Mikä kaikki valokuvaamisessa ärsyttää?

Sain ensimmäisen järjestelmäkamerani melkein kaksi vuotta sitten ja sen jälkeen oon kerennyt käydä kuvailemassa lukemattoman monta kertaa. Vaikka toi valokuvaus rakas harrastus onkin, niin kohtaan sen parissa aika ajoin mitä ärsyttävimpiä juttuja.

Mikä kaikki valokuvaamisessa ärsyttää?

Se hetki, kun osun sattumalta mahtavaan kuvauspaikkaan, eikä mulla ole kameraa mukana.

Koska en itse osaa olla kuvissa, ärsyynnyn silmittömästi siitä, kun saan loistavan kuvausidean ja mulla olisi intoa lähteä kuvamaan, mutten saa ketään kuvattavaksi.

Sillä hetkellä, kun on ulkona kuvaamassa -25 asteen pakkasessa, alkaa todellakin ärsyttää, jos kameran asetukset ovat päin honkia ja niitä pitää ruveta säätämään sormet aivan jäässä.

Pimeimpään talviaikaan saan helposti hepulit, jos pääsen mahtavaan kuvauspaikkaan vain huomatakseni, ettei valoa riitä enää kuin ehkä 10 minuutin kuvailuun.

Olen älyttömän huono selittämään yhtään mitään. Silloin alkaa ensin naurattaa, kun yritän innoissani selittää uutta kuvausideaani, mutta kuvattavana olevat näyttävät eläviltä kysymysmerkeiltä. Lopulta mä olen kuitenkin vuorenvarmasti vain todella ärtynyt

Jos olet tullut hieman pidemmän matkan päähän kuvaamaan, se, että kamerasta loppuu akku kesken kaiken, ei kamalasti mielialaa nosta. Nykyisin oon tähän onneksi varautunut sen verran hyvin, että pidän aina mukana yhtä ylimääräistä, täynnä olevaa akkua.

Kun saan mielestäni mahtavan kuvausidean ja lähden innoissani toteuttamaan sitä, mutten saakkaan ideaa toimimaan niin kuin olisin halunnut, alkaa ärsyyntymisen taso nousta vauhdilla.

Saan 100% varmasti hepulit, jos muistan, että otin tänään kuvaillessa mahtavan kuvan, mutta kotiin päästessäni huomaankin sen tarkennuksen olevan kuvattavan takana olevassa lampputolpassa tai liikennemerkissä.

Siitä ärsyynnyn aivan varmasti, kun katson ottamiani kuvia läpi ja kuvattavan päästä ”kasvaa” tolppa tai puu.

Yleensä tämän pystyy korjaamaan kuvia muokatessa, mutta silloin alkaa todellakin ärsyttää, kun horisontti on aivan vinossa, mutta kuvan rajaukset ovat jo valmiiksi niin tiukat, että kuvaa on mahdotonta saada suoristettua ilman, että kuvan rajaukset näyttävät äärettömän typeriltä.

Kuvissa: Vio

Xxx Tuuli

Kulttuuri Ajattelin tänään

Herkkusmoothiet

Pyöritin kesällä Katastrofikokki nimistä kokkaussarjaa, mutta siinä en kertaakaan kehittänyt mitään omia reseptejä, vaikka tiesin, että joskus haluan itse ainakin koittaa kehittää jonkin reseptin. Keräilin loppukesällä ja alkusyksystä paljon marjoja ja kun itse smoothieista pidän, päätin kehitellä kaksi omaa reseptiä!

Vaaleanpunainen valkoviinimarjavadelma smoothie sopisi mun mielestä ehkä jopa juomista paremmin smoothiebowliin, vaikka kyllä maku oli hyvä. Marja-appelsiini smoothiesta taas tuli koostumukseltaan paljon  vetelämpi ja jos sen haluaisin tehdä smoothiebowliin, lisäisin jonkun verran kaurahiutaleita. Kuitenkin, jos jompaa kumpaa näistä kokeilet tai teet omia variaatioita, mielipiteestäsi olisi ihana kuulla @/tuulivoimaaa instagram directissäni tai tämän postauksen kommenteissa!

Xxx Tuuli

Viileä valkoviinimarjavadelma smoothie

Ainekset (1 annos)

1 dl
kauramaitoa
1 dl
kaurahiutaleita
1 kpl
banaania
1,5 dl
valkoviinimarjoja
vajaa 1 dl
jäinen metsävadelma
hieman
hunajaa
muutama kierros myllystä
suolaa

Tee näin:

  • Sulata valkoviinimarjat ja lämmitä myös vadelmia hieman (jos marjat olivat pakastimessa).
  • Pilko banaani, mittaa kaurahiutaleet ja -maito ja laita kaikki kulhoon/blenderiin. Lisää marjat samaan muiden ainesosien sekaan ja blendaa/soseuta sauvasekoittimella.
  • Lopuksi sekoita joukkoon suola ja hunaja. Maista ja lisää suolaa tai hunajaa tarvittaessa. Nauti smoothie juotuna tai smoothiebowlissa!

Raikas marja-appelsiini smoothie

Ainekset (1 annos)

1 dl
kauramaito
1 dl
kaurahiutale
10-12 kpl
karviaisia
yhden appelsiinin mehu (n. 0,5 dl)
n, 1 dl
vadelmia
n,1 dl
mustikoita
oman maun mukaan
hunajaa
10 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  • Sulata marjat (tarvittaessa).
  • Mittaa kaurahiutaleet ja -maito yhteen astiin/kulhoon. Purista appelsiinistä mehu ja lisää se kaurahiutaleiden ja -maidon joukkoon. Lisää marjat ja soseuta/blendaa.
  • Ilman hunajaa smoothiesta tulee kirpeää, mutta tee siitä oman makusi mukaistaja nauti!
Koti Ruoka ja juoma