Tällaistako se tulee aina olemaan? Ajatuksia äitiydestä ja luopumisesta

Nauti nyt, tää aika menee nopeasti. Kuulin sen monelta äidiltä. Jostain syystä tunsin ärsytystä joka kerta. Ikään kuin kuuluisi vain nauttia; synnytyskipujen jälkeen, hormoni-itkujen keskellä ja uuden elämäntilanteen edessä, jossa olet vastuussa kokonaisesta ihmisestä, jota en tunne vielä ollenkaan.

Jokainen heistä oli oikeassa. Aika on mennyt ihan liian nopeasti. Ela täyttää viikon päästä kahdeksan kuukautta ja siitä puolikkaan käsivarren kokoisesta nyytistä on muisto vain.

Voisin kuvailla äitiyttä kahdella asialla: ensinnäkin, se on parasta mitä voi ikinä tapahtua. Olen ennenkin rakastanut kovaa ja ehdoittaa mutta rakkaus omaan lapseen on jotain aivan muuta. Se tuntuu joka solussa ja pursuaa jokaisesta niistä yli.

Toiseksi: äitiys on vain sarja luopumista. Tiedän tämän, vaikka oma lapseni on vasta kahdeksan kuukautta. Olen luopunut imetyksestä ja olen luovuttanut lapseni monta kertaa isänsä tai muiden aikuisten hoitoon. Ja kohta luovun kokoaikaisesta hoitosuhteestamme, kun palaan marraskuun lopussa vanhempainvaapalta osa-aikaisesti töihin.

Jos ”nauti nyt, aika menee nopeesti” -ihmiset ovat ärsyttäneet (kuulun muuten nykyään tähän samaan koulukuntaan), ”kamalaa palata töihin” -ihmiset ovat herättäneet minussa sympatiaa. Olen ajatellut, että lapsen vieminen hoitoon on sellainen nostalginen ja katkeransuloinen asia. Nyt kun meidän kahdenkeskiset viikot kotona ovat lähestymässä loppuaan, se on kaikkea muuta kuin suloista. Se on sydäntä repivää. Siis ihan oikeasti tuntuu, että joku repii siitä palasia pois.

Postauksen otsikossa kysyn, että tällaistako se tulee aina olemaan mutta tiedän vastauksen itsekin: aivan varmasti tulee. Joskus luovutan Elan harrastuksiin, kouluun, teinibileisiin ja ekalle poika- tai tyttöystävälle yöksi. Opiskelemaan, työelämään ja maailmalle.

Kerron lisää meidän suunnitelmista ja työn yhdistämisestä hoitovapaalla joskus toiste. Nyt menen halailemaan tuota ei-enää-niin-pientä palleroa, joka on keskittynyt leikkimään riisutun sukkansa kanssa, vaikka ympärillään on viisi eri lelua.

PS: Tässä kuluneen viikon postaukset:

21 asiaa, joita en tiennyt ennen äidiksi tuloa

Tuu moikkaamaan mua messuille! (Random perhekuvilla huomio)

Mielenterveyspäivä: vanha ystäväni ahdistus

Tällaistako se tulee aina olemaan? Ajatuksia äitiydestä ja luopumisesta

Kommentit (2)
  1. Samaistun sun fiiliksiin ihan täysin. Meillä on saman ikäiset tytöt ja tunnen haikeutta, että vauvavuosi on kohta ohi. Ihana seurata oman lapsen kehitystä pienestä tuhisevasta mytystä vauhdikkaaksi taaperoksi, mutta fiilis on haikea. Mulla äitiysloma loppuu tammikuussa ja palaan myös osa-aikaiseksi. Lapsi jää kotiin parhaaseen mahdolliseen hoitoon mumminsa kanssa, mutta silti harmittaa etten voi jokaista päivää viettää hänen kanssaan. Toisaalta palaan tosi mielelläni töihin. Äitiys aiheuttaa todella ristiriitaisia tunteita, mutta näiden kanssa on vaan elettävä.

  2. Nyyh, mulla melkeen tulee jo tippa linssiin kun omalla vaavilla tulee huomenna täyteen 5 kk ja ihan pian olisi aika vaihtaa yhdistelmärattaisiin istuinosa vaunukopan tilalle. Ei mun pikkuinen voi olla vielä niin iso!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *