Rehelliset koirakuulumiset

Otsikko voi tuntua hieman harhaanjohtavalta, sillä yleensä tälläisen nimen alta voisi löytyä raskasta tekstiä arjen ongelmista ja muusta vastaavasta. Tämän vastakohtana totean kuitenkin lyhyesti ja ytimekkäästi, että meillä menee hyvin.

Itseasiassa jopa yllättävän hyvin. Arki Hetan kanssa tuntuu paremmalta kuin aikoihin. Koen suurta onnea siitä, että aamuisin astellessani huoneestani, vastaan ryntää unenpöpperöinen länderi häntä heiluen. Niin tai no rehellisyyden nimissä täytyynee myöntää, että useammin kuin yhtenä aamuna Hetaa on joutunut ensin vähän houkuttelemaan, jotta neiti on suostunut heräämään kunnolla… Ei meistä kumpikaan taida olla kovin hyvä heräämään aikaisin.

Niinkuin ollaan samanlaisia heräämisen suhteen, niin ollaan myös siinä, että nautittiin molemmat lomailusta aivan valtavasti. Nyt, kun lomat on lomailtu molempien lajien treenit on lähteneet käyntiin. Vaikka se tietysti meinaa vähemmän pelkkää rentoutumista ja makoilua kotona, on ihanaa päästä pitkästä aikaa tekemään paljon yhdessä. Pienellä treenitauolla motivaatiota on kertynyt ihan huikea määrä ja uskon myös Hetan olevan fiiliksissä siitä, että välillä on menoa ja meininkiä.

Treenitauon lisäksi oltiin puolivahingossa hieman pidemmällä kisatauolla. Viime vuoden lopulla ei käyty ollenkaan kisaamassa, vaikka Hetalle se ei olisi ollut minkäänlainen ongelma. Mä olin kuitenkin onnistunut rakentamaan itelleni joukon henkisiä muureja kisaamisen suhteen ja niiden yli kiipeillessä meni aikaa. Välillä tuntui jopa siltä, että muurien sijaan olin rakentanut vuoria.

Kun olin omasta mielestäni tuhlannut ihan riittävästi aikaa kisatauolla, uskaltauduin viikko sitten käymään kotihallilla agilitykisoissa. Fiilis näistä kisoista on edelleen loistava. Siellä tajusin taas uudestaan, että miksi mä harrastan koiraurheilua. Just nyt tuntuu siltä, että mistään muusta ei välttämättä edes voisi saada samoja viboja.

Vaikka oltiin tauolla agilitykisoista mun mittapuulla pitkään, agilitykisojakin pidempi tauko meillä on ollut rallytokokisojen suhteen. Korkeimpaan luokkaan nouseminen on innostuksen ja silkasta ilosta hyppelehtimisen lisäksi aiheuttanut harmaita hiuksia. En varmaan ole vieläkään sisäistänyt kunnolla sitä, että tästä luokasta ei nyt vain mennäkkään tasaisen hyvillä suorituksilla läpi, vaan nyt kehitystä tullaan saamaan aikaan eritavalla.

Vaikka olen tyyppi, joka kaipaa elämään jatkuvasti jännitystä ja uusia käänteitä, niin toivon, että koirien osalta tämä vuosi olisi jopa hieman tasapaksu ja tylsä ilman turhia käänteitä. Tosin voi olla, että jo ensi viikolla fiilikset on kääntyneet täysin päälaelleen.

Koirantuoksuisin terveisin,

Tuuli (& Heta)

Kuvat: Fanny