Hyvä, parempi potilas?

Olen saanut paljon hyvää palautetta siitä miten suhtaudun sairastumiseeni. Itse näen sen ainoana järkevänä tapana toimia tässä tilanteessa. Kun tiedän mitä tapahtuu ja millä aikataululla, annan syövälle sen verran huomiota kuin sen pois hoitaminen välttämättä vaatii - enkä yhtään enempää. Huomaan unohtavani usein koko asian hyväksi toviksi, eritoten kun teen jotain mistä pidän, olen tangolla, joogaan tai nautin luonnosta. Voisin kiteyttää tämän ajatuksen siihen, että minulla on syöpä, mutta minä en ole syöpä. Samalla ajatuksella kuin minulla on auto, mutta se ei tee minusta ajoneuvoa. Se on yksi asia joka on juuri nyt mukana elämässäni, halusin tai en. Mutta siis vain yksi! Elämässäni ja ystävieni elämässä tapahtuu koko ajan paljon muutakin, kiinnostavampaa, hauskempaa, huomion arvoisempaa – keskityn siihen.

Bongasin internautista (täältä: https://dk.pinterest.com/pin/479351954062364699/ ) näin osuvan kiteytyksen, aina lontooksi osuvammasti!

Avoin dialogi asiasta on ollut minulle ihan ehdoton diagnoosin saamisesta lähtien. Halusin että kaikki joita asia koskettaa tai kiinnostaa, tietävät missä mennään. Halusin että syövästäni voidaan puhua tekemättä siitä mörköä ja suurta draamaa. Se että asia on täysin avoimesti esillä, vie siitä kaiken kiihkon ja mystisyyden. Siitä puhutaan järkevästi, faktaperäisesti ja projektina joka vedetään kunnialla läpi. Sen jälkeen siirrytään muihin asioihin. Koen että ihmisten on helppo lähestyä, kysellä kuulumisia ja kertoa omia kuulumisiaan koska syöpä on otettu arkeen mukaan kuin kirjastokäynti. Kenenkään ei tarvitse jännittää voiko minulle kertoa uudesta työstä, palkankorotuksesta tai omasta poskiontelotulehduksesta. Voi, saa ja pitää! Viinirypäleen kokoinen kasvain tississä ei tee minusta debiiliä, erakkoa tai täysin siihen jo poistettuun muhkuraan fokusoitunutta. Ilahdun samoista asioista kuin ennen, jopa vähemmästäkin. Eikä se toisaalta tee kenenkään muun kurjasta olosta vähemmän kurjaa, saati tarkoita sitä ettei lähelläni saa sanoa vaikka päänsäryn iskevän koska se ei ole yhtä vakava juttu kuin omani.

Niin sataan kertaan kuin se onkin sanottu, asenne on tässä kohtaa se mihin voi vaikuttaa. Jos ottaa jokaisen uuden päivän ilolla vastaan, jokaisen hoidon etappina terveyteen ja uutena kokemuksena, tästä kokemuksesta oikeasti oppii jotain. Sen verran jo voin sanoa, että varmasti on helpompaa olla potilaana ja saada ihmiset ympärillä pysymään edelleen läheisinä kun jakaa kokemuksensa ja pysyy positiivisena. Salailu, itseensä käpertyminen, kohtalonsa surkuttelu ja katkeroituminen ei ole tietääkseni ainakaan ikinä tuonut kenenkään elämään lisää iloa ja mukavia hetkiä tai auttanut paranemaan. Mutta yleisellä perseilyllä saa kyllä kätevästi karkoitettua pidemmän päälle ne kaikkein läheisimmätkin ihmiset.

Päätin etten ala sairastamalla sairastaa syöpää, minä vain hoidan sitä pois. En heitä kinttaita tiskiin ja ala mahdottomaksi sen takia että tuli uusi kelakortti uudella diagnoosinumerolla. Ei sairaus anna oikeutta olla kusipää. Se antaa oikeuden olla terveesti itsekäs ja valita oman terveyden ja jaksamisen kannalta parhaat vaihtoehdot. Ja se oikeus meillä pitäisi olla muutenkin. Jonain päivänä sitä sairautta ei ehkä enää ole, mutta ihmiset ympärilläsi ovat siinä edelleen, toivottavasti. Se minkälaisina ihmissuhteet jatkuvat, riippuu siitä miten hyvin tai huonosti potilasaikasi käytit.  Potilasstatuksella olevan kannattaa miettiä, minkälaisen potilaan kanssa haluaisi itse elää? Keskustelevan, osallistuvan ja positiivisen vai sulkeutuneen ja katkeran mököttäjän? Tähän sopii ajatus siitä, että mieti ensin minkälaisen parhaan ystävän itsellesi haluaisit, sen jälkeen ole sellainen itse. 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tosi hyvin kirjoitettu - taas! Tykkään käydä lukemasss blogiasi jo ihan lentävän kirjoitustyylin takia, hyvä sisältö on vaan plussaa :D Ja sun elämänasenteessa on tavoittelemisen aihetta. Oonkin seurannut sun kuulumisia jo ihan alusta alkaen BC:n kautta :)

Mutta tähän postaukseen täytyy tosin kommentoida omaa kokemusta. Sairastan itse suolistosairautta, joka aktiivivaiheessa osaa olla aika kokonaisvaltainen. Kun vessassa saa ravata vähintään 20 kertaa päivässä, eikä iltaan jaksa ilman kaksia päiväunia, ei energia yksinkertaisesti aina riitä muuhun kuin pakolliseen arjen pyörittämiseen (jos siihenkään). Vaikka kuinka haluaisi ja tahtoisi, niin ovesta ei uskalla lähteä ulos lenkille tai kavereita tapaamaan, kun vessa ei ole lähellä. Ja tietenkin siitä seuraa huono omatunto, kun ei pysty ja jaksa olla sellainen äiti/vaimo/ystävä kuin haluaisi. Eli aina sillä pelkällä asenteella ei vaan pärjää. Tietenkin se auttaa, ja paljon, mutta mun mielestä on tärkeää myös antaa itselleen oikeus olla ajoittain väsynyt ja itsekäs ja v*****ntunut tähän kaikkeen. Ei siihen negatiiviseen pidä vellomaan jäädä, mutta nekin tunteet on ihan ok.

Tsemppiä tulevaan, sä niin hakkaat sen syövän 6-0!!

PoleTET

Kiitos <3 Nuo mahaongelmat on itsellekin tuttuja pitkältä ajalta, varsinainen rapamaha kun olen. Ekojen sytojen jälkeen kun vietin sitä spa-päivää saniteetin lattialla, mietin että onneks on lattialämmitys, pehmeät kylppärin matot ja padi täyteen ladattuna. Koitin kovasti keskittyä kouristusten välillä siihen mikä oli kumminkin ihan hyvin, kuten että oon omassa vessassa enkä esimerkiksi bajamajassa festareilla ;-) Ja juurikin niin että voi välillä käydä pikkusen syvemmissäkin vesissä tuntemustensa kanssa kunhan ymmärtää että sukeltamaan ei voi jäädä, loppuu happi. :)

Saana Vee (Ei varmistettu)

Moikka! Yhdyn kyllä täysin sun ajatuksiin. Sairastin itse rintasyövän imusolmukkeisiin levinneenä 23-vuotiaana, viime keväänä sain terveen paperit 5v kontrolleista :) en tiedä vaikuttiko positiivinen suhtautuminen siihen että paranin, mutta ainakin sairastaminen oli sillä asenteella paljon iisimpää! Muistan ne muutamat päivät kun vaivuin pelkoihini että mitenhän tässä oikein käy - jos oisin niissä vellonut sen koko ajan niin ois ollut huomattavasti rankempi kokemus. Läheisille ja ennen kaikkea itselleni!
Toi löytämäsi kuvateksti on oikein osuva! Itse tatuoin päähäni hiusten pudottua tekstin: "Dont suffer from cancer, fight it", sopii samaan sarjaan :) Tsemppiä kovasti sulle &lt;3

-Saana-

PoleTET

Voi miten ihana kuulla positiivinen onnistumistarina! Onnittelut terveen papereista, sama on tähtäimessä itselläkin, vuoden 2021 tavoite ;-) Kylläpä kuulosti sci-filtä. Olisin halunnut ottaa pienen keijutatuoinnin korvan taakse kuiskuttelemaan, mutta lääkäri kielsi tatuoinnit hoidon aikana infektioriskin takia joten joudun vähän odottelemaan omaani. Kuiskutelkoon se sitten aikanaan voimaterveisiä kun sen saan ottaa. Hyvän voimalauseen löysit!  Kiitokset tsempeistä ja itsellesi aivan ihastuttavaa ja tervettä kevättalven jatkoa <3

Kommentoi