Hyvän vihollinen on paras

Kattokaa hei, neljän puhelinkuvilla varustetun postauksen jälkeen sain vihdoin kamerakuvia blogiin! (Kamera oli muuton jälkeen kadoksissa, mutta se löytyi lopulta kameralaukusta. Kukapa olisi arvannut?)

Vuoden asenne on todellakin ollut: mieluummin jotenkin sinne päin kuin ei ollenkaan. Meidän alkuvuoden vaikeuksista voi lukea lisää tämän postauksen takaa, en millään jaksaisi kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, joka valittaa tässäkin postauksessa ykkösmaailman ongelmistaan. (Sen sijaan teen sitä töissä ja ystävilleni.)

Tahmea helmikuu lähenee loppuaan, ja yllättäen tunnen huonon omatunnon sijaan ylpeyttä. Olen pystyssä vaikka olenkin luhistunut niin monta kertaa vessanpöntön äärellä. Mieheni ei ole jättänyt minut, vaikka hän on joutunut ottamaan vastuun kaikesta. Lapseni täytti vuoden ja on elossa, vaikka mulla ei ole millään ollut energiaa tapella jokaisen aterian yhteydessä yhtä paljon kuin ennen tai olla läsnä jokaisella leikkihetkellä.

Riittävän hyvä on hyvä ja hyvän vihollinen on paras. Olen hyväksynyt tämänhetkiset heikkoutteni enkä ole pyrkinyt täydellisyyteen. Ja olen ehkä siksi kaikesta alisuorittamisesta huolimatta aivan älyttömän onnellinen.

Maaliskuu koputtaa jo ovella ja itselleni se tarkoittaa kaksi maailman ihaninta asiaa: kevättä ja sitä, että jos tätä raskautta voi yhtään verrata edelliseen, pahoinvoinnin pitäisi hellittää. Jo pelkästään haaveilu näistä kahdesta asiasta saa olon niin kevyeksi.

 

Kuvat: Hanna Kärppä

 

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kommentit (2)
  1. Sä olet niin ihana <3!

    1. Niin kuule samoin! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *