sunnuntaiaamun ajatuksia
Tänään oli ihanaa herätä, kun kaikki kouluhommat tältä viikonlopulta oli jo tehty, eikä koko päivälle ollut mitään isoja suunnitelmia. Katsoin kelloa ensimmäisen kerran vasta klo 9.23 ja join vielä 11 aikaan aamukahvia sängyssä kaksi koiraa sylissäni. Näin ensimmäistä kertaa ikuisuuten, miltä aamupäivän auringonvalo näyttää siivilöityessään ikkunani sälekaihtimien välistä.
En muista milloin viimeksi oon saanut herätä viikonloppuna ilman, että on kiire johonkin tai to-do lista pursuilee tekemistä. Tuntui oudolta, kun perjantaina tajusin, että kaikki tän viikonloput menot oli peruuntuneet. Samalla tajusin, miten harvoin oon järjestänyt itelleni niitä hitaita kahvintuoksuisia aamuja, joista pidän ihan älyttömästi.
Kaksi sellaista aamua sai aikaan rennoimman olon, mikä mulla on ollut moneen viikkoon. Tajusin, miten tiukasti olin jäänyt kiinni kiireen tuntuun ja miten ihanalta tuntui päästää siitä irti. Jatkossa pitää koittaa tehdä kalenteriin vähän väljempiä viikonloppuja.
En ollut koko viikonlopun aikana millään tavalla tehokas tai saanut tehtyä muuta, kuin ne asiat, mitkä oli pakko hoitaa. Se oli varmaa paras juttu koko viikonlopusta. En pakottanut itseäni tekemään asioita vain sen takia, että olisi kiva tehdä jotain. Pitäisi pitää mielessä, että aina ei tarvitse olla tehokas ja saada asioita tehtyä.
Tälläsen viikonlopun jälkeen on ihan eri tavalla latautunut olo. Pitkien yöunien ja rentoutumisen jälkeen uuteen viikkoon jaksaa lähteä ihan uudella energialla.
Tsempit sun tulevaan viikkoon,
Tuuli <3
