Heta on ollut meillä nyt kolme ja puoli vuotta. Tälle ajanjaksolle on mahtunut monenlaisia hetkiä ja näiden tarinoiden läpikäymiseen menisi ikuisuus. Nyt kuitenkin jaan tänne blogiin neljä hieman noloa ja huvittavaa juttua, joita meille on sattunut!

Ennen kuin lähdin agilityssä virallisille kisakentille, kävin vuoden ajan epävirallisissa harjoituskisoissa. Mentiin vain helppoja ratoja, eikä vastustajia koskaan ollut montaa, joten palkintoja sai suhteellisen helpolla. Kerran päätin ottaa Hetan palkintojen jakoon ja koska Heta oli vielä silloin todella epäluuloinen muita koiria kohtaan, varastoin käteeni paljon herkkuja. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että tuomari haluaisi kätellä minua, enkä viitsinyt sano mitään, joten kättelin häntä käsi täynnä pahanhajuisia koiranherkkuja. Tuomari kommentoi tilannetta sanomalla ”ai sulla oli semmosia siellä”. Jälkeenpäin olen miettinyt, että luulikohan kyseinen tuomari, että yritin lahjoa häntä…

Jos päivälle ei ole mitään suunnitelmia, tykkään käydä aamulla Hetan kanssa metsälenkillä. Siinä vaiheessa, kun ollaan Hetan kanssa tarpeeksi syvällä metsässä annan sen juosta vapaana, kun kuitenkin tiedän sen tulevan kutsulla takaisin. Yhtenä aamuna viime kesälomalla käveltiin ohutta rantapolkua, kun huomasin, että meitä vastaan tulee pyörä. Heta oli huomannut saman ja kipitti aivan omatoimisesti mun luokse. Aloin laittaa Hetalle pantaa kaulaan, mutta 3 metriä pitkä grippihihna oli sotkeutunut pantaan aivan kunnolla. En yksinkertaisesti saanut millään Hetalle pantaa kaulaan, joten pyöräilijä joutui pysähtymään ja odottamaan, että päästiin väistämään, kun kapealla polulla ei muuten ohi mahtunut.

Aloitin rallytokossa kisaamisen agilityn tapaan epävirallisista kisoista. Muistan, kun olin toisissa tai kolmansissa epävirallisissa kisoissani ja meidän rata meni oikeasti tosi hyvin, mikä riitti toiseen sijaan. Palkintojenjaossa olin niin fiiliksissä, että menin vahingossa 1. kohdalle eli siis täysin väärien palkintojen kohdalle. Jutussa ei olisi ollut mitään pahaa, jos olisin itse mokana tajunnut, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen palkintojenjakaja joutui pyytämään mua siirtymään toisten palkintojen ja numero 2. kohdalle. Nykyisin nauraisin, jos näin kävisi mutta silloin olin kisannut niin vähän, ettei varmastikaan ole yllätys, kun itseluottamus ei siitä kohonnut.

Viimeisenä vielä koiramuisto, joka ei Hetaan liity. Viime keväänä pääsin TET-päivänä valmentajani kanssa tämän koirauimalalle. Kun olimme olleet uimalalla jo monta tuntia, hän kysyi, että voisinko nopeasti käyttää hänen koiransa ulkona. Tietenkin suostuin ja lähdin hakemaan koiria, jotka odottelivat kassan takana olevassa aitauksessa. Toinen koirista oli borderterrieri, jonka tunnistaisin vaikka unissani ja toinen oli australianpaimenkoira. Valitettavasti paikan toinen omistaja oli tuonut kolme australianpaimenkoiraa aitaukseen, jotka olivat kaikki saman värisiä, kuin toinen valmetajani koirista. Koetin kutsua koiraa nimeltä, mutta kaikki neljä olivat yhtä kiinnostuneita, enkä mitenkään voinut päätellä, kuka niistä oli valmentajani koira. Vieressä oli toinen mahdollisesti tetissä oleva tyyppi, joka ei kummemmin näyttänyt musta pitävän, sillä aikaisemmin samana päivänä olin luullut rikkoneeni uimalan kuivauslaitteen. Päätin kuitenkin kysyä häneltä, kuka koirista oli valmenajani ja hän erotti koirat pelkällä vilkaisulla. Perään hän vielä kysyi tiukasti, että minne olin viemässä koiria. Selitin nolostuneena pikaisesti jotain siitä, että mun piti viedä ne ulos, laitoin koirille pannat kaulaan ja kipitin puolijuoksua ulos ovesta.

Xxx Tuuli