Ekoilu sopii myös (minun kaltaisille) itsekkäille

Kivaa perjantaita, kamut. Mulla on tänään vähän no-brainer -olo. Takana on työntäyteinen viikko ja edessä aktiviteettirikas viikonloppu. Mä olen voinut tosi hyvin eikä mihinkään paikkaan ole kolottanut, mutta huomaan että iltaa myöten väsyn aiempaa herkemmin. Raskausoire tai seuraus liian menevästä ajanjaksosta, mene ja tiedä.

Paremman postausidean puutteessa ajattelin vinkata ja linkata teille hyvinvointimediaan Minskaan kirjoittamani vieraskynätekstin: Arjen vastuulliset valinnat, joista olen itsekkäästi hyötynyt. Kirjoitin tekstin siitä, kuinka pohjimmiltani olen mukavuudenhaluinen ihminen, joka ei muuta arjessaan asioita ihan käden käänteessä. Ja juuri siksi ne kestävimmät ympäristövalinnat ovat olleet sellaisia, joita on ollut helppo lähteä toteuttamaan ja joista olen hyötynyt ennen kaikkea itse: säästyvässä vapaa-ajassa, rahassa tai mielenrauhassa.

Väitän, että suurin osa meistä saa kimmokkeen toimia ekologisemmin puhtaasta epäitsekkyydestä, mutta salaisuus tapojen kiinnittämiseen arkeen piilee siinä, että ne palvelevat pidemmän päälle myös meitä itseämme. Ja se ekologisemmassa elämäntavassa onkin parasta, se voi olla planeetalle hyväksi mutta myös meille itsellemme helppoa ja kivaa!

Lue koko Minskan vieraskynätekstini tämän linkin takaa. Mä viimeistelen just mun työt toimistolla ennen kun lähdetään vanhojen työkavereiden kanssa terassille. Valkoviinin ystävälle raskaus kesäaikaan voi olla välillä vähän mälsää, mutta ensi kesänä mulla on (toivottavasti!) vielä imetettävä lapsi, joista ei noin vain irtaudutakaan. Joten nautitaan näistä olosuhteista nyt!

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (2)
  1. Olipa hyvä kirjoitus ja niin totta ainakin omalla kohdallani. Olisi tietysti mukava ajatella toimivansa ekologisemmin vain hyvistä eettisistä syistä, mutta täytyy myöntää, että usein tärkein vaikuttaja on kuinkin jonkinlainen itsekkyys ja/tai laiskuus. Rakastan bongailla kaupasta laputettuja aletuotteita, joiden valitseminen on toki ruokahävikin vähentämisen kannalta hyvä juttu, mutta pääasiallinen syys niiden valintaan on kuitenkin raha (ja jonkinlainen pakkomielle niiden etsintään :D).

    1. Siis KYLLÄ! Alennuslaputetut ruoat, aah. 😀 Toi on muuten tosi hyvä esimerkki sulta että usein se on win-win -tilanne! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *