Luontoa kameran läpi
”Herätyskello soi tasan kello 8.27. Nousen ylös, vaikka mieluummin kaivautuisin peiton alle ja nukkuisin vielä tunnin tai vähän pidempäänkin.
Puoli tuntia myöhemmin kävelen ulos etuovesta kameralaukku olalla, Heta toisessa päässä oranssia hihnaa. Aamu on viilea ja kirpeä tuuli puhaltaa kasvoilleni. Vedän lapaset tiukemmin käsiini ja lähden kävelemään rantaa kohti. Auringonnousuun on vielä hieman yli puoli tuntia, vaikka keltainen valo on jo havaittavissa taivaanrannassa.
Polun pinta on kohmeessa ja se rasahtaa kevyesti jokaisen askeleen kohdalla. Heta kulkee omia reittejään puikkelehtien puiden väleistä, mutta käy silti aina välillä polun reunalla tarkistamassa, etten ole kadonnut omille teilleni. Koira näyttää hymyilevän jokaisella kerralla voidessaan jatkaa juoksenteluaan vapaasti.
Veden rajassa kivien pinta on jäässä. Liikun varovasti, yrittäen olla osumatta jäähän. Järveltä puhaltava tuuli on navakka ja Hetalla on paksusta koirien toppatakistaan huolimatta kylmä.
Siirryn vähän kauemmas rannasta, puiden suojaan, jotta voin heittellä Hetalle käpyjä. Koira ryntää niiden perään häntä heiluen. Samaan aikaan vilkuilen taivaanrantaan, josta auringonvaloa kajastaa jo reilusti. Veikkaan, että auringonnousuun on vielä muutama minuutti.
Auringonvalo värjää koko maiseman uudestaan, monta kertaa aiempaa upeammaksi. Rannan jää kimaltelee yhdessä aaltojen kanssa kultaisessa valossa. Nappaan kamerani ja ryntään rantaan, toivoen etten nyt liukastu ja luisu veteen.
Kun puhelimeni kello näyttää 9.54, kameraani on ilmaantunut reilusti lisää kuvia. Sillä hetkellä tajusin, miten ihanaa luontokuvaaminen on.”
Valokuvatessa pidän luonnollisuudesta. Siitä, että asennot ja ilmeet ovat aitoja. Siitä, kun kukaan ei joudu irvistellen pysymään pitkää aikaa samassa asennossa. Ihmisten kanssa se ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Luonnollisuus katoaa helposti sillä hetkellä, kun kamera otetaan esille.
Jonkun aikaa sitten näin osan luonto-ohjelmasta,jossa useampi valokuvaaja lähti kuvaamaan karhuja ja muita eläimiä. Joku heistä sanoi näin ”Eläimistä ja luonnosta otetut kuvat on aina hyviä, koska ne eivät koskaan esitä kameralle. Luonto on aina luonnollinen.” Olin jo silloin sitä mieltä, että hän oli ehdottomasti oikeassa.
Itse en oikeastaan edes ottanut luontokuvia ennen viime syksyä. En vain ollut aikaisemmin lämmennyt luontokuvaamiselle ja viime syksynäkin otin luontokuvia sattumalta muiden kuvausreissujen yhteydessä. Aina, jos ne luontokuvat onnistuivat, se tuntui aivan yhtä hyvältä, kuin muidenkin kuvien onnistuminen, mitä en olisi aiemmin uskonut.
Mulle toki asioiden uutuuskin saa innostumisen aikaan, mutta luontokuvaus on nyt jotenkin herättänyt tän mun innostumisen. Luonto osaa olla todella upea ja sen ikuistaminen kameraan on etenkin just nyt mun mielestä aivan super kivaa!
Xxx Tuuli