voinko mä kehittyä, jos ei tunnu siltä?

koiraurheilu on ollut iso osa mun elämää jo vuodesta 2016. joskus tulee niitä hetkiä, kun vaan tuntuu siltä, että kehitystä ei oo tapahtunut yhtään mihinkään suuntaan. tai no hetassa mä näen kehitystä joka päivä kaikissa treeneissä, mutta tuntuu vaan siltä, että ohjaajan kehitys on jumahtanut aivan kokonaan. joka kerta huomaan tekeväni samat virheet ja joka kerta ne ärsyttää ihan yhtä paljon.

inhoan negatiivisuutta ja negatiivisia tunteita ylipäänsä. yritän aina olla se tyypi, joka saattaa kaataa kaakaot valkoselle paidalle, muttei silti anna sen pilata koko päivää. tässä jutussa mä en kuitenkaan saa millään pidettyä positiivisuutta yllä. jos sattuu tuntumaan siltä, että nyt ei oo kehitys mennyt yhtään eteenpäin, niin se on ja pysyy mielessä sekä pilaa hujauksessa yhden jos usemmankin päivän.

päätin haastaa itseäni miettimään viimeisen vajaan puolen vuoden ajalta, että missä mä olen ohjaajana kehittynyt ja samalla miettiä muutaman jutun, joissa olis vielä kehittämisen varaa.

näissä olen kehittynyt

vähän aikaa sitten mulla oli tapana kumarrella rallytokossa aivan koko ajan. kumarruin, kun pyysin hetan eteen ja kumarruin, kun käskin sen maahan. vieläkin tulee välillä vähän kumarruttua, mutta paljon harvemmin, kuin aikaisemmin.

mulla ei ole mitään hajua siitä, että liittyykö tämä jotenkin mun muutenkin monissa tilanteissa puheliaaseen luonteeseen vai mihin, mutta jonkun aikaa sitten hölötin ties mitä läpi koko agilityradan. tai no en nyt ihan mitä vaan, mutta kehuin hetaa minkä kerkesin niin paljon, että hyvä kun ne käskyt erotti. kirsikkana kakun päällä en edes itse tajunnut höpöttäväni ennen, kuin mulle sanottiin siitä. tällä hetkellä osaan (onneksi) kiljua vain niitä käskyjä radalla ja säästää sen kehumisen siihen vaiheeseen, kun ei enää tarvitse erottaa käskyjä kehuista.

nyt kun hieman miettii, niin tämän kehityksen huomaan itsekin. mähän en yhdessä vaiheessa osannut oikeen ollenkaan katsoa parhaita linjoja taikka ohjauskuvioita agilityradoista. viimesen puolen vuoden aikana tää puoli on kehittynyt oikeesti huomattavan paljon.

näissä on vielä kehitettävää

vaikka oon onnistunut vähentämään turhaa kehumista agilityradalla, niin silti annan aina välillä sellaisia käskyjä, jotka ei hetalle merkitse yhtään mitään. esimerkiksi ”hop” ei tarkoita hetalle agilityssa yhtään mitään, mutta joskus tajuan, että hypyn sijasta sanonkin hop. tästä kun pääsisi eroon, niin ainakin toivottavasti helpottuisi toi agilityn ohjaaminen.

rehellisesti sanoen en yhtään tiedä mistä mulle on tullut rallytokon ohjaamiseen mukaan reisien ja käsien taputtelu. vielä avoimessa siitä ei taida miinuspisteitä tulla, mutta voittajassa joka kerta tulisi miinusta kolme pistettä, minkä kyllä jätän mieluusti pois…

nyt mä haastan just sut miettimään, että

missä sä olet kehittynyt tässä lähiaikoina?

vastauksia kuulen mielelläni kommenteissa, kaikki me ollaan jossain kehitytty! ja vielä otsikkoon liittyen, uskon, että kaikki me voidaan kehittyä, vaikkei siltä tuntuisi, ehkei sitä silloin vain niin helpolla huomaa.

xxx tuuli

kuvat: Iisa Vornanen

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *