Ny

Paljon on tapahtunut sitten viime näkemän. Yksi siirto, muiden vauvoja, itkua, ihana kesäloma, surkeeta kommunikointia ja saikkua. Sitten toinen siirto ja kaksi viivaa siinä kuuluisassa testissä. Hillitöntä itkua, pieni toivonpilke ja suunnatonta pelkoa. Äitiyskortti taskussa ja pieni sydämensyke viikko sitten.

Tällä hetkellä meidän tilanteen tietää kummankin perheet ja mun pari ystävää. Kerrottiin jo ennemmin kuin aluksi ajattelin. Toisaalta, asiasta tietää nyt ne joille kertoisin keskenmenostakin. Viimeiset viikot on täyttynyt pahoinvoinnista, väsymyksestä, onnitteluista ja epäuskosta. En osaa itseäni ajatella raskaana olevaksi, saati sitten meidän perhettä ensi vuonna kasvavaksi.

Ihmiset kyselee jo nyt, että koskas se H-hetki on, otanko äitiyspakkauksen vai rahan ja toivonko kumpaa. Ihanaa kun muut uskoo tämän ”johtavan” vauvaan, näkisinpä niin itsekin. Olen sairaalloisen tietoinen jokaisesta mahan vihlaisusta, vessassakäynnit on yhtä analysointia ja odotan vain koska tämä meidän onni loppuu.

Toivon vaan niin kovasti, että tämä raskaus johtaa siihen kauan kaivattuun ja toivottuun. En häpeä sanoa, mutta me oltaisiin miehen kanssa onni ansaittu. Me ollaan valmiita. Mies uskoo tähän täysillä, osaisinpa minäkin.

Kommentit (1)
  1. Moi! Löysin tän blogin, koska aihe on valitettavasti itselleni ajankohtainen. Tai no siis ollut jo pari vuotta. Jäin miettimään, mitä teille kävi? Miksi blogi loppui yllättäen? Onko kaikki hyvin? Kiitos joka tapauksessa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *