On ilmastoahdistusta ja on ihmisoikeusahdistusta

Ilmastoahdistus. Se on monille niin terminä kuin kokemuksena tuttu. Ilmastonmuutos huolettaa siihen pisteeseen saakka, jolloin se alkaa vaikuttaa omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Joku jopa masentuu.

Mulla on ollut viime aikoina samantyyppisiä tuntemuksia ja huolia, mutta ilmaston sijaan ihmisoikeuksista. Joka päivä lehdissä saa lukea aivan kammottavia asioita. Asunnottomia ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Vankeustuomioita abortista. Pakkopalautuksia. Maailman vaikutusvaltaisinta valtiota johtaa täysidiootti.

Varsinaisen ahdistuksen laukaisi Turkin aloittama sota Syyriassa. Surettaa niin paljon kaikkien viattomien siviilien puolesta, ja koen tarvetta puolustautua, sillä aviomieheni on Turkista ja lapseni on puoliksi turkkilainen. Puolustautua kertomalla, että nykyinen Turkin hallinto on meidän kaikkien mielestä läpimätä. Tulee niin paha mieli, ettei Ela ehtinyt täyttämään kahdeksankaan kuukautta ennen kuin hänen toinen kotimaansa aloitti sodan. Olisi ehkä sittenkin pitänyt miettiä tarkemmin millaiseen maailmaan sitä synnyttää lapsensa.

Ihmisoikeusahdistus eroaa itselleni ilmastoahdistuksesta siten, että ilmastokeskustelussa olen vakuuttunut pienten arkivalintojen voimasta. Näen päivittäin kuinka ihmiset lajittelevat roskia, syövät kasvisruokaa ja pyöräilevät autoilun sijaan. Vastuullisuudesta puhutaan ja sen eteen ollaan valmiita tekemään uhrauksia. Voimaannun ajatuksesta, että voimme hidastaa ilmastonmuutosta ja tehdä edelleen paljon hyvää planeetamme puolesta.

Sen sijaan tuntuu, etten voi tehdä yhtään mitään asunnottomien tai abortista tuomittujen vuoksi, vielä vähemmän viattomien syyrialaisten ja kurdien. Kaikki maailman kauheudet tulevat minuuteissa tietoomme, mutta ellen ole valmis lähtemään sotatantereelle jakamaan ruoka-apua, olen hyödytön.

Joo, käyn säännöllisesti Amnesty Internationalin sivuilla allekirjoittamassa ihmisoikeusadresseja. Osallistun mahdollisuuksieni mukaan mielenosoituksiin ja boikotteihin. Aion lahjoittaa säännöllisemmin ja enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen, kun palaan töihin. Haaveilen siitä, että muutaman vuoden päästä, ennen kuin Ela aloittaa koulun, voisimme asua ulkomailla, vaikka Kosovossa tai Turkissa ja tehdä vapaaehtoistyötä.

Ennen kaikkea haluan omalla käyttäytymisellä kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja ennakkoluulottomasti ja valvoa parhaani mukaan, että niin tekee mahdollisimman moni muukin.

Silti, aivan helvetin hyödytön olo.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *