Ladataan...
Tyhjä ajatus

Kertakaikkisen kamalaa, nyt jo taakse jäänyttä pahoinvointia lukuun ottamatta raskaus on ollut helppo ja ihana. Joka päivä tuntuu tosi hyvältä, mitään varsinaisia huolenaiheita ei ole ollut enkä synnytystäkään pelkää (vielä) ollenkaan. 

Olotilani on ollut suurimmaksi osaksi iloinen ja seesteinen, mutta huomaan silti herkistyväni aikaisempaa helpommin. En tiedä johtuuko se varsinaisesti hormoneista vaiko siitä että, että olen paljon tietoisempi ympäristöstäni ja niin vaaroista kuin iloistakin jota lapsemme tulee vielä kohtamaan. Jotenkin sitä on hankkinut jo ylimääräiset tuntosarvet lapsea varten, ja itku tulee milloin missäkin. Kuten esimerkiksi...

- kun kuuntelin metrossa Pocahontaksen Colors of the Wind -biisiä (jota olen rehellisesti kuullut varmaan tuhat kertaa elämäni aikana). Olen itkenyt metrossa mm. sydänsuruja ja opiskelustressiä (miksi aina julkisissa kulkuneuvoissa ihminen on niin pirun herkkä?? Vai onko se vain minä?) mutten kyllä kertaakaan yksittäiselle laululle. Colors of the Wind on vaan niin koskettava, ja se pitäisi herättää taas eloon tässä ilmastonmuutoksen ja pakolaiskriisien keskellä

- omalle väsymykselle ja saamattomuudelle alkuraskaudessa, se tuntui loputtomalta suolta
 
- ja samoihin aikoihin lukemattomia kertoja vessanpöntön ääressä. Kuinkakohan monelle kaverille jouduin laittamaan viestiä silmät kyynelestä kosteana: "Sori, myöhästyn. Oksentaminen ei lopu."
 
- about jokaisen dokumentin kohdalla. Maailmantuska on suurempi kuin koskaan
 
- ja musikaalien! Mamma Mian jatko-osassa, ja sen jälkeen Abban My love, my life -biisille noin 150 kertaa. Tietysti vähän siksi että kuvittelen laulavani biisiä tulevalle lapsellemme mutta suurimmaksi osaksi siitä pohjattomasta surusta, ettei Meryl Streep näytellyt kakkososassa sen suurempaa osaa
 
- sen ainoan kerran kun sydänääniä ei saatu kuuluviin
 
- Hesarin artikkelien kommentteja plärätessä. "Lapsi pitäisi ottaa huostaan jos vanhemmalla ei ole rahaa ruokkia sitä." Idiotismi itkettää
 
 
 
 
Mille (ehkä vähän hassuille) asioille te olette itkeneet raskaana?
 
 
 
 
Kuva: Hanna Kärppä, editointi minä
 
 
 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Välillä on ihan tervettä uudelleenjärjestää omia ajatuksia ja pinttyneitä arvoja. Haastaa vanhoja periaatteita ja kurkistaa ulos omasta kuplasta.

Pelkään kuitenkin jatkuvasti että jos kirjoitan blogiin jotain entisestä näkemyksestäni poikkeavaa, sitä tullaan jotenkin kritisoimaan. Yritän kuitenkin taistella tätä pelkoa ja niitä ajatuksia vastaan, jossa bloggaaja tai muu julkinen henkilö ei saisi muka muuttaa mielipidettään. No tottakai saa! Ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin.

Missä asioissa mielipiteeni ovat sitten muuttuneet?

- Pohdin viime kuussa Epäsuositut mielipiteeni -postauksessa sitä, että miksi hyvätuloisetkin saavat lapsilisää. Kommentissa käydyn keskustelun ja omassa päässä tapahtuneen pohdinnan jälkeen tulin siihen päätökseen, että tietysti lapsilisät kuuluvat kaikille. On mukavaa että paljon veroa maksavat ihmiset saavat jotain "takaisin" lapsilleen. (Okei no tottakai he saavat jo esim. ilmaisen neuvolan ja koulutuksen mutta myös fyysisesti jotain rahaakin.) Kommenttiboksissa joku mainitsi myös että tulisi valtiolle kalliimmaksi tutkia että kelle lapsilisät kuuluisi ja tarkkailla että kuka tienaa minäkin vuonna riittävästi jotta lapsilisät voitaisiin evätä tai periä takaisin
 
- Säästäminen on kivaa ja kannattavaa, jos muustakin elämästä ehtii nauttia ja jos siihen on mahdollisuus. (Tähän liittyen, juuri pari viikkoa sitten vannoin etten tuu koskaan kiinnostamaan sijoittamisesta mutta oottakaa vaan, ensi vuonna oon jo täällä jakelemassa sijoitusvinkkejä.)
 
- Se, jos kaikkea ei ehdi tekemään päivän aikana ei yleensä ole laiskuutta vaan välillä merkki siitä että päivään on ahdannut yksinkertaisesti vain liikaa tekemistä

- Tauko tekee hyvää: luovassa työssä, urheilussa, jopa parisuhteessa. Muutama vuosi sitten ajattelin että pariskunnat jotka pitävät taukoa, tulevat lopulta päätymään väistämättä eroon. "Ei tosirakkaudessa tarvitse taukoa toisesta." EIPÄ! En oikeasti tajuu miten ahdasmielinen oon joskus ollut...

- Miehen ei todellakaan tarvitse maksaa ensitreffeillä - tai milloinkaan muulloinkaan parisuhteessa. Myöhemmin raha-asiat ovat aina erikseen sovittavissa eikä ole mitään väärää tai oikeaa tapaa hoitaa niitä. (Tai siis oikea tapa on se, joka sopii parille parhaiten ja jossa kumpikin kokee tulevansa kohdelluksi tasa-arvoisesti.) Sinkkuaikoinani jos mies ei olisi tarjonnut ekan kerran kahvit, se olisi ollut mulle tosi paha turn-off
 
- Häät voivatkin olla elämän paras päivä. Olin vähän skeptinen että miten yksi päivä voi muka olla niin ihana, sama tyyppihän se on jonka kanssa oon ollut jo monta vuotta ja tuun toivottavasti olemaan loppuiäni, häitä tai ei-häitä. Jokin siinä on vaan niin taianomaista (sori, en keksi vähemmän kliseisempää sanaa) kun kaikki rakkaat läheiset on saman katon alla juhlimassa omaa rakkautta. Money well spent sittenkin
 
- Maailmalla matkustaminen on edelleen kivaa mutta harvalle "elinehto" tai "en pärjäisi ilman" -juttu. Vähemmälläkin todellakin pärjää, joka ikinen meistä

Missä asioissa sun mielipide on muuttunut?

 

 

PS: Koska maanantai, alla koko edellisviikon postaukset:

Yksi hyvä tapa, kaksi pahaa tapaa

Neljä suosikkituotetta kotikylpylään

Millainen ihminen on menestynyt?

Tärkein rahaoivallukseni

 

 

Mekko saatu Noukilta

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Vihasin puhua rahasta ennen. Liitin sen automaattisesti siihen että raha on jotenkin vallitsevan tärkeää, ja että mitä enemmän sitä on, sitä parempi. Se etten juurikaan välittänyt kouluttautua hyväpalkkaiselle alalle tai säästänyt säännöllisesti oli eräänlainen kannanottoni siihen että ihminen voi olla onnellinen ilman että raha pyörii kokoajan mielessä tai pankkitilillä.

Viime aikoina tai oikeastaan viimeisen kuluneen vuoden sisällä epävarmuus työelämässä herätti minut säästämään muuhunkin kuin vain seuraavaan lomamatkaan. Ajatus pienestä puskurirahastosta toi mielenrauhan sillä tulevaisuus ei ollutkaan yhtä pitkälle suunniteltu tai varmaa kuten esim. opiskeluvuosina. Opiskelijana tuet ja osa-aikatyön tulot olivat toki pienet mutta ainakin tuet tulivat joka kuukausi ja osa-aikainen työpaikka oli vakituinen.

Edelleen uskon että raha ei tee onnelliseksi, vaan tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta josta ihminen voi tulla onnelliseksi. Millainen summa tai palkkanauha tuo sitten ihmiselle turvaa? Se vaihtelee paljon ihmisten välillä. Mä edelleenkin aion valita työni palkan sijaan sisällön perusteella ja vaalin vapaa-aikaani ylityötunneista kieltäytyen, mutta voin tehdä sen turvallisin mielin kyseisellä puskurirahastolla. Mulle se on pari tonnia, toiselle ehkä muutama sata ja kolmannelle jokin viisinumeroinen luku tai enemmänkin. Kukin tyylillään.

Niin mikä oli sitten tärkein rahaoivallulseni? Se, että sillä ei ole väliä kuinka paljon rahaa mulla on mutta sillä on, miten mä hoidan mun raha-asiat. Juuri eilen kerroin tienaavani vähemmän kuin koskaan mutta hallitsen myös raha-asiani paremmin kuin ikinä. Ja loppujen lopuksi se tuo mulle turvallisuuden tunnetta, ajatus siitä että tiedän tuloni ja menoni ulkoa ja osaisin toimia yllättävässä hätätapauksessa. Ei rahan fyysinen määrä.

 

Ja nyt jos suotte anteeksi, tartun Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan, ja luen tätä jo muutamassa päivässä raharaamatuksi leimattua opusta. Odotukset on kovat mutta niin on kyllä Juliakin!

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Pages