16 tärkeää tekstiä kuuden vuoden varrelta

Blogini on heinäkuussa eskari-ikäinen. Ihmisen mittapuulla vielä pieni lapsi, mutta blogimaailmassa vuodet lasketaan vähintäänkin samalla tavalla kuin koirilla. Kuusi vuotta on pitkä aika.

Käytin lauantai-illasta pari tuntia vanhojen postausten selaamiseen. En millään tietenkään ehtinyt lukea kaikkia, mutta joihinkin pysähdyin. Jotkut saivat nauramaan, jotkut jopa itkemään, jotkut häpeämään nuorempaa minääni, jotkut ihailemaan häntä. Ja joitain tekstejä halusin uudelleenjakaa tänne.

Ensimmäinen teksti blogissa:

Kahdenkympin kriisin olemattomuus

”On aivan mahtavaa olla 20 tai 33 tai 56 tai miten paljon nyt ihminen täyttäkään, kunhan on lämmin kesäilta ja ihania ihmisiä ympärillä. Ja silti kaikki kiva vasta edessä.”

 

Spontaaniuutta ja suodattomuutta:

Hetkiä, ei päiviä

2013-2014 vuosina en suunnitellut postauksia yhtään ja se näkyi kyllä. Autenttisuudessa ja hyväntuulisuudessa, jopa hauskemmassa kirjoitustyylissä.

 

Ensimmäinen ällösöpö parisuhdepostaus:

Rakastan sua, koska

”Ennen kun huomasinkaan, vihko oli täyteen kirjoitettu, ja ymmärsin, ettei sata, tuhat tai edes miljoona sivua tule koskaan riittämään kuvaamaan kuinka paljon poikaystävääni rakastan.” No ehkä miljoona riittäisi kuitenkin…

 

Filosofia, jonka löydän aina ja josta kirjoitan aina ja hetken kuluttua unohdan sen aina.

Tässä ja nyt

Mun ensimmäinen asunto. <3

 

Suoraa, jälkeenpäin mietittynä ehkä vähän loukkaavakin puhetta meikäläisistä… 😀

Tällaisia me kosovolaiset ollaan

”Mutta se ei haittaa, koska kosovolaiset rakastavat lapsia, ihan oikeasti. Tuntemattomat puristelevat niiden poskia keskellä katua, ottavat syliin rutistamaan ja tarjoavat huoletta karkkia ilman että se on kenenkään mielestä epäilyttävää. Niistä pidetään aidosti hyvää huolta. Etenkin jos lapsi sattuu olemaan perheen ainoa poika.”

 

Rakastin tätä kotia silloin ja rakastan tätä yhä:

Meidän ensimmäinen yhteinen koti

”Mä rakastan meidän uutta kotia päivä päivältä enemmän. Rutiinit ovat jo vakiintuneet ja ensimmäisiä pienimuotoisia tupareita on järjestetty. Tauluja on vielä laittamatta ja niinkin olennainen asia kuin ruokapöytä valitsematta, mutta kaikki ajallaan. Taloon on jo muuttanut kukkia.” Ruokapöytää ei vieläkään näy missään…

 

Mulla kesti tosi pitkän tajuta, että…

Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille

”Surkean kirjan määritelmä on minulle yksinkertaisesti se, että silloin ei tunne vastustamatonta halua kaivaa kirja esiin bussissa tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.”

 

Ensimmäinen ekologisuutta käsittelevä teksti:

Blogin ekologinen jalanjälki

”Kaiken kaikkiaan koen, että vanha blogityylini ei vastaa enää nykyistä eettistä elämänkatsomustani. Asiat ovat muuttuneet viimeisten kuukausien aikana, ja on kaiketi ihan luonnollista että blogi muuttuu sen myötä. Ja vaikka vaatteet ja reissaaminen eivät kiinnostakaan enää samalla tavalla, rakastan kirjoittamista ja haluan kirjoittaa blogia edelleen päivittäin. Täytyy vain löytää oma tapa blogata, sellaisten arvojen ja periaatteiden nojassa joiden takana voin seistä.”

 

Muistan sen aamun Kosovossa, kun asiat tuntuivat kirkkaammilta kuin pitkään, pitkään aikaan:

Karussa kauneutta

”Oikea sisäinen palo syntyy ihan muista asioista. Siitä, että saa syöttää pentuja kaduilla kun on luullut ettei ole koiraihmisiä (ja kun lihakauppias ei suostu ottamaan rahaa vastaan kun kuulee mihin tarkoitukseen lihat tulevat). Siinä, että rakennukset ovat vanhoja ja kulahtaneita, mutta ottavat vieraita vastaan kuin kuninkaallisia. Rakkaiden rutistamisessa.”

 

Unelmat toteutuvat.

Jos voisin tehdä mitä vain…

”Heräisin joka aamu kuudelta paikassa, jossa aurinko nousee kuudelta. Kävisin lyhyellä lenkillä, jonka jälkeen pulahtaisin mereen uimaan. Makaisin hiekan päällä, pää tyhjänä, ilman mitään pakottavaa tarvetta jakaa se hetki sosiaalisessa mediassa. Juoksisin takaisin kotiin ja söisin ravinnerikasta aamiaista. Avaisin koneen ja kirjoittaisin kaikkea laidasta laitaan – blogia, kannanottoja, sähköpostia ihailemilleni ihmisille, omaa kirjaa… Elättäisin itseni kirjoittamisella.”

 

Kirjan kirjoittamisen ensimmäinen askel:

Kirjoitan kirjan

”On mennyt 15 vuotta ja haaveesta on vihdoin tullut tavoite. En tiedä milloin, missä ja mistä aion kirjoittaa. Mutta sen sijaan että tuhlaisin aikaa miettimällä että kehtaaanko mä nyt ees ajatella koko asiaa, aionkin miettiä vastaukset milloin, missä ja mistä aion kirjoittaa.”

 

Selkeistä murroksia:

Kyseenalaistamisen kausi

Tekstissä oikeasti vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea mun mieli kävi läpi.

 

Sillä samana vuonna sairastuin myös masennukseen:

Mitä olen oppinut masennuksesta?

”Vaikeinta oli myöntää itselleen olevansa masentunut. Kaikessa ironisuudessaan mä kirjoitan hyvänmielenblogia mutta voin itse pahoin. Mulla oli elämässä kaikki paremmin kuin olisin koskaan voinut aikaisemmin toivoa: läheisistä ihmisistä pettämätön tukiverkosto, kaunis koti ja rahaa ruokaan ja kalliisiinkin harrastuksiin, terveys ja mahtava mies rinnalla, jonka kanssa olen menossa naimisiin. Ja nimenomaan tänä vuonna tapahtui monia ihania asioita: kihlautuminen, siskonpojan syntyminen, sopimusbloggaajaksi ryhtyminen… Asioita joiden luulisi piristävän mutta jotka aiheuttivat vain huonoa omaatuntoa kun en kyennyt nauttimaan niistä.”

 

Mun yksi elämäni parhaimpia ja rankempia kuukausia oli viime vuonna Australiassa:

12 x hetki Australiassa

”Isoisäni sanoi että häät olivat hänen elämänsä onnellisin päivä. Mietin kuinka hienoa on olla 74-vuotias ja vakavasti sairas ja silti kokea edelleen elämän onnellisimpia päiviä.”

 

Omista häistä on kymmeniä postauksia, jossa alla kuitenkin lempparini:

Häät: 21 yksityiskohtaa, joita en halua koskaan unohtaa

”Kun Ferhat soitti edellisenä iltana ja koin Carrie-hetken Sinkkuelämää 1 -elokuvasta. Olimme tyttöjen kanssa sviitissämme kylpytakeissa kun Ferhat soitti klo 23 jälkeen illalla ja kertoi ettei ole varma omasta puheestaan. Ironisesti annoin saman neuvon kuin Carrie ”jos et keksi mitään, sano vain ’I will always love you’ enkä ota edes kunniaa siitä”. Kävi kuitenkin niin että miehetkin liikuttuivat kyyneliin Ferhatin puheen aikana…”

 

Kun uskalsin kirjoittaa siitä, ettei äitiys ole vain tapahtuma iloisia ajatuksia:

Synnytyksessä syntyy myös äiti

”En osaa vieläkään kuvailla sitä tunnemaailmaa, jossa olin synnytyksen jälkeen. Kaikki oli niin ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Se hormonimuutos on selittämätön enkä ollut millään tavalla varautunut siihen. Olin varautunut pitkiin päiviin ja itkuisiin öihin mutta en sataan eri tunteeseen, josta vain yksi oli ilo.”

 

Onko yksikään näistä postauksista jäänyt mieleen? Mistä toivoisit minun kirjoittavan seuraavan kuuden vuoden aikana?

Kommentit (2)
  1. Kaikkia muistan ❤️

    1. Hei etkä. <3 Ihana!! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *