Niin tuli perjantai, kotoa lähdön päivä, keikkapäivä eli yökyläpäivä. Vielä saatiin enon korjaamon kautta yhdet siiat savustettavaksi ikään kuin lähtökaloiksi. Oli varsin messevää että lempiruokaa oli tarjolla sekä saapuessa että poistuessa. Heitettiin viimeiset lenkit äidin ja koirien kanssa, pakaasit piti vetää taas tiukkaan nippuun peräloosteriin ja koirat möllöttämään kuljetuskerppuihin. Lähtöhalaukset ja vilkutukset suoritettiin vielä normaaliakin suuremmalla pieteetillä ja tunteella. Varmasti siinä jokaisella kävi ohi mennen ajatus siitä jos tässä nähdäänkin viimeistä kertaa, mutta se ajatus hätistettiin äkkiä matkoihin kuin paskakärpänen simalasista. Sattumalta säätilasta oli alkanut kehittyä pikku pakkanen, ikään kuin tulevan talven ensimmäiset liukkaat. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin ajella viittä- ja kuuttakymppiä letkassa. Niin alkoi kuljettajalla nousta lämmöt kotelossa että vaati kiukkuisen ohituksen tutulla suoralla ja armoputinan ratin ja penkin välissä kuljettajista joilla jää kaasujalka kotiin välittömästi ensimmäisen pakkasasteen ilmaannuttua. Välitettiin teletappisesti lämpimiä terveisiä.  

 Viimeisen aamulenkin maisemat ja isän taidolla savustamat kultaiset herkulliset savusiiat                                           

Kun kurvasin Piian itse remointoiman ihanan kodin, Pikku Peikkolinnan pihaan, alkoi omakin verenpaine tasaantua. Koirat pissalle, Piian tyttärelle Sohville ohjeistus miten näiden pikku törönokkien kanssa illan pärjää ja pieni hetki yhteiselle oleskelulle ja pelkälle puhaltelulle. Piia istuskeli pullukkalasin kanssa hellan vieressä ja tiedusteli että ottaisinko pikku viinit. Tuumasin ensin että toittaako sitä niin pientä ottaakaan jos tästä kohta polkaistaan autolla keikalle? Piia meinasi että sinnehän ei polkaista omalla autolla vaan otetaan taksi, koska se ei Kokkolassa juuri kymppiä enempää maksa sama minne päin siitä keskustan tuntumasta turauttaa. Pullukkalasi punaviiniä syöpäläiselle siitä yksin tein! Piia soitti meille taksin ja ennätettiin ennen sen saapumista vähän aikaa porista keskenämme mukavia ja saada karjakin rauhottumaan jollain lailla aloilleen. Erityisenä mielenkiintona tietysti keskustelussa meidän molempien työn alla olevat Fitfarmin dieettivalmennukset.  Sitten Piia ilmoitti että hän on nyt vähän selvitellyt asioita, ja tällä treenaamisen määrällä meidän on se ja sama alkaa kisata Bikini Fitnessissä. Masters-sarjassa bikinifitness-kisoihin pääsee ilman esikarsintoja sinä vuonna kun täyttää 35 joten homma on sitä myöden jo plakkarissa. Nyt kun täräytetään tavoite lukkoon,  ollaan käytännössä katsoen Suomen mestareita vuoden, parin sisään! Siitä tämäytettiin kättä päälle ja polkaistiin pikku viineissä lupaava fitness-ura käyntiin! Sohvi jäi urhoollisesti koirien kanssa kun taksi kaarsi pihaan ja vei meidät erikoisen harvinaiseen illan viettoon.

Taksikuskille annettiin ohjeeksi kelkkoa meidät Snellman-salille. Pienen ajomatkan päästä kuljettaja pysäytti pienehkön näköisen keltaisen rakennuksen viereen ja kysyi että onkohan tämä hyvä, kävelettekö tästä? Piia ihmetteli että tämäkö on Snellman-sali, vaikutti vähän naftilta tapahtuman kokoon nähden. Kuljettaja totesi että ei kun tämä on Snellmankoti, mutta että sielläkin on jotkut hääkekkerit sinä iltana ja tarjoilu kuulemma kohdillaan. Todettiin että vaikka ollaankin kutsuvieraita, niin tuskin näihin kemakoihin kumminkaan. Yksissä tuumin päätettiin jatkaa alkuperäiseen osoitteeseen hersyvän hepulin saattelemana. Snellman-sali vaikutti huomattavasti lupaavammalta kohteelta, pihassa oli enemmän trafiikkia, ulkotulia ja konsertin meininkiä. Maksettiin taksi ja kiitettiin kuljettajaa varsinkin siitä, ettei jättänyt meitä sinne Snellmankotiin. Päätettiin että googlataan vielä myöhemmin ettei se vain silti ole joku dementikkohoitola mihin meitä yritettiin viedä oitis kun silmä vältti.

Kohteessa tiputettiin toppakamppeet narikkaan ja huomattiin lähes samoin tein tulleemme paikalle tuntia liian aikaisin. Teemu-veljeni bändin oli määrä aloittaa klo 20:00 soitanta. Ja me tulimme kiltisti paikalle kutsun ilmoittamaan aikaan klo 19:00. Onneksi kuitenkin ravintolan puolelle pääsi niillä kulkupasseilla. Mitäpä siinä tekee pari joutilasta janoista naisihmistä muuta kuin siirtyy jonottamaan viiniä tiskiltä sitten aikansa kuluksi ja kurkun voiteluksi. Kaksi Piian ystävää oli myös ilmaantunut yhtä hyvissä ajoin paikalle ja he vilkuttelivat meille pöydästä ihmetellen samalla mitä me jonottelemme. No yllätys, viintähän me! Pöydästä tuli hyväntahtoinen vinkki, että rouvat seisovat nyt jonossa josta jonotetaan yhteiskuvaa Juha Tapion kanssa, ei virvokkeita. Hitokseen hopusti vaihdettiin jonoa ja johan alkoi palvelu pelata! Oli punaista, valkoista ja kuohuvaa. Otettiin vähän kaikkea ettei vain tarvitse jonottaa uudestaan koska siinä hommassa meidän mahtava tiimi ei sinä iltana selvästikään ollut ydinosaamisalueellaan.

Eipä meillä kauaa kestänyt kun oli jo selvitetty pöytäseurueelle että tässä on nyt pomminvarmat tulevat suomenmestarit lähteneet vähän vapaalle, kesken treeniputken. Siitä värvättiin meille saman tien huoltojoukot maalareiksi ja virkkaamaan lappubikineitä tasseleilla. Spekuloitiin että varmaan tästä joudutaan Tallinnan kautta hoitamaan molemmille uudet tissit vielä ennen sitä, mutta jos nyt aloitellaan kehon muokkauksesta ja rasvan poltosta silti. Tissimurhetta riittänee myöhemmälle ajallekin, tokko siitä huolehtimista tarvii heti aloittaa kun yksi huoli on juuri saatu leikattua. Pohdinta ja suunnittelu jatkui sen verran pitkään että Teemukin pääsi paikalle ja kävi morjenstamassa meitä, oli ihana vielä nähdä ennen keikkaa ja kiittää hienosta junailusta lippuasiassa.

Pöytäseurue josta puolet tiesi mistä jonotetaan mitäkin, ja hivenen virvokkeita. Olen päättänyt esitellä kuvassa nähtävästi sieraimeni..

Teemun bändi veti kovia covereita ja yllätti kyllä mukaansa tempaavan tasokkaalla keikalla jonka tunnelma vain nousi loppua kohden kuin sanomatalon hissi. Laulatti ja tanssitti ja tuntui että monella biisillä oli omalle kohdalle osuva sanoma. Kelly Clarksonin biisin sanoin ”What doiesn’t kill you makes you stronger” osui ja upposi, muiden mukana. Osui ja upposi niin että tilanne vaati väliajalla vähän lisää viiniä, keskustelua ja suunnitelmia. Teemu kävi tuomassa meille artistipassinsa Juha Tapion nimmariterveisillä, joka olikin sangen osuvasti omistettu Pohojammaan akoille. Havahduttiin Piian kanssa kun ravintola tyhjeni lähes täysin muista asiakkaista ja musiikki alkoi kuulua että taitaa olla pääartisti jo lauteilla. Tuli taas kiire kelkkoa sekaan juhlakansan riveihin. Juha Tapio tempaisi mukaansa myös, otti yleisönsä ja esitti tuotantoa josta taas pystyi omassa elämäntilanteessa nappaamaan kiinni eri tavalla kuin ennen sairastumista. Piian kanssa keinuttiin musiikin tahtiin ja laulettiin mukana:

”Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa

Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi

Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa

Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.”

                                          Ystävättäräiset keikalla ja sisko ja sen veli

 Ja voi kuinka meillä oli ihana ystävättäräisten hetki! Vaikka meidän ystävyys ei ole alkanut vuosikymmeniä sitten, se alkoi heti jotenkin niin valmiina. Alun perin tutustimme kaasohommien tiimoilta virtuaalisesti ja kerran nähtiin livenä aiheen tiimoilta ennen tätä ystävyyden varsinaista avauspuheenvuoroa. Meillä tosin oli yhdistävä tekijä entuudestaan, Piian sisko oli aikaisemmin luokkakaverini ammattikouluaikana. Jännä vain oli, ettemme muistaneet nähneemme toisiamme mutta Piia muisti tasan tarkkaan silloisen kotini jossa oli siskonsa kanssa pikipäiten pyörähtänyt jotain nipsukkaa tai hilavitkutinta lainaamassa.  Ensimmäisen kerran kun olin tulossa Piian kodin kautta joulun aikaan kamalan lumipyryn saattelemana käymään kotosalla, piipahdin kahville, luulin. Sinä lumisena iltana meinasin todellakin vain piipahtaa kahvilla, mutta kun Piia totesi että eiköhän oteta pikku glögit, se oli siinä. Glögien äärellä puhuttiin aamun pikku tunneille asti maailmaa raiteilleen, ja siinä Pikku Peikkolinnan nojatuolissa tuntui että olen enemmän kotonani kuin kaiken järjen mukaan toisen kotona voi olla mahdollista. Aamulla istuttiin hivenen ryytyneissä tunnelmissa (pitkän valvomisen ja glögin avokätisen terästämisen avittamina) kahvilla keittiösaarekkeen äärellä, molemmat alushoususillaan ja T-paidassa reippaasta sisälämmöstä johtuen, itselläni päässä Sohvin noitalakki ja Piialla diadeemi (älkää odottako tähän mitään järkevää selitystä). Silloin tupsahti yllättäen myös aamukahvin toivossa sisään setämies joka auraa Piian pihasta lumet. Mikään ei ehkä sinetöi ystävyyttä niin tehokkaasti kuin yhteinen kiusallinen tilanne!

Minun ja Piian ensimmäinen yhteinen aamu glögitarjoilun jälkeen. Pohjalaiset tavallista yrittää mutta niin vain priimaa pukkaa!

Muisteloista palataan takaisin vielä keikalle. Tuntui että se loppui kovin nopeasti, niin kuin hyvät asiat yleensä tuppaavat tekemään. Mietittiin hetken saataisiinko artistin luo audienssi vaikka sillä perusteella että jokusen viikon kuluttua oma tukkamallini olisi aika identtinen illan tähden kanssa, mutta jäätiinkin silti morjenstamaan muita paikalla olleita tuttuja. Loppuviimein lähdimme apostolin kyydillä narikan kautta kohti suhteellisen lähellä olevaa puolimatkan Krouvia, koska pitäähän sitä kotimatkaviinit käydä ottamassa. Lääkkeeksi ja lämmikkeeksi jos ei muuten. Sää ei ollut varsinaisesti keikan aikana parantunut ja viima puri luihin ja ytimiin joten pullukkalasi punaviiniä lämmitti ihanasti henkeviä turisevaa dynaamista duoa. Halloween näkyi katukuvassa ja varsinkin ravintolan sisustuksessa, meille tarjoili ystävällinen zombie. Kynttilöiden loimotuksessa ja hämähäkin seittien seassa punottiin vielä yksi kuningasidea. Kyllähän Bikini fitness -urheilijoiden täytyy tankata, ja mikäs siihen sopevampi lokaatio kuin melkein naapurissa oleva Korv Görans – grilli!

Korot kopsuen suunnistettiin omasta mielestämme nerokkaasti tankkaamaan apetta niin, ettei tarvisi enää kotona alkaa patoja kalisutella vaan päästäisiin suoraan nukkumaan. Sanomattakin lienee selvää että ruoka maistui taivaalliselta ja nälkä jäi siihen putiikkiin. Sääli vain että järki oli jäänyt jo sitä edelliseen. Peikkolinnaan päästyämme pestiin nassut, vaihdettiin yökamppeet ja hipsuteltiin yllättävän nopeasti ja tehokkaasti nukkumaan. Ruokailuajatukseen liittynyt aivopieru selvisi molemmille muutaman tunnin unien jälkeen kun pitkään kanalla, kalalla, raejuustolla ja muulla fitness- tyyppisellä ruualla ravittu kupu vetäisi kummallakin tilttiin. Sinä yönä oltiin varmasti erityisen iloisia siitä että talosta löytyi kaksi saniteettia. Sohvi oli pedannut minulle sängyn omaan huoneeseensa kellarikerrokseen. Sieltä jaksoin kammeta kahdesti portaat yläkertaan ennen kuin annoin periksi ja päätin jäädä sohvalle kunnes vatsasta kuuluva uhkaava tuomiopäivän sammakon kurnutus asettuisi. Siinäpä sitä oltiin vielä aamullakin. Ja molemmat koirat olivat löytäneet tiensä päälleni antamaan pikku tassuillaan vatsahierontaa. Kiva.

Kun viimein selvittiin Piian kanssa aamupalalle, vertailtiin vatsojen statusta, turvotusta ja aktiivisuutta. Todettiin että paremminkin on joskus onnistuttu. Kaiken sen viinin jälkeen en pitänyt ajamaan lähtemisen kanssa kiirettä vaikka sentään olimme suoriutuneet ensimmäistä kertaa ikinä tolkun aikaan nukkumaan. Sohvi raportoi aamulla että koirilla oli ollut enemmän asiaa kuin Hannu Karpolla, joka rapsaus ja kopsaus oli vahdittu ja ovella kytätty huolella ja hartaasti koska mamma tulee. Oli meinannut mennä jo vähän läsnäolijoiden tunteisiin se älämölö. Onneksi kumminkin kyseessä oli vain yksi ilta ja hermoherkkuja oli jäetetty riittävästi hoitamaan sordiinon virkaa. Kun suihku oli otettu, koirat huollettu, auto pakattu ja emäntä valmiina uuteen ajoreissuun, oli aika kiittää ja kumartaa talon väkeä jälleen kerran vieraanvaraisuudesta ja ihanasta illasta.

 Halailin ensimmäisenä Sohvin pöydän päästä ja ajattelin siirtyä Piiaan joka oli jo kätevästi jalkeilla. Silloin Sohvin vieressä istunut Sisu Valpas kajautti kantavalla äänellä ”HEI MULLE KANS!” Moinen innokkuus veti tädin linkkuun kuin marjanpoimijan ja välittömästi tarjoilin halailua ja poskisuukkoja pikkumiehelle. Kysyin että miltäs se sitten tuntui, veti Sisun muikeaksi ja olkapään takaa tuli hiljaa ja vähän ujosti että mukavalta. Sydän taisi vähän sulaa siihen paikkaan. Ainut syy minkä vuoksi piti vahtia kelloa ja joutua ajoissa liikkeelle oli se, että olin ajelemassa samana iltana vielä Järvenpäähän iltatyöpaikkani FitnesSpan omistajan järjestäämään pikkujouluun. Halusin ehdottomasti osallistua ihanien kollegoideni kanssa saunailtaan ja herkulliselle illalliselle jonka pomomme Annuskin puoliso Wowie oli meille valmistanut. Ajatus tulevasta ajomatkasta hivenen puhallutti mutta palkinto perillä oli todella vaivan arvoinen. Eipä siinä silti auttanut, alligaattoriin kotiosoite, rouva autoon ja tankkaamaan. Sää oli sen verran tuulinen ja pirtsakka että pistoolia pusertaessa meinasi jäätyä sielukin sisältä. Loppui Pohjanmaalta sopeva syksy siihen kun minä karjani kotiin ajoi, ja itseni pikkujouluun. Seuraavalle viikolle ohjelmistoa oli jo sen määräisesti kalenteriin näppäiltynä, että aika oli sanoa heipat kotikonnuille ja hengähdystauolle koko syöpäsirkuksesta sillä oli aika palata lopputarkastukseen leikkauksen osalta sekä sytostaattien aloittamisen suunnitteluun. 

Molempien nuorisomusiikkiorkesterien keikalta pikku filmatisoinnit ja artistin tervehdys

FB  yhteenveto koko sirkukseta 1.11.2015

Perjantaina menin pakaasieni kans Piialle yökylään (vähä niinkö Maria Veitola, mutta iliman kameramiestä). Maailman varovaisimman kuskin perään kertyneen letkan seasa ajeleminen sai pikkusen suonet pullistuun, ja siihenhän oli lääke oottamasa. Piia tuumas että otappa kuule pikku viinit tuosta lääkkeeks. Se vain passas, ja autto! Siinä pikku viineisä Piia kerto että met rupiamma harrastaan ny bikinifitnessiä, koska yli 35-vuotiaat pääsee suoraan SM-kisoihin iliman karsintaa. Eli oomma jo käytännösä kahtoin vuojen 2017 suomenmestarit.

Mestarit lähti sitte biologisen pikkuveljen järjestämälle kutsuvierasiltamalle Juha Tapion keikalle. Taksilla. Pyyettiin että taksisetä veis meijät Snellman-salille. Setä toppas koneet keltasen talon viereen ja kysy että onko tämä hyvä? Piia kysy että tämäkö on se Snellman-sali? Taksisetä tuumas että eikäkö Snellman-koti. Mutta täälä olis kyllä häät että ei tarvis kuivin suin olla. Totesimma että me ollaan kutsuvieraita, mutta ei heijän. Päästiin perille ja kiiteltiin taksikuski että ei jättäny meitä Snellmankotiin. Paikan päällä selvis että oomma tunnin etuajasa. Ei muuta ko ravintolan jonoon viintä noutaan sitte, ajan kuluksi. Piian ystävättäräisiä oli 2 paikalla, het meille huikkas että mitäpä jonotatta? Piia heti kerto että viintäpä me. Tyttäret vinkkas että menkääppä sitte tiskille, tuosta jonosta jonotetaan yhteiskuvaa Juha Tapion kans.

Nähtiin liput loihtinu veljeni, hänen bändinsä mahtava keikka ja Juha Tapion keikka, oli hyvät viisut ja sopeva meininki! Hyvillä fiiliksillä siittä puolimatkan krouvin kautta pikku viinit vielä lämmikkeeks ennen kotiutumista. Ja sitte tuli se kuningasidea. Korv Göranille kebabille. Arvaattako miten hyvä idea se sitte on jos on syöny monta kuukautta kanaa, kalaa, vihanneksia ja rahkaa..? Näläkähän meillä lähti ja tuumattiin että tämmösille fitnessmestareille tuli hiilarit tarpeeseen, ja liha. Mahahan ei siittä niin kauhiasti tykänny, joten sillä oli asiaa ko Hannu Karpolla, kebab on luonnon laksatiivi. Aamulla totesin että alle vuorokausi on tätä bikinifitnessiä harrastettu ja moon aivan rikki! Son kuulkaa kova laji tämä!