Mitä vuosikymmeneen mahtuu? Kymmenen vuotta pähkinänkuoressa

2010 tai 2011, minä ja mun ikuisesti paras ystäväni Mikko Wivolin odottamassa Porkun avautumista. Tietäjät tietää

Muistelimme ystävieni kanssa, kuinka vietimme vuodenvaihdetta 2010. Olimme monessa eri ”menomestassa” (eli 16-vuotiaana mm. Heurekan pihalla, kahdessa kotibileissä ja huoltsikassa), tapasimme paljon uusia ystäviä, josta yhdestä tuli ystäväni pitkäaikainen poikaystävä. Näin jälkeenpäin vitsailimme, että niihin aikoihin yhtenä iltana tapahtui enemmän kuin mitä nykyään koko vuotena.

Nopeasti mietittynä tuntuu, että edellinen vuosikymmen oli lähinnä perseilyä ja säätämistä. Onneksi tuo lapsi on muistuttamassa, että jotain fiksuakin on tullut tehtyä. Sitten hitaammin kelattuna vuosikymmen oli kaikkea muuta. Tai siis kaikkea muutakin. Perseilyä, säätämistä, noloja mokia, epäonnistumisia, elämää suuremmilta tuntuvia pettymyksiä mutta myös oikeita saavutuksia, läheisiä ihmissuhteita, seikkailuja, uuden opettelua, itseensä tutustumista tai itsensä rakentamista – miten sen nyt ottaa -, rakastumista ja aivan hirveästi rakastamista.

Aloitetaan siis alusta.

Meidän perhe kesällä 2010

Tammikuussa 2010 olin ollut puoli vuotta (Tikkurilan! Hands up!) lukiossa. Olin edelleen parhaissa mahdollisissa väleissä mun yläasteaikaisiin parhaisiin ystäviini mutta sain lukiossa monta läheistä kaveria. Kaikki oli niin uutta ja kivaa, paitsi matikka, kemia, ruotsi, koeviikot ja ihastus, johon en saanut vastakaikua. Kesällä olin lähes joka päivä rannalla, sillä aavistin (oikein), että kesä olisi elämäni viimeinen, jolloin en olisi töissä. Otimme osaa Norsupallon Maailmanpestaruuskilpailuihin ja matkustimme perheen kanssa Mallorcalle. Syksy alkoi vauhdikkaasti, sillä keväällä koittaisi vanhojen tanssit ja mähän olin mukana kaiken maailman suunnitteluissa aina seiskaluokasta asti lukion viimeiseen.

Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä Lauri Karhuvaaran ja kansanedustajan Antti Lindtmanin kanssa

Norsupallon MM-kisat, mun sukunimestä väännetty lempinimi (El Dildo) pelaajanimenä

Kevät 2011 oli stressaava juuri oppilaskunnan toiminnan, nuorisovaltuuston ja tanssien takia (kohokohta: vanhojen tanssien puhe 2000 hengen edessä!) mutta myös siksi, että olin päättänyt aloittaa ylioppilaskirjoitukset hieman muita aikaisemmin, jo tokan luokan keväällä. Vaikka tekemistä riitti jokaiselle päivälle aamusta iltaan, menimme silti viikon ainoana kympin aamuna kavereiden kanssa Tiksiin aamiaiselle ja ravasin niin kotibileissä kun lainatuilla henkkareilla baareissa. Jälkimmäisestä en ole ylpeä mutta olihan se hauskaa.

Kesällä täytinkin 18, syksyllä kirjoitin lisää oppiaineita ja aloitin työt kaupan kassalla. Tapasin kivan pojan, jonka kanssa seurusteltiin vähän aikaa. Abivuosi oli heittämällä elämäni parhaimpia, ehkä paras edellisen ja tämän vuoden jälkeen.

Saranda 18v

Penkkareissa Vuoden Do It All -titteli

Ylioppinut 2011

Sitten loppui lukio. Ja alkoi kesä, jolloin tipuin pohjalle. En päässyt yliopistoon, poikaystävä jätti, opiskelijakämppäni irtisanottiin koska en ollut enää opiskelija ja rakoilevien ihmissuhteiden takia lapsuudenkoti oli viimeinen paikka, jossa halusin olla. En ole koskaan kokenut oloani niin epäonnistuneeksi ja toivottomaksi kuin silloin.

Syksyllä 2012 piti kasata elämä yhteen, tapailin poikaa, joka antoi uskoa taas koko mieskuntaan vaikka kemiat eivät lopulta täysin kohdanneetkaan ja pääsin opiskelemaan sosionomiksi. Lykkäsin opintoja ja ostin liput Australiaan, because why not? Parin Ausseissa vietetyn kuukauden jälkeen palasin kotiin ja seuraavana päivänä sain viestin uudesta kämpästä. Asiat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään.

Byron Bay, Australia. Mitä ihmettä mulla on ollut päällä…

Jos johonkin kohtaan pitäisi ajoittaa ahdistuksen syntyminen niin se olisi joskus tuolloin. Ei ihan vielä romahtamiskesänä vaan kenties jälleenrakennuskeväänä. Asiat alkoivat sujumaan paremmin kuin olin toivonutkaan, ja silti kontrollintarve ja pakko-oireiset ajatukset löysivät luokseni. Kesällä 2013 perustin blogin.

Syksyllä 2013 aloitin sosionomiopinnot ammattikorkeakoulussa ja olin töissä Jumbon Prismassa osa-aikaisesti. Uudet luokkakaverit ja Prisman työkaverit olivat elämäni suola, lähes jokainen päivä oli koulu-työ-kombinaationkin keskellä aivan älyttömän hauskaa. Tällöin aloitin myös CrossFitin. Moni päivä viikosta näytti tältä: herätys 05.00, treenit 06.30, kouluun 08.30, töihin 16.00, kotona 22.30. Mutta nuorenahan sitä jaksoi. 😉Lontoo syksy 2013, blogi oli juuri perustettu ja kuviin panostettu

Keväällä 2014, kun en ollut täysin vielä edes kyllästynyt itsenäiseen elämääni, tapasin elämäni tall, dark, strangerin, elämäni Mr. Bigin, jokaisen unelmani yhdessä sielussa ja ruumiissa. Siellä hän oli, ystäväni syntymäpäiväjuhlissa ja sen jälkeen aina kaikissa muissakin juhlissa, koulun jälkeen odottamassa, lähes joka yö asunnossani. Nykyään aviomieheni ja lapseni isä, Ferhat.

Keväällä 2014 olin morsiusneitona ystäväni häissä Kosovossa ja rakkauskuplassa itsekin, matkustimme Ferhatin kanssa Venetsiaan, rakastuimme tosi nopeasti tosi kovaa. Syksyllä 2014 irtisanouduin Prismasta ja aloin työt (silloisessa Espan) Punnitse & Säästä ja aloitin tokan vuoden sosionomiopinnot. (Heti paljon tylsempää kerrottavaa, kun on alkanut seurustelemaan…)

Venetsia kesäkuu 2014, vain kolme kuukautta tutustumisemme jälkeen

Seuraavina vuosina matkustimme Ferhatin kanssa paljon (opintolaina, kiitos). Syksyyn 2015 mennessä Espan liike oli mennyt konkkaan ja mä päätin, että suoritan AMK-opinnot nopeammin, enkä tee töitä ainakaan säännöllisesti enää loppuaikana. Tammikuussa 2016 muutimme nykyiseen asuntoomme Aurinkolahteen, heinäkuussa 2016 aloitin oman alan työt (osa-aikasesti sillä tienasin blogilla jo jotain pientä) ja syyskuussa 2016 valmistuin AMK:sta.

Keväällä 2017 tein tosi paljon töitä ja olin jatkuvasti ahdistunut, myöhemmin myös masentunut. Toukokuussa Ferhat kosi ja heinäkuussa siskonpoikani syntyi. Syksyllä olin uupumuksen takia sairaslomalla.

Kesä 2017 nykyisilläkin kotikulmilla

Vuosi 2018 mullisti kaiken. Aloin kirjoittaa kirjaa mutta myös blogia astetta kovemmalla intensiteetillä. Tein muita töitä vain 20% viikossa, vain taloudellisen turvan vuoksi. Matkustimme kuukaudeksi Australiaan hyvästelemään sairasta isoisääni, se oli todella rankkaa mutta kaunista aikaa. Suunnittelimme häitä ja vietimme kihlajaisia Turkissa. Menimme naimisiin toukokuussa, tein positiivisen raskaustestin kesäkuussa ja olin koko kesän niin pahoinvoiva mutta onnellinen. Syksyllä sain kustannussopimuksen.

5.5.2018 <3 Kuva: Katarina Kirvesmäki

Kuluneen vuosikymmenen paras asia

Ja sitten tämä vuosi. Ooih, paras tähän asti. Ela syntyi. Kirja julkaistiin. Perustimme yrityksen. Tänään esiinnyin I Love Me -messuilla, ensi perjantaina Helsingin kirjamessuilla. Saan tehdä sitä mitä rakastan, ihmisten kanssa joita rakastan. Olen kiireinen mutta aika hemmetin onnellinen.

PS: Kuviahan olisi ollut miljoonia, mutta sitten Erkkikään ei olisi jaksanut tätä lukea. Ehkä teen myöhemmin vielä vuosikymmen kuvina -postauksen!

Kommentit (3)
  1. Aivan ihana postausidea! Ja huhhuh, oot kyllä ihan tyrmäävän kaunis edelleenkin ja ollut sitä ilmeisesti jo (vähintäänkin) 18-vuotiaasta saakka. 😍

    Paljon ehtii tapahtua vuosikymmenessä ja jälkeenpäin monet asiat näkee ihan eri tavalla, vaikka tapahtumahetkellä kokisi elävänsä tylsää ja tavallista elämää. Oma lukioaika esimerkiksi tuntui ajoittain tylsältä puurtamiselta mutta toista se on nyt sitä muistellessa, kun mielessä on päällisinpuolin kaikki hienot kokemukset ja se harmaa arki unohtunut. Jännä ajatella, millaista tarinaa seuraavasta kymmenestä vuodesta tulee kerrottua.

  2. Ihania muistoja ja niin suloisia kuvia <3

    Hauska pikakelaus kymmenen vuoden takaisesta tähän päivään 😀

    1. Kiitos paljon! Tätä oli kyllä todella ihana kirjoittaa. 🙂 Elämä on lyhyt mutta riittävän pitkä. Kivaa uutta viikkoa sinne. xx 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *