdemme lämppälenkille viereiseen metsään. Bongasin hallin ovesta varoituksen kyistä ja vaikka ne ovat vielä luultavasti hieman kohmeessa tömistelyni kuuluu varmaan ihan kotiin saakka.

klo 8.45
Saavumme takaisin autolle ja alan ottaa Hetalta villatakin jalkalenkkejä pois, jotta sen saa nopeasti otettua kaverin päältä halliin tullessa. Saan ensimmäisen, oudon pehmeän, jalkalenkin pois ja nostan käteni. Tavallisen tuurini mukaan, Hetan kakka on osunut jalkalenkkiin ja nyt sitä on mulla kädessä. Pikaisen, koko perheen voimin toteutetun, siistimisoperaation jälkeen nappaan sisäkengät, numero- ja koulutusliivin syliini sekä kiiruhdan halliin.

klo 9.00
Saan juuri laitettua kaikki kamat päälle ja hieman lämmiteltyä omia lihaksiani, kun rataantutustuminen alkaa. Ensimmäisenä vuorossa on agilityrata, jonka tutustumisessa minulla menee sormi suuhun. Kepeille tulo tulee olemaan Hetalle vaikea, samoin keinun alastulo. Rataantutustumisen loputtua tajuan, etten ollenkaan miettinyt Hetalle lähtöpaikkaa.

klo 9.31
Meidän vuoromme mennä radalle. Olen jo tässä vaiheessa varma, ettei tästä radasta nollaa tule (spoilerina voin sanoa, että olin aivan oikeassa). Lähdemme radalle ja hylky tulee jo neljännellä esteellä, mutta jätän asian omaan arvoonsa ja juoksen radan loppuun saakka iloisesti. Loppu sujuu jo paremmin ja vauhtinappula alkaa toimia. Olen rataan jokatapauksessa tyytyväinen, sillä hyviä pätkiäkin löytyi.

klo 10.15
Hyppyradan tutustuminen alkaa. Tämäkin rata hieman jännittää ja tutustumisessa meinaan törmätä pariin muuhun kisaajaan sekä tuomariin, jota ihmeellinen väistöliikkeeni taitaa hieman huvittaa. Tutustumisen jälkeen kepeille meno, viimeinen putki ja nelosen jälkeinen sokkari (jota en loppujen lopuksi edes kerennyt tekemään) tuntuvat kovilta vaaran paikoilta. Ennen meidän rataa juttelen vielä muutaman tutun kanssa ja teetän Hetalle lämmitelyksi muutamia temppuja.

klo 10.48
Tuomarin pilli soi ja astelemme hetan kanssa radalle. Heta tuhahtelee jo innoissaan, mutta jää kiltisti paikoilleen, kun kävelen omalle lähtöpaikalleni. Kiljaisen ”okei, hyppy!” ja se on sitten menoa. Jokainen kohta, jossa ajattelin meidän epäonnistuvan sujuu hyvin, vaikka vaihda  nelosen jälkeisen sokkarin leikkaukseksi kesken radan, sillä vauhtini ei yksinkertaisesti riitä. Saavumme maaliin ja ainut mitä kuulen on oma riemunkiljahdukseni. Ensimmäinen nolla kolmosluokasta! Tämän radan jälkeen hymyilen kuin naantalin aurinko ja vaikkei Heta ymmärrä riemuni syytä, niin kaveri iloitsee kanssani aivan yhtä kovasti kuin minäkin.

klo 11.35
Saamme kisakirjan takaisin Heta odottaa jo autossa, samoin kuin suurin osa tavaroista. Palautan numeroliivin henkariin ja huikkaan heipat paikalle jääville tutuille autolle kävellessäni. Istahdan takapenkille enkä voi kuin ihailla pyöreää nollaa ja sijaa 11 kilpailukirjan sivulla.

klo 12.13
Ajellemme kotiinpäin. Ohi vilahtaa ’mätsärit alkaen 12.00’ – kyltti ja etupenkiltä kuuluu salamana ”Tuuli kato, mätsärit alkaen 12.00, mennäänkö?”. Vaikka vitsi vähän naurattaakin, niin vastaan vain silmienpyöräytyksellä ja kielen naksautukselle, josta saan dramatisoidun imitaation heti paikalla.

klo 12.20
Paluumatkalla kipaisemme Fazerin tehtaanmyymälässä. Edellämme myymälään mennyt tyypi on oikein kohtelias ja pitää ovea auki, jotta pääsemme sisälle. Kiitän häntä hymyillen. Tälläisinä päivinä ymmärrän, miten paljon hyvää maailmassa vielä onkaan jäljellä.

klo 13.15
Olemme päässeet turvallisesti kotiin, kävimme Hetan kanssa vielä pienellä lenkillä ja vielä olisi vuorossa Hetan takapuolen peseminen. Nappaan kaksi pientä pyyhettä mukaan ja kävelen kylpyhuoneeseen kutsuen Hetaa. Tapansa mukaan kaveri tulee varovasti ja katsoo minua mahdollisimman söpöisti, koska tietää joutuvansa pesulle eikä sitä todellakaan haluaisi. Laimennan saippuan kuppiin ja pesen Hetan takapuolen nopeasti. Jälleen kerran laimensin saippuaa aivan liikaa. En voi vastustaa kiusausta laittaa Hetalle maailman söpöintä kylpytakkia ja kaveri kiitää sinisen takin helmat heiluen olohuoneeseen, kun avaan kylpyhuoneen oven.

Iltapäivä onkin sitten vapaa. Monesti ollaan tultu kisoihin vasta myöhemmin ja lähdetykin myöhemmin, mutta kivaa vaihtelua tämä aikaisin aamusta kisoihin lähteminen. Tai no, olisin mä ihan hyvin voinut vielä tunnin tai pari pidempääkin nukkua…

Pääasia kuitenkin on se, että kisoista jäi hyvä fiilis, tai tässä tapauksessa maailmanvalloittaja fiilis. En odottanut meidän ekaa nollaa kolmosista näin aikaisin, mutta pääsepä ainakin laittamaan ensimmäisen summer bucket listin kohdan tehdyksi, vaikkei kesä ihan vielä tullutkaan.

xxx Tuuli

Kuva: Hannu-Pekka Hovilainen