”Minä” prioriteettilistan kärkeen

En ole oikein koskaan osannut nostaa itseäni kamalan korkealle prioriteettilistalla, koska olen pitkään ajatellut sen olevan itsekästä. En voi sanoa, että olisin jollain tasolla muita epäitsekkäämpi, mutta aina miettiessäni sitä, mihin seuraavalla viikolla täytyy panostaa, oma nimi tulee vasta aivan listan häntäpäässä, jos edes muistan ajatella asiaa.

Mulla meni pitkän aikaa huomata tämä. Vaikka bujoa oon pitkän aikaa pitänyt, en oo koskaan kirjottanut sinne ylös omia prioriteettilistoja, vaikka to-do listoja on löytynyt senkin edestä. Prioriteettilistat on olleet enemmänkin olleet viikonloppuna hätäisesti mietittyjä oman pään sisäisiä muitutuksia kaikista tärkeistä jutuista seuraavalla viikolla.

Mainitsin ohimennen pari viikkoa sitten, että olin lähdössä syyslomalla ystävän ja tämän perheen kanssa Tallinnaan. Siellä käydessäni löysin maailman söpöimmän plannerin, joka sopii hyvin bujon virkaan, varsinkin kun viimeiset merkinnät bujossa on elokuun lopulta tai syyskuun alulta.

Kyseiseen planneriin oli valmiina tehty jokaisen viikkonäkymän viereen prioriteettilista. Aluksi en tajunnut alkuunkaan, mitä kyseiseen listaan kuuluu merkata. Vaikka näin jälkeenpäin mietittynä huomaan tehneeni prioriteettilistoja ennenkin omassa päässäni, en ole koskaan ajatellut, että mietimpä tässä nyt ensiviikolle prioriteettilistan. Ehei, se on aina tapahtunut täysin vahingossa.

Ensimmäisen prioriteettilistan kirjoittaessani en edes laittanut sinne mitään itseni suuntaista. Silloin en asiaa huomannut, eikä se oikeastaan haitannutkaan, tekemistä riitti sen verran, että koko ajan pystyi tekemään jotain.

Kun viikonlopulle tuli kokonaan vapaa aamu, jolloin ei oikeastaan tarvinut tehdä yhtään mitään, mulla oli koko ajan semmonen olo, että jotain pitäisi tehdä. Mulle tää on merkki siitä, että nyt olisi aika rauhottua ja tehdä jotain mukavaa.

Oon monesti tämmösinä hetkinä miettinyt, että miten tän olon voi tulevaisuudessa välttää. Nyt mieleen tuli se, että voisin ihan konkreettisesti laittaa itseni prioriteettilistan kärkeen. Tai siis merkata sen tuohon plannerin prioriteettilistaan.

Äskeinen voi kuulostaa itsekkäältä, muttei se sitä ole. Se, että priorisoi itseensä, ei tarkoita, että olettaa maailman pyörivän oman navan ympärillä, ainakaan mulle. Mä ajattelen sen niin, että itseensä priorisoidessa huolehtii omasta kehostaan ja mielestään, jolloin ei anna kummankaan mennä ylikierroksille. Osaa huolehtia siitä, että viikossa on myös niitä hetkiä, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään tai voi tehdä jotain, mistä oikeasti nauttii.

Aluksi musta tuntui oikeasti hankalalta ottaa aikaa itselle, jos samaan aikaan olisin voinut keksiä jotain tärkeämpää tekemistä. Pidemmän päälle tää on kuitenkin parempi ratkaisu, kun keksiä koko ajan jotain tekemistä.

Tietysti jotkut on niitä tyyppejä, joille riittää se, että sunnuntai-iltana kerkeää katsoa yhden leffan ja yhtäkkiä virtaa riittääkin seuraavalle viikolle. Mulle tommonen on aivan mahdontonta ja saan parhaiten asioita tehtyä, kun varaan joka päivälle vähän omaa aikaa. Aikasemmin en halunnut myöntää sitä itselleni, vaan halusin saada mahdollisimman paljon asioita viivattua yli to-dolistalta.

Mun mielestä on mahtavaa, että oma keho osaa varottaa sillon, kun omat voimavarat alkaa olla loppu, mutta joka kerta kun ajaudun tähän tilanteeseen, olen aivan yhtä pettynyt siihen, etten vieläkään osannut hiljentää vauhtia ajoissa. Kirjoittamalla oman nimeni konkreettisen prioriteettilistan kärkeen, osaan paljon paremmin rauhoittua ja välttää kyseisiä inhottavia hetkiä.

Löytyykö sulta jotain sanottavaa tähän aiheeseen?

Xxx Tuuli