Onko tämä alku

Meillä on tyhjä huone. Huone, jonka huonekaluista tai merkityksestä ei ole tarvinnut koskaan keskustella. Se tiedettiin jo taloa ostaessa. Talon piti olla peruskorjattu, ei liian iäkäs ja putkirempasta ei saanut olla liian kauan aikaa. Lisäksi talossa piti olla ihana keittiö, tilaa meille ja ylimääräinen huone. Tilaa vielä yhdelle.

Kuitenkaan asiat ei menneet niin kuin me ajateltiin. Huoneeseen ei ole tullut asukasta. Se huone ei ole kenenkään huone. Sinne päätyy kaikki turhat tavarat eikä kummankaan mielenkiinto riitä sitä sisustamaan. Tai sitten uskallus ei riitä. Jos huone sisustettaisiin vaikka vierashuoneeksi, sehän tarkoittaisi, että me ollaan luovutettu.

Mutta tämä taival on vasta aluillaan. Aluillaan on ehkä vähän väärä sana. Oma surutyö ja henkinen taistelu on aluillaan, mutta matkaa takana on jo hetki. Toivoa on, joten ylipäätään siksi meillä on ylimääräinen huone. Jos toivoa ei olisi tuo huone olisi varmaan unohdettu kokonaan. Meillä on mahdollisuus saada sinne huoneeseen asukas, mutta me tarvitaan hieman apua.

Apua on haettu. Me ollaan saatu erinomaista apua näin lyhyen matkan aikana. Meidän hoidot alkaa ensi vuonna. Tarkoituksena on saada asukas tuohon tyhjään huoneeseen. Huoneeseen, joka ei ole kenenkään huone, mutta toivottavasti se tulee olemaan meidän mestaripiirroksen huone.

Kuten infotekstistä käy ilmi, blogin tarkoituksena ei ole jakaa hoitojen aikatauluja, positiivisia ovistestejä tai arvailla plussaoireita. Täällä jaetaan ne oman pään tunteet. Synkät ja iloiset tuntemukset. Se mikä jää jäljelle, kun miettii tätä asiaa yksin illalla ennen nukahtamista. Juuri ne asiat mitä kenellekkään ei ole uskaltanut sanoa. Mitä on pelätä tulevaisuutta, tuntea olonsa huonommaksi kun kaikki muut ja mitä on kun kaikkea ei vaan voi kontrolloida.

Päällimmäisenä tunteena on pelko. Sitten toivo ja jännitys.