Ei voi olla hyviä muistoja, jos ei ole noloja muistoja

Riippuen päivästä ajattelen itsestäni eläneeni joko todella noloa tai sitten todella tapahtumarikasta elämää.

Yhtä usein kun saan kokea ylpeyttä itsestäni, saan myös jäätäviä häpeäflashbackeja. Ne on välillä niin voimakkaita, että saatan vuosiakin vanhasta muistosta päästää spontaanisti suustani eii vittu. (Hyvin usein yksin kävellessä tai ratikassa istuessa. Kerran lapsiperheen vieressä…)

There’s not one without the other. Pokkaa tarvitaan, jotta asiat tapahtuisivat. Joskus se johtaa itsensä nolaamiseen, joskus mitä ihanimpiin asioihin.

Mä jopa ajattelen, että itseni nolaaminen kuuluu osa identiteettiäni. Tarkoitan sillä sitä, että en tietenkään varsinaisesti hae sitä, mutta olen kokoajan tietoinen siitä, että niin voi käydä ja se on ihan fine. Olen innokas, olen itsevarma ja olen eteenpäin menevä. En koskaan jää selittelemään liikaa itseäni. Hyvin usein kun nolot tilanteet sattuvat paisumaan meidän pään sisällä aivan hölmöihin mittasuhteisiin, jos niitä jää ylianalysoimaan.

Mua kauhistuttaisi elää elämää häpeän ehdoilla. En halua jättää jotain tekemättä vain häpeäksi tulemisen riskin takia enkä halua katua jotain vain siksi, koska nyt hävettää. Jos olen oikeasti halunnut tehdä jotain ja lopputulema ei ole toivottu, ei häpeään kannata jäädä vellomaan. Joskus häpeä voi toki olla opettaja, mutta en anna sen ruoskia. En anna häpeän alentaa itsetuntoani tai aiheuttaa kelpaamattomuuden tunnetta. Elämääni saa ohjata häpeän sijaan sallivuus, armollisuus ja usko siihen, että asiat järjestyvät aina.

Tällä asenteella viikonlopun viettoon, erityisesti lauantaihin, jolloin lähdetään kahden partner in crimen kanssa Vantaan yöelämään. 😀 Ihanaa viikonloppua jokaiselle! xx

Kommentit (1)
  1. Ihana postaus. Se on just näin :).
    Erittäin hauskaa viikonloppua :).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *