Mikä koiran kanssa kisaamisessa viehättää?

Muutama vuosi sitten, jos joku kysyi, että olenko kilpailuhenkinen niin vastasin heti en. Suorastaan vihasin kilpailemista, eikä edes lautapelit olleet mun makuun.

Nykyisin mun vastaus samaiseen kysymykseen on aivan toisenlainen. Kilpailuihin kiidän pää kolmantena jalkana ja kannustan muita minkä kerkeän. Selvällä suomenkielellä; nykyisin rakastan kilpailemista.

Otsikostakin voi jo vähän päätellä, että mistä tämä muutos johtui. Tietysti Hetasta, jonka kanssa kisaamista rakastan kaikkein eniten!

Kun mä rupesin miettimään, että minkä takia oikeastaan tykkään kisata Hetan kanssa, niin nämä oli niitä asioita, jotka nousi heti mieleen. Kaikki pätee molempiin lajeihin, joissa kisataan, joten eiköhän joku voi näihin samaistua.

Aiemmissa postauksissa on jo tullut selväksi, että olen kova jännittämään (postauksen kisajännittämisestä löydät täältä). En voi sanoa, että tykkäisin jännittämisestä, mutta rakastan sitä fiilistä, joka tulee hyvin menneen radan jälkeen, vaikka jännittikin aivan pirusti. Jännitys on semmonen asia, mikä puskee mua eteenpäin kisaradoilla ja radan jälkeen muuttuu vaan älyttömäksi onneksi.

Tästä saisi varmaan ihan oman postauksenkin, mutta koitetaan nyt kuitenkin pysyä siedettävissä mitoissa. Mikään ei innosta kisaamaan niin paljon, kuin luotettava tiimikaveri. Hetaa parempaa tiimikaveria on mahdotonta löytää, mikään sana maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun me tullaan radalta hyvän suorituksen jälkeen ja Heta ihan innoissaan pomppii mun jaloissa.

Heta on opettanut mulle paljon, mutta tämä on yksi niistä suurimmista jutuista. Heta on opettanut mut tuntemaan itseni voittajaksi, vaikka rata olisi mennyt totaalisesti penkin alle. Osaan etsiä sieltä radalta jonkun hyvän pätkän mistä iloita, vaikka joskus sen etsimiseen menee hieman pidempään. Tällein jokaisista kisoista jää käteen jotain hyvää.

Joskus mä oon miettinyt, että voiko mun ikäistä ohjaajaa ja ennen rataa hepuloivaa koiraa kukaan ottaa tosissaan? Oon tullut siihen tulokseen, että mulle on aivan sama, vaikkei kukaan koko kisoissa ottaisi meitä tosissaan, mulle riittää, että mä tiedän mitä mun koira osaa.

xxx tuuli

Kuva: Iisa Vornanen

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *