Rakastan liikuntaa, siis ihan tosissani. Saatan laittaa viikonloppuna herätyksen soimaan aikaisin ihan vain sen takia, että pääsen aamulla treenaamaan jo hyvissä ajoin ja joskus päätän jäädä kotiin tekemään treenin, enkä lähde jokaisen mahdollisen tilaisuuden tullen ulos kavereiden kanssa.

Viime vuonna valitsin 8.- ja 9.-luokille pitkäksi valinnaiseksi liikunnan syventävät opinnot, vaikken silloin vielä edes tiennyt, onko kukaan tutuistani ottamassa samaa valinnaista. Nautin siitä, kun saan lukea postauksia aina kotitreenivinkeistä parhaisiin ryhmäliikuntakokemuksiin, enkä koskaan kieltäydy uusien treenivaatteiden fiilistelystä.

Miksi en siis koskaan kirjoita liikunnasta tai mistään siihen liittyvästä?

Oikeasti oon useamman kerran ideoinut liikuntaan liittyviä postauksia. Joka ikisellä kerralla oon kuitenkin jättänyt kirjoittamatta sanaakaan Wordiin, yleensä en edes kirjoittanut ideaa puhelimen muistioon, jotta voisin toteuttaa sen joskus myöhemmin. Mitä useammin toistin samaa kaavaa, sitä enemmän pelkän liikunta-aiheisen postauksen ideoimisen kynnys kasvoi.

Liikunta on iso osa mun elämää ja on ollut jo pitkän aikaa, milloin sitten jonkun joukkuelajin muodossa ja milloin itsenäisen treenaamisen ja agilityn. Kun oon opiskellut monta tuntia, liikunta on se mitä teen, jotta rentoudun. Jos aamulla herätessä pää tuntuu painavalta ja energiat on aivan maassa, mä lähden reippaalle kävelylenkille ja takaisin tuun hyvällä fiiliksellä ja energisenä.

Jos mulla on ollut huono päivä, voin täysin huoletta vaihtaa edellisenä iltani suunittelemani lihaskuntotreenin lenkkiin ja purkaa päivän fiiliksiä juoksemalla. Kun oon jo valmiiksi energinen ja päivä on sujunut hyvin teen haastavamman treenin, jota en aivan hirveän päivän jälkeen jaksaisi ja myöhemmin olen ylpeä siitä, että sain homman hoidettua. Eli niin kauan, kuin homma sujuu, liikun fiilispohjalta.

Aina ei kuitenkaan suju. Joskus ne viimeiset kymmenen punnerusta tuntuvat aivan hirveiltä ja väännän niitä irvistellen. Välillä tekisi mieli unohtaa treenivaatteet kaapin pohjalle ja katsoa leffa. Mulle nämäkin tuntemukset on ihan normaaleja, etenkin pienten treenittömien pätkien jälkeen. Silloin en vaan muista, miten hyvältä se liikunnan jälkeinen fiilis tuntuu.

Kaikki nämä edellä mainitut asiat, laidasta laitaan, kuuluu hyvin vahvasti mun liikkumiseen. Aina en oo sitä halunnut itselleni myöntää. Oon vakuuttanut itselleni, että en voi kirjoittaa tästä asiasta ja sanoa että se oikeasti merkitsee mulle paljon ja on iso osa mua, jos silti tulee niitä hetkiä kun ei huvita, vaikka elämäähän se vaan on.

Nyt, kun oon saanut nämä mun omat henkiset muurit murrettua, en usko, että tämä jää viimeiseksi liikunta-aiheiseksi postaukseksi. Enkä aio kertoa pelkästään hienoimmista saavutuksista, vaan myös niistä hetkistä, kun treenikamat meinasivat jäädä kaappiin pölyyntymään!

Sunnuntaifiiliksellä,

Tuuli

Kuvat: Fanny