Raskaus ja korona

Olen saanut muutamalta lukijalta toiveen kirjoittaa koronasta ja raskaudesta: pelkäänkö sairastumista muita enemmän? Noudatanko tavallistakin tarkemmin eristäytymisohjeistuksia? Pelottaako että sairastun raskaana tai vauva saa synnyttyään koronan? Jännittääkö synnytys nyt kun tukihenkilön läsnäoloa on synnytyksessä rajoitettu?

Mä en tiedä miten mä esittäisin asian kuulostamatta naiivilta, muita odottavia äitejä vähättelevältä tai huonolta äidiltä. Mutta jotain syystä mua ei pelota yhtään.

Jostain syystä = mulla ei ole mitään aikaisempia huonoja kokemuksia raskaudesta tai sairastumisesta. Perusturvallisuuden tunteeni ei siis ole ainakaan vielä järkkynyt. Tilanne olisi varmasti toinen jos olisin sairastanut aikaisemmin esim. vakavaa influenssaa tai raskaus etenisi poikkeuksellisesti.

En ole sellainen ihminen, joka stressaa tai pelkää etukäteen. Ja koska THL rajasi raskaana olevat jo pois riskiryhmästä, ajattelen että riskini sairastaa korona on samanlainen kuin muilla ihmisillä, raskaudesta huolimatta. Eli voin sairastaa sitä oireettomana tai sitten kuolla siihen, mutta sitä en voi etukäteen tietää ja siksi en sitä murehdi.

Juuri nyt keskityn noudattamaan yleisiä ohjeistuksia, niitä samoja, joiden kaikkien muidenkin kuuluisi. Korona näkyy siis lähinnä käytännön tasolla, mitä nyt välillä ahdistuksena siitä että normaalia elämää on supistettu. Mutta se on varmasti meidän kaikkien keskuudessa yleistä.

Pelon sijaan olen raskaasti pettynyt HUS:in linjaukseen rajata tukihenkilön läsnäoloa synnytyksessä. Mä en väitä, etteikö se olisi tarpeellista, mutta mietin tilannetta nyt omasta näkökulmastani. Ferhatin läsnäolo ja tuki olivat mulle viime kerralla vähintään 50% synnytyksen henkisestä suoriutumisesta, ja synnytys on mulle ennen kaikkea henkinen kokemus. Yritän olla miettimättä asiaa liikaa, sillä laskettu aika on vasta syyskuussa ja toivon koko sydämestäni, että sairaaloissa toiminta jo normalisoituisi siihen mennessä. Ajatukseni ovat kuitenkin myös raskaana olevissa ystävissäni, jotka tulevat synnyttämään paljon aikaisemmin, ja vaikka me naiset selviämme mistä vain, on tämä raskas uutinen meille monille.

Mutta ei mitään pahaa ellei jotain hyvääkin: eristäytyminen on antanut mahdollisuuden keskittyä tähän raskauteen sellaisella tavalla, joka ei olisi muuten onnistunut. Kotoilu antaa enemmän tilaa tunnustella liikkeitä, höpötellä vauvalle ja jopa rakentaa pesää. Myös Elan kanssa on enemmän kahdenkeskistä aikaa kun hän on kotona, ja voin tarjota hänelle ennen pikkusisaruksen syntyä vielä jakamattoman huomioni. Raskaudesta ja koronasta huolimatta elämä on tässä ja nyt ja tässä hetkessä on niin paljon hyvää ja ainakin vielä vain terveitä päiviä.

 

Mitä ajatuksia tai tunteita korona herättää teissä muissa (odottajissa)?

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (2)
  1. Ensinnäkin miljoonasti onnea tulevasta perheenlisäyksestä! <3 Mulla on lähipiirissä nyt muutama raskaana oleva, joilla on lasketut ajat loppukesästä tai alkusyksystä, eli samoihin aikoihin kuin sulla. Myös he tuntuvat suhtautuvan koronaan melko samalla ajatusmaailmalla, mikä on ihailtavaa.
    Tuo tukihenkilön läsnäolon rajaaminen kosketti mua, vaikka en ole edes raskaana. Mulle olisi kova paikka, jos mun pitäisi mennä synnyttämään tietäen, ettei mies pääsisi paikalle. Voin kuvitella, että esimerkiksi synnytyspelkoisille tämä linjaus voi aiheuttaa paljon ahdistusta. Harmittaa myös kaikkien niiden isien puolesta, jotka eivät pääse paikalle kokemaan ainutkertaista tapahtumaa, jota ei voi lykätä eteenpäin. Ymmärrän, että hoitohenkilökuntaa pitää suojata virukselta, mutta tämä linjaus tuntuu kyllä todella rajulta ottaen huomioon sen, että esimerkiksi Alkot voivat olla edelleen auki. Toivottavasti tämänkin asian osalta päästäisiin mahdollisimman pian palaamaan normaaliin!

  2. Olen myös pettynyt ja vihainen synnytyksen rajoituksista ja en toivo terveen vauvan lisäksi mitään muuta niin paljon kuin, että tilanne on jo erilainen elokuussa. Koen siis pettymyksen ja vihan tunteita omasta näkökulmastani enkä halua ottaa sen enempää kantaa ohjeistukseen itsessään. Mutta enhän edes tiedä, mitä odottaa tai ajatella synnytyksestä, kun ensimmäinen kerta, niin se yhdistettynä puolison rajoitettuun läsnäoloon tuntuu aivan järkyttävän pahalta ja pelottavalta. Myös henkinen taakka tähän asiaan liittyen jo tässä vaiheessa tuntuu ahdistavalta. Välillä on parempi fiilis ja välillä huonompi, en halua menettää toivoa ja yritän mennä päivä kerrallaan. <3 pysykää terveinä ja ihanaa kevättä! 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *